Pyhäjärven koronaluku yli kahdenkymmenen – suosituksiin muutoksia

Pyhäjärven tautitapausten määrä nousi eilen kahdella uudella koronatartunnalla nostaen koronaluvun 21:een. Tiistaina päivitetyssä THL:n koronakartassa ei ole uusia tartuntoja Pyhäjärvellä. Edellisen kerran tartuntamäärä nousi viime viikon torstaina 17:sta 19:sta.

Tuolloin PPKY Selänteen ylilääkäri Kirsi Kiukaanniemi kertoi, että tartunnat ovat yksittäisiä ja erillisiä tapauksia, eivätkä ne liity aiemmin uutisoituun päiväkodin tartuntaketjuun.

– Altistuneet on kartoitettu. Tartunnan saaneissa on myös rokotettuja, mutta rokotetuilla taudinkuva on selkeästi lievempi.

 

Viimeisimpien kahden tartunnan osalta emme tavoittaneet PPKY Selännettä kommentoimaan asiaa esimerkiksi tartuntaketjun, altistusten, altistuspaikkojen tai rokotusten osalta. Päivitämme tietoa verkkoon, kun saamme lisätietoa.

 

Päivän tartuntaluvut löytyvät THL:n Koronakartalta, jonka lähteenä on tartuntatautirekisteri. Tiedot päivittyvät muutamien päivien viiveellä ja ne päivitetään arkipäivisin kello 12.

 

Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt epidemian leviämisvaiheeseen, ja sairaalahoidon tarve on kasvussa. Myös tartunta- ja ilmaantuvuusluvut ovat korkealla tasolla. Alueellinen koordinaatioryhmä on myös todennut, että samaan aikaan rokotuskattavuusluvut eivät nouse toivottuun tahtiin. Tällä hetkellä toisen rokotuksen saaneita on 76 prosenttia koko Pohjois-Pohjanmaan alueen yli 12-vuotiaista asukkaista.

 

Voimassa olevat suositukset ja rajoitukset:

  • Tapahtumajärjestäjiä suositellaan kiinnittämään erityistä huomioita siihen, että osallistujilla on mahdollisuus riittävien turvavälien toteutumiseen. Suositellaan noudatettavaksi hygienia- ja turvallisuusohjetta.

 

Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)

Suositus vailla täyttä rokotussuojaa oleville:

  • maskia suositellaan käytettäväksi aina julkisissa sisätiloissa.

Suositus koko väestölle riippumatta rokotussuojasta:

  • matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • oman harkinnan mukaan julkisissa sisätiloissa, joissa on pidemmän aikaa paljon ihmisiä lähellä toisiaan (esim. yleisötilaisuudet).
  • joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana.

 

Suositus sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteisiin:

  • sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä henkilökunnalle, kun he ovat lähikontaktissa potilaiden tai asiakkaiden kanssa, sekä vierailijoille ja avoterveydenhuollon potilaille, kun he ovat lähikontaktissa potilaisiin tai henkilökuntaan. Vuodeosastopotilaille maskien käyttöä suositellaan, kun he ovat lähikontaktissa muihin potilaisiin.

 

Ikääntyneet ja riskiryhmät

  • Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat noudattavat toiminnassaan tehostettuja suojaustoimenpiteitä, joilla varmistetaan korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen koronavirustartunnalta.
  • Toimenpiteissä noudatetaan THL ohjeistusta.
  • Suositellaan harkitsemaan tarkoin vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmien luokse. Vieraillessa suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.

 

Ravitsemusliikkeet

Pohjois-Pohjanmaata koskevat valtioneuvoston leviämisalueille asettamat rajoitukset ravitsemusliikkeiden aukioloajoista ja asiakaspaikkamääristä. Rajoitukset tulevat voimaan keskiviikkona 17.11.

  • Ravitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu klo 07-24 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna klo 05-01.
  • Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa ja ulkotiloissa käytössä on vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on sisätiloissa käytössä vain 75 % asiakaspaikoista.
  • Ravitsemisliikkeen kaikilla asiakkailla tulee sisätiloissa olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.
  • Vaihtoehtona ravitsemistoiminnan erityisille rajoituksille toimija voi edellyttää asiakkailtaan koronapassin käyttöä.