Puffi: Koko Suomi ladulla – Kansallista hiihtopäivää vietetään myös Honkavuorella

Suomessa vietetään lauantaina 29. tammikuuta Kansallista hiihtopäivää, jonka tarkoituksena on innostaa ihmisiä ympäri maan hiihtämään ja liikkumaan ulkona samana päivänä. Pyhäjärven Sydänyhdistys, Pyhäjärven Liikkujat, Lamminahon Ahto sekä Pyhäjärven kaupungin liikuntapalvelut järjestävät päivän merkeissä ulkoilutapahtuman Honkavuorella.

 

Kansallisen hiihtopäivän takana on Suomen Hiihtoliitto yhdessä Sydänliiton, Suomen Ladun sekä Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n paikallisyhdistysten kanssa innostaakseen ihmisiä liikkumaan mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Tavoitteena on saada laduille miljoona hiihtäjää sekä luoda yhdessä uusi perinne.

 

Honkavuorella hiihtopäivä näkyy koko perheen ulkoilutapahtumana, jossa on mahdollisuus päästä muun muassa kokeilemaan lumikenkiä, hiihtämään haluamiaan reittejä, paistamaan makkaraa kodalla sekä testaamaan taitojaan temppuradalla.

– Haluamme kutsua kaikki osallistumaan ja ulkoilemaan joko mukaan Honkavuorelle tai omatoimisesti. Jokainen voi hiihtää päivän aikana missä haluaa ja miten haluaa, kertoo Seija Mustaparta Pyhäjärven Sydänyhdistykseltä.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Pyhäjärven Sydänyhdistys ry, Pyhäjärven Liikkujat ry, Lamminahon Ahto ry sekä Pyhäjärven kaupungin liikuntapalvelut.

– Tavoitteena on kerätä osallistujamääriä, joten osallistuja voi kirjoittaa nimensä Pellikan laatikossa olevaan vihkoon tai ilmoittaa sähköisesti Pyhäjärven Sydänyhdistyksen sähköpostiin.

Hiisivuoren kahvio palvelee ulkoilijoita päivän aikana.

 

 

Pyhäjärven Sanomat haastaa lukijat laduille nauttimaan raikkaasta tammikuisesta säästä sekä lähettämään meille ulkoilukuvan viettämästäsi hiihtopäivästä! Lähetä kuvaterveisesi meille sähköpostitse osoitteeseen toimitus@pyhajarvensanomat.fi. Mainitsethan kuvan yhteyteen myös missä vietit hiihtopäivää. Koostamme meille lähetetyistä kuvista hiihtopäivän kuvagallerian verkkosivuillemme sekä käytämme niitä mahdollisesti jutun yhteydessä.

Lue myös