Kansainvälinen yhteistyö edistää tutkimusta

Venäjän tiedeakatemian ydintutkimusinstituutin sekä Moskovan fysiikan ja tekniikan instituutin tutkijat ovat parhaillaan vierailulla Oulun yliopiston maanalaisen fysiikan tutkimusryhmän luona Pyhäjärvellä.

– Meillä on yhteisiä kokeita menossa ja yhteistyön lisäämistäkin suunnitellaan. Tapaamme yhteistyön merkeissä kerran tai pari vuodessa. Ensimmäisen kerran tapasimme näissä merkeissä jo vuonna 2006, eli yhteistyötä on tehty yli kymmenen vuotta, Timo Enqvist sanoo

Enqvistin mukaan alkusysäys tutkimusyhteistyölle venäläisten kanssa saatiin jo Neuvostoliiton aikana. Neuvostoliitto antoi velkakaupan lyhennyksenä tuike-ilmaisimia, joita valmistettiin Moskovassa. Venäjä jatkoi Neuvostoliiton aikana alkanutta velkojen maksamista tavaroilla. Professori Leonid Bezrukov on ollut mukana yhteistyössä alusta alkaen.

– Yhteistyön tarkoituksena on nykyisin vaihtaa laitteita, ideoita ja osaamista sekä tehdä perustutkimusta ja tuottaa tieteellistä tietoa. On tärkeää tehdä yhteistyötä tieteellisessä tutkimuksessa kaikkien maiden kesken, Bezrukov kertoo.

– Perustutkimus on tärkeää nyt ja tulevaisuudessa. Tuloksena saadaan tutkimusdataa, jota voidaan hyödyntää tutkimuksessa, muilla tieteen aloilla ja tieteen soveltamisessa käytäntöön. Perusfysiikka on yhteydessä tieteen soveltamiseen. Esimerkiksi kameran CCD-kenno on alun perin kehitetty tähtitieteellisiä tutkimuksia varten. Samoin esimerkiksi GPS-paikannus on käytössä nykyisin matkapuhelimissa, tohtori Bayarto Lubsandorzhiev selostaa.

Professori Leonid Bezrukov sekä tohtorit Valery Sinev ja Bayarto Lubsandorzhiev Venäjän tiedeakatemian ydintutkimusinstituutista, saapuivat Pyhäjärvelle maanantai-iltana. Moskovan Fysiikan ja tekniikan instituutista saapuu lisää vieraita tiistai-iltana.

Ydintutkimusinstituutti on Venäjän tiedeakatemian alainen tutkimuslaitos, jossa tutkitaan muun muassa hiukkasfysiikkaa, kosmista säteilyä ja neutriinofysiikkaa. Instituutti on perustettu vuonna 1970 ja sen palveluksessa on noin 1 300 tieteentekijää. Sillä on tutkimuslaitoksia Moskovassa, Troitskissa, Siperiassa ja Kaukasuksella.

Moskovan fysiikan ja tekniikan instituutti kuuluu tekniikan ja fysiikan alan yliopistojen kärkiryhmään Venäjällä. Se on monialaista korkeakoulutusta tarjoava instituutti, jossa on myös paljon kansainvälisiä opiskelijoita. Moskovan fysiikan ja tekniikan instituutti on yksi Venäjän valtion Proekt 5-100 -hankkeeseen valituista korkeakouluista. Hankkeen tarkoituksena on saada viisi venäläistä korkeakoulua maailman korkeakoululistauksen sadan joukkoon.

Vierailu on osa pitkään jatkunutta tutkimusryhmien välistä yhteistyötä, joka on kulminoitunut Oulun yliopiston ja Venäjän yhteistyökumppaneiden välille solmittuihin tutkimusyhteistyösopimuksiin. Venäläiset yhteistyökumppanit ovat mukana sekä EMMA-kokeessa, jossa tutkitaan korkeaenergisiä kosmisia säteitä, että neutriinoilmaisimien tuikeaineiden sisäistä radioaktiivisuutta mittaavassa C14-kokeessa.

– Toinen C14-koe on käynnissä Venäjän Kaukasuksella, Baksan maanalaisessa laboratoriossa. Voimme verrata tuloksia keskenään. Kumppaneiden osallistuminen on taloudellisesti merkittävää ja auttaa paljon myös tutkimusta. Olemme saaneet käyttöön tutkimuslaitteiden lisäksi myös yhteistyökumppaneiden asiantuntemusta, Enqvist toteaa.

Kansainvälisen astrohiukkas- ja maanalaisfysiikan tutkimusyhteistyötapaamisen ohjelmassa on muun muassa tutustuminen Pyhäsalmen kaivokseen perustetun Callio Lab –keskuksen tutkimustilaan Lab kakkoseen 1 430 metrin syvyydellä sekä tilan tarjoamiin mahdollisuuksiin ydin- ja hiukkasfysiikan tutkimuksen osalta.

 

Kuvassa: Kansainvälisen astrohiukkas- ja maanalaisfysiikan tutkimusyhteistyötapaamisen väkeä aamukahvilla. Kuvassa takaa vasemmalta teknikko Antto Virkajärvi, tohtori Bayarto Lubsandorzhiev, professori Leonid Bezrukov, laboratorioinsinööri Jari Joutsenvaara, tutkimusjohtaja Timo Enqvist ja tohtori Valery Sinev.