Niilo Moilanen Pohti SkiTeamin Suomen Cupin avauksen valopilkku

Hiihdon kilpailukausi polkaistiin viime viikonloppuna käyntiin Vuokatin Suomen Cupin osakilpailulla. Kovin odotuksin kisaan lähtenyt Pohti SkiTeamin iskukykyinen joukkue koki pienen pettymyksen jo ennen ensimmäistäkään starttia kun seuran ykköspyssy Joni Mäki joutui jättämään kisat väliin. Palautuminen Italian korkeanpaikan leiriltä ei ollut sujunut täysin odotetusti, eikä näin ollen lähdetty riskeeraamaan mitään näin kauden alussa, koska tärkeimmät koitokset ovat vasta edessä. Joni avaa oman kilpailukautensa ensi viikonvaihteessa Oloksella – mikäli kroppa on jo kilpailukunnossa. Siellä ovat hyvinä kunnonmittareina mm. Venäjän hiihtäjät ja Suomen muut kärkihiihtäjät Iivo Niskasen johdolla. 

Niilo Moilanen sprintin finaalissa

Viime talven nuorten maailmanmestari Niilo Moilanen oli Pohti SkiTeamin ykköstähti kauden avauksessa. Niilo selvitti ainoana SkiTeamin hiihtäjänä tiensä lauantain sprintin finaaliin, ollen siinä kuudes. Sprintissä neljä SkiTeamin hiihtäjää selviytyi karsinnasta jatkoon. Juuso Haarala oli 3:s, Niilo Moilanen 7:s, Joel Ikonen 12:s ja nuori vasta 18 vuotias Eemil Juntunen oli 21:s. Joelin ja Eemilin urakka katkesi alkuerään. Juuso karsiutui niukasti finaalista, lopputuloksissa hän oli seitsemäs. Eemilinlopullinen sijoitus oli 23:s ja Joelin 26:s.

Niilo Moilanen sprintissä. Kuva: Ismo Aaltonen

 

Viestissä Pohti SkiTeamin kokonaispanos oli hyvä

Sunnuntain miesten 3 x 6 km viestissä Pohti SkiTeamin joukkueet olivat näkyvästi esillä. Ykkösjoukkue oli neljäs, kakkosjoukkue yhdeksäs ja kolmosjoukkue 26:s. Viestin avausosuus oli SkiTeamin dominointia, Niilo Moilanen ja Juuso Mäkelä toivat Pohti SkiTeamin joukkueet kärjessä vaihtoon. Etenkin Niilo esitti huikeaa menoa, nostaen järkevällä hiihdolla SkiTeamin kakkosjoukkueen viidenneltä lähtöriviltä (nro 25) ykkösenä vaihtoon. Juuso hiihti viestin avauksen myös varmasti tullen vaihtoon Niilon kanssa tasatahtiin. Joel Ikonen joutui antamaan toisella osuudella hieman periksi, kolme joukkuetta pääsi hieman karkuun. Eroa kärkeen tuli vaihdossa 28 sekuntia. Joel oli osuutensa neljänneksi nopein. Iiro-Mikko Harju selviytyi osuudestaan hyvin, hän toi kakkosjoukkueen vaihtoon kuudentena.

Ankkuriosuudella Juuso Haarala saavutti kärkikolmikkoa noin 15 sekunnin verran mutta se ei auttanut nostamaan joukkuetta tällä kertaa neljättä sijaa korkeammalle. Juuso oli ankkuriosuuden nopein. Eemil Juntunen joutui päästämään kolme joukkuetta edelleen, kakkosjoukkueen sijoittuminen yhdeksänneksi on hyvä saavutus. 

Ykkösjoukkueen loppusijoitus – mitaleiden makuun jo tottuneina – oli hienoinen pettymys. Mutta kakkos-joukkueen venyminen kymppisakkiin antaa kokonaisarvosanaksi hyvän. Kun muistetaan vielä että Joni Mäki, Heikki Korpela ja Miikka Kinnunen olivat joukkueen vahvuudesta pois niin tulos on hyvä.  

Kolmosjoukkueen muodostivat SkiTeamin nuorisoketju Roope Haapakangas, Samppo Kumpumäki ja Matias Hyvönen.

Hiihtäjiä eri joukkueisiin nimettäessä painoarvo oli edellisellä viikolla Vuokatissa järjestetty perinteisellä hiihtotavalla järjestetty 8 km ’tarkkailukilpailu’. Kilpailun voitti Juuso Mäkelä, Joel Ikonen jäi Juusolle vain sekunnin. Kilpailussa oli mukana Pohti SkiTeamin hiihtäjien lisäksi myös Vuokatin hiihtäjiä. 

Seuran kuusimiehinen huoltoryhmä onnistui haastavissa olosuhteissa viikonlopun urakastaan jälleen kiitettävästi.

Kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Oloksen Tykkikisoilla ja Vuokatissa hiihdettävillä Kainuun Talvikisoilla. Suomen Cup jatkuu 20.-21. marraskuuta Taivalkoskella. Siellä on miehillä ohjelmassa perinteisen hiihtotavan sprintti ja 15 km. Pohti SkiTeam on siellä mukana lähes koko arsenaalillaan.

Kauko Tikkanen

 

Lue myös