Rekat kokoontuivat Marjoniemeen

Meijjänperän Rekkatapahtuma järjestettiin toista kertaa. Tänä vuonna tapahtuma oli omistettu Pentti Varpamäen muistolle.

 

 

Marjoniemi Campingiin saapui viikonloppuna suuri määrä rekkoja nauttimaan yhdessäolosta ja hyvästä säästä. Toista kertaa järjestetty Meijjänperän Rekkatapahtuma on kokoperheen ilmaistapahtuma. Lapsille löytyi pomppulinnaa ja illalla kuunneltiin elävää musiikkia. Järjestäjänä toiminut Keijo Huhtala oli tyytyväinen kävijämäärään.

– Ainakin 24 autoa on vielä tulossa, tuumasi Huhtala lauantaipäivänä.

– Kaikki eivät kuitenkaan tule tapahtumaan koko viikonlopuksi vaan käyvät päiväseltään ja lähtevät.

Viime vuonna tapahtuma järjestettiin Emolahdessa. Tänä vuonna tapahtumapaikaksi valikoitui Marjoniemi, jonne rekkoja mahtuukin enemmän. Minkälaista tapahtuman järjestäminen onkaan ollut?

– Onhan se välillä ollut sellaista hampaiden kiristystä, naurahtaa Huhtala.

– Hommaa on ollut. Itsekin toimin järjestäjänä täysipäiväisen työn ohessa.

Toinen järjestäjistä, Kari Jaatinen, muistuttaa, että tapahtuman perimmäisenä tarkoituksena on saada rekkaihmiset kokoon.

– Joka välissä emme ole ihmisiä rahastamassa, Jaatinen hymyilee.

Rekkatapahtuma on saanut Jaatisen mukaan hyvää palautetta.

– Jo viime vuoden tapahtumassa kyseltiin, että milloin on seuraava. Huonoa palautetta emme ole saaneet – jos sellaista tulee mieleen, niin sanokaa ihmeessä!

 

Meijjänperän Rekkatapahtuma järjestettiin Marjoniemessä, jossa on hyvin tilaa isoille ajoneuvoille.

 

Tapahtumasta löytyi myös vanhempaa ajoneuvoa.

 

Iisalmelainen Iida kapusi pomppulinnan torniin.

 

Tänä kesänä Meijjänperän Rekkatapahtuma omistettiin Pentti Varpamäen muistolle. Varpamäki oli yksi merkittävistä tekijöistä, että koko tapahtuma saatiin viime vuonna käyntiin.

– Pentti panosti tapahtumaan todella paljon. Ilman häntä Meijjänperän Rekkatapahtumaa ei olisi koskaan saatu alulle, Jaatinen kertoo.

Jaatinen, Huhtala ja Varpamäen serkku Tarja Sinjaga kuvailevat Penttiä rauhalliseksi mieheksi, joka ei suuttunut.

– Pentti oli jännä ja mahtava persoona. Jos häneltä jotain kysyi, saattoi kestää pari tuntia ennen kuin hän vastasi, Jaatinen muistelee.

– Kerran Pentti kysäisi minua kyytiinsä. Hän sanoi, että ei mene kauaan – käydään vähän ajelemassa. Hyppäsin kyytiin ja kohta oltiin Kärsämäellä. Sitten oltiin Oulussa ja kohta Haaparannassa. Se reissu kesti sitten 3–4 vuorokautta. Pentillä ei ollut kiire ikinä, nauraa Jaatinen.

Järjestäjät arvelevatkin, että moni saapui tapahtumaan Penttiä kunnioittaakseen. Useat rekka- ja kuorma-autokuskit tunsivat Varpamäen henkilökohtaisesti.

– Korona-aikana ihmiset eivät päässeet Pentin muistotilaisuuteen, joten rekkatapahtumassa vierailu on hyvä tapa muistaa Penttiä samalla, Sinjaga tietää.

 

Tarja Sinjaga, Kari Jaatinen ja Keijo Huhtala sijoittivat Meijjänperän Rekkatapahtuman puuhamiehen, Pentti Varpamäen, kuvan kaikkien nähtäville. Tapahtuma oli osoitettu miehen muistolle.

 

 

Näin leijoihin kultaisiin kirjoitan
kauneimman mä lauseen
Kun kanteen taivaan leija nousee
sen nähdä saat

 

Penttiä kaipaamaan jäävät Irene, Aune ja Leena-täti ja serkut perheineen, Mari ja ystävät

 

Rekkatapahtuma oli omistettu Pentti Varpamäelle, joka menehtyi viime joulukuussa. (Kuva: Meijjänperän Rekkatapahtuma)

Lue myös