Paikallinen urheilu ja musiikki paiskasivat kättä: Kun verkko heilahtaa, Amppari pistää

Paikallinen osaaminen yhdisti voimansa ja niin sai syntynsä Ampparit-edustusjääkiekkojoukkueen uusi maalibiisi Temperan miesten käsissä. Amppareiden Pekka ja Temperan Joonas kertovat, kuinka kappale rakentui.

 

 

”Amppari pistää, keltamusta on jää,

Ampparilauma pisteet kotiin taistelee.

Amppari pistää, kiekko häkkiin lentää.

Amppariparvi voiton taas kamppailee!” 

Kamppailu käynnistyykin jälleen heti lauantaina 20. syyskuuta, kun Pyhäjärven Pohdin edustusjääkiekkojoukkue Ampparit starttaavat kesän jäljiltä kautensa kotikaukalossa. Päivää ennen keltamustien kiekkokauden alkua pyhäjärvinen Tempera julkaisee Spotifyssa sekä YouTubessa Amppareille tekemänsä maalikappaleen: Amppari pistää. Heti seuraavana päivänä se kuullaan toivottavasti ensikertaa myös kotihallissa, jos vain kotijoukkue lämää kiekkoa verkkoon.

 

Aloite Amppareiden omaan maalikappaleeseen tuli Pekka Tikanmäeltä, mutta itse keskusteluyhteys syntyi Temperan julkaistua ensimmäisen oman kappaleensa Katve.

– Lähdin silloin Pekalta kyselemään, saisko Katveen soimaan jäähalliin pelikatkoille. Pekka lähti selvittämään ja sehän olikin siellä listoilla jo, Temperan laulaja ja basisti Joonas Kärkkäinen naurahtaa ja kiittelee Pohtia.

Pitkään Ampparit pelasivat ilman omaa maalikappaletta. Viimevuosina kuitenkin verkon heilahtaessa vastustajan maalilla on maalibiisinä soinut valmiita kappaleita, joita Pekka on miksaillut sopivaksi.

– Nyt sitten kun Temperan pojilla rupesi tulemaan biisejä, niin velipojan Jussin kanssa keskusteltiin, että pitäisikö heiltä kysyä maalibiisiä. Yleensäkin on seuroja, jotka ovat paikallisilta yhtyeiltä ottaneet maalibiisejä: SM-liigassa esimerkiksi KalPalla on Turmion Kätilöiltä ollut biisi jo kauan, Pekka kertoo.

– Vaikka Temperan genre onkin raskaampaa musiikkia, niin arveltiin, että siinä on kyllä sellaiset pojat, että kyllä he jotain siihen saavat kehiteltyä!

Joonas komppaa ja kertoo, että vaikka Temperan oma tuotanto onkin huomattavasti raskaampaa musiikkia, ei maalikappaleesta tehty ihan niin raskasta.

– Ajateltiin, että sen pitää olla kuitenkin jääkiekkokappale, joten Amppari pistää on ehkä astetta enemmän rock, mitä meidän mättö yleensä on, vaikka onhan siellä niitä metallielementtejä myös. Nähtiin, että tässä lopputuloksessa se palvelisi paremmin näin, Joonas kertoo.

Usein maalikappaleet ovat lyhyitä chantteja 30 sekunnista minuuttiin, mutta Amppareille tehty kappale sai kokopitkän noin 3,5 minuutin mitan.

– Me haluttiin tehdä kokonainen biisi, eikä vain sitä chanttia, mikä soi, kun tulee maali. Hallissa soi lyhyempi versio maalibiisinä.

 

Amppari pistää -kappale näkee päivänvalon perjantaina 19. syyskuuta. Kansikuva: Mäntypuro Art, Juho Mäntypuro.

 

Kappale syntyi puhtaasti yhteistyöstä: Tempera ei ottanut itselleen palkkaa ja Amppareiden pelaajat keräsivät yhdessä rahan kasaan, jolla katettiin äänityskulut. Kappaletta työstettiin valmiiksi hiljalleen jo kevään aikana, mutta äänitys hoidettiin elokuun alussa Alpuassa Temperan luottoäänittäjällä Juha Tiittasella päivässä. Kappaletta hiottiin ja hiottiin – lopulta biisistä tehtiinkin kymmenen eri miksausta.

– Mulla on tapana työstää kappaleita niin, että soittelen vain akustista kitaraa ja sitten tulee jotain, jos tulee. Yksi päivä kun soittelin, se kertsi syntyi siinä vahingossa ja päätin, että tästä me lähdetään tekemään. Meidän kitaristi Pesosen Paulus on aika lailla säveltänyt kappaleen. Laitoin Paulukselle idean, että se kertsi menisi jotenkin näin, tee tälle jotain. Siitä se työstö lähti, Joonas kertoo.

Pekka kertoo, että Tempera sai kappaleen työstämiseen hyvin pitkälti vapaat kädet, mutta Joonas tiedusteli joukkueen lentäviä lauseita ja hokemia, jotta kappaleesta saisi juuri joukkueen näköisen.

– Se oli mulle tärkeetä, kun toimin sanoittajana tässä meidän orkesterissa. Nyt kun tehdään nimenomaan heille: se on Amppareitten maalilaulu. Totta kai biisissä on myös sitä perusjääkiekkolyriikkaa, mutta että siinä olisi myös Amppareitten omaa juttua. Jotain sinne lopulliseen tekstiin päätyikin, Joonas hymähtää.

– Ei oikein sellaisia legendaarisia lausahduksia tullut, kun pähkäiltiin niitä ja kyselin joukkueeltakin. Luettelin varmaan neljä jotain lausahdusta ja hyvin ne olivat sinne sujahtaneet! Lopputulos oli älyttömän hyvä, Pekka kiittelee.

 

Minkälainen on hyvä jääkiekkobiisi? -kysymystä Joonas huomasi pohtivansa Temperan luodessa jotain, mitä eivät aiemmin olleet tehneet.

– Se on ehdottomasti sellainen, että porukan sisällä sitä kuunnellaan repeatilla, se on hauska, siihen on helppo lähteä mukaan. Sen pitää olla ehkä vähän yksinkertainenkin, että siihen on helppo tarttua. Toinen ulottuvuus siinä on se – nyt kun sen itse on kuunnellut tuhat kertaa miksatessa – että sen pitää olla kuitenkin myös vähän ärsyttävä, Joonas nauraa.

Kappaleen täytyy hieman siis hiipiä myös nimenomaan vastustajan ihon alle.

– Sen on oltava renkutuksen omainen siinä mielessä, että se ei ole vastustajalle kiva, kun se lähtee viidettä kertaa taas soimaan. Silloin se on hyvä jääkiekkokappale!

Pekka huikkaa heti, että se on kyllä hyvä pointti – omakohtaista kokemusta nimittäin on nimenomaan vastustajan näkökulmasta.

– Meidänkin sarjassamme on muutamilla joukkueilla nimikkomaalibiisejä. Ne ei ole rockia, ja niissä on oikeastaan ihan pieni melodia taustalla ja todella ärsyttävät sanat. Kuusamossa ja Ylivieskassa on sellaiset, että ne rupeavat kyllä rassaamaan, jos sitä joutuu kuuntelemaan. Tavallaan niin tyhmä biisi, mutta just siksi hyvä, Pekka ajattelee.

– Amppari pistää on ihan eri kastia – se on biisinäkin tosi hyvä ja varmaan sellainen, että jos vastustaja saa kuulla sen 6–7 kertaa, niin heilläkin rupeaa jo vähän kaaliin ottamaan.

 

Temperan Joonas ja Amppareiden Pekka kertoivat maalikappaleen synnystä Pyhäjärven jäähallilla. Amppari pistää kajahtaa kotikaukalossa lauantaina – jos vain Ampparit saavat lämättyä kiekkoa maaliin.

 

Lopputulokseen ovat tyytyväisiä niin Ampparit kuin Temperakin. Jo ensikertaa kuultu raakademo jätti Pekkaan lähtemättömän vaikutuksen.

– Me pyydettiin, että saataisiinko raakademo kuunteluun, että voidaan mekin tuumata, millainen tuotos siitä tulee. Oltiin juuri velipojan kanssa ajamassa Jyväskylään tuomarointiin ja matkalla kilahti biisi puhelimeen. Pistettiin se Jussin kanssa heti soimaan ja hirveät kylmätväreet tuli siinä! Ihan koko matka Jyväskylään soitettiin sitä repeatilla, Pekka nauraa.

– Oltiin heti, että mistä ihmeestä ne pojat repäisivät tuommoisen – se oli paljon parempi, mitä kuvittelinkaan!

Nyt ensimmäistä kertaa Tempera teki tilaustyönä musiikkia, mikä toi myös eräänlaista jännitystä kappaleen tekemiseen.

– Tätä oli tavallaan tosi pelottavaakin tehdä, kun aikaisemmat biisit ovat olleet omaa matskua, eikä olla oltu niin sanotusti tilivelvollisia kenellekään siitä, mitä tehdään. Vaikka tykkäsin heti alussa siitä biisistä, niin heti kun sen lähetti, tuli sellainen fiilis, että entä jos ne sanoo, että tämä on ihan hirveää skeidaa, Joonas toteaa nauraen.

Demoversio laitettiin myös joukkueen omaan WhatsApp-ryhmään mielipidekierrokselle kiellon kanssa, ettei sitä saa levittää eteenpäin.

– Siellähän meni ryhmä heti ihan tukkoon, kun porukka rupesi liekkiä lähettämään!

 

 

 

Tämä artikkeli on avattu vapaasti luettavaksi 8.9.–14.9. osana Uutismedian liiton Pureudu paikallisiin -kampanjaa, jonka tavoitteena on tuoda esille paikallislehtiä sekä paikallislehtijournalismia.  

Lue myös

Jätä kommentti