Vt. kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemen puhe Kihusilla 8.7.2017

Hyvä kihuyleisö, hyvät naiset ja herrat

Joudun jo heti alussa pahoittelemaan teille sitä, ettei tarkoituksenani ole puhua soteuudistuksesta tai sosiaali- ja terveyspalveluista juurikaan. On nimittäin niin, että satavuotiaan itsenäisen Suomen aikaa tarkastellessa tämä ”vuosisadan uudistukseksikin” tituleerattu reformi asettuu omalle paikalleen, joka ei kuitenkaan ole hallitseva.

Kuten kansanedustaja Pylväs eilen avajaispuheessaan korosti, muutoksiin täytyy suhtautua luottavaisesti ja uuteen valmistautuen. Ajankohtaiset muutosvoimat näyttäytyvät jopa varsin turvallisilta, kun tarkastelemme Suomen satavuotiasta, itsenäistä taivalta. Ja parhaiten muutokset avautuvat meille paikallishistorian viitekehyksestä purettuna. Tarkasteluni ei keskity yksilöihin, mutta on toki muistettava, että yksittäiset ihmiset, monesti joukkona, ovat tehneet ne muutokset, joita kulunut itsenäisyyden aika on pullollaan.

Itsenäisyyden pari ensimmäistä vuotta (varsinkin nämä pari ensimmäistä vuotta) olivat kansanterveyden kannalta erittäin vaikeaa aikaa myös Pyhäjärvellä. Nälästä johtuva yleinen heikkeneminen näkyi mm. korkeana lapsikuolleisuutena ja taudit, mm. tuberkuloosi, tekivät tuhojaan. Lääkäriä ei pitäjässä tuolloin vakituisesti ollut.  Terveyden ja hyvinvoinnin haasteet olivat tuolloin hyvin konkreettisia ja fataalien olosuhteiden torjuminen oli ensisijalla. Yhteiskunnallisen kehityksen myötä nykypäivän haasteet hyvinvoinnin saralla ovat kalorien määrän suhteen pikemminkin päinvastaisia. Huonojen elintapojen ehkäisemisen lisäksi sosiaaliset ongelmat yksinäisyyden ja syrjäytyneisyyden saralla ovat lisääntyneet sekä tilastollisesti että arkikokemuksen mukaan.

Vuoden 1922 köyhäinhoitolaki toi mukanaan kunnalliskodin, joka tosin oli jo toiminnassa ollut vaivaistalon nimellä. Jo kunnalliskodin alkuajoista lähtien henkilökunnan riittämättömyys nousi esille, niin valtion viranomaisten tarkastuksissa kuin aikalaispalautteessakin. Voimme turvallisesti todeta, että onneksi on asioita, jotka eivät muutu.

Tästä päivästä tarkasteltuna kansanterveyden ja hyvinvointityön osalta olemme siirtyneet ajan mittaan kokonaisvaltaiseen ihmisen ohjaamiseen, joka ei voi kuitenkaan jatkua ja edetä loputtomiin. Olemme siis tässä asiassa haasteiden edessä, joille historiasta emme löydä ratkaisuja.

Eräs toinen keskeinen Suomen ja Pyhäjärven muutosta kuvaava tarkastelunäkökulma on liikenne ja energiakysymyksiin keskittyminen. Vanhastaan vesistöt ovat toimineet sekä sulan että talven aikana kulkureitteinä. Tieyhteydet ovat itsenäisyyden aikana kehittyneet huimasti, erityisesti nelostien rooli maamme pohjois-etelä-akselin tärkeimpänä valtatienä on ollut meille onnellinen kehityskulku, jonka antamia mahdollisuuksia soisi hyödynnettävän nykyistä enemmän. Liikenteellisesti maantieliikenteen lisäksi erittäin merkittävä muutos oli rautatie (Kyösti Kallion rata), jonka rakentamispäätös Iisalmen ja Ylivieskan välille tehtiin heti itsenäisyysjulistuksesta seuraavana päivänä. Ajalle tyypillisellä nopeudella ratalinjan hakkaaminen alkoi vielä samassa kuussa. Myöhemmin tämä meidän kadottamamme ripeys näkyi kaivostoiminnan nopeana käynnistymisenä (alle neljässä vuodessa löydöksestä tuotantoon). Ottakaamme nämä esimerkit palvelukykymme mittareiksi.

Sähkön saapuminen paikkakunnalle avasi uusia mahdollisuuksia. Kuitenkin tuon elintärkeän infrastruktuurin levittäminen oli hidasta ja vaati pääomia. Alueen kunnat perustaessaan yhteisen sähköyhtiön sodan jälkeen ovat tehneet juuri samaa työtä, kun teemme tänäkin päivänä, nyt tosin tietoliikenneyhteyksien, eli valokuidun, osalta. Olkoon Pyhänet Oy:n taival toimintatarkoituksensa toteutumisen osalta samanlainen, kuin Revon Sähkön. Toisaalta, energia-alalla Pyhäjärvi on tällä hetkellä mielenkiintoisempi kuin koskaan, energiavarastohankkeen lisäksi kaupunkimme alueella on valmiudet merkittävälle tuulivoimarakentamiselle.

Hyvät kuulijat,

Muutosta voi yrittää hallita, ja hallinnan tunteellakin on oma hyötynsä. Tätä tunnetta rakentavat mm. solidaarisuus ja vastuunkanto. Ne ovat olleet testattavana Pyhäjärvellä usein suuressakin määrin. Kunnallishallinnon, toisin sanoen omavastuisen vastuunkannon rooli maamme eheyttämisessä oli yksittäisistä syistä tärkein heti sisällissodan jälkeen. Ei siis ainoa syy, mutta keskeisin, näin väitän. Missä muualla sodan hävinnyt osapuoli oli päässyt heti sodan jälkeen osallistumaan maan hallintoon? En tiedä ainoatakaan esimerkkiä muualta. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus näytti voimansa, mutta merkillepantavaa vastuunkantoa oli sallia hävinneillekin mahdollisuus osallistua rakennustalkoisiin. Tämä taito on aina ajankohtainen.

Muutosprosesseissa jatkuvan liikkeen vastapainona on tavallista erottaa yksittäisiä vauhtipiikkejä. Talvisodan syttyminen oli varmasti yksi satavuotisen itsenäisyytemme dramaattisimmista yksittäisistä tapahtumista. Sota-aika oli maamme ns. jalkaväki-pitäjille, kuten Pyhäjärvellekin, raskas ja uhraus suuri. Näihin shokkipiikit liittyvät kuitenkin myös jälkivaikutukset, jotka kumpuavat ihmisluonnosta. Jälleenrakennus ja elämän palasten uudelleen järjestely on jokaisen elinvoimaisen yhteisön tunnusmerkki. Niin sanotut suuret ikäluokat ovat meille silmiemme edessä oleva esimerkki tästä yhteisön jälleenrakennuskyvystä.

Solidaarisuutta tarvittiin myös evakkojen ja asutustilallisten kanssa. Sotien jälkeen Pyhäjärvelle asettui yhteensä vajaa 700 siirtolaista. Muutos oli hyödyksi Pyhäjärvelle, uusia elinkeinoja ja kehitysideoita vanhoihin tapoihin tuli.

Itsenäisyyden ajan koko ensimmäistä puoliskoa leimasi maakysymys, joka on ollut myös täällä Pyhäjärvellä merkittävä. Tilattoman väestön asuttamista varten säädettiin vuonna 1922 ns. Lex Kallio, jolla oli vaikutuksia täälläkin, vaikka torpparipitäjä emme ole varsinaisesti olleetkaan. Jatkosodan jälkeen työskentelynsä aloittaneen asutuskomitean työn tuloksena säädettiin taasen sodan jälkeen maanhankintalaki, jolla sekä evakoille, että rintamamiehille saatiin elämiseen riittäviä tiloja. Näiden tilojen elinvoiman ehtyminen pari vuosikymmentä myöhemmin oli hallittu muutos, joka oli nähtävissä jo lain säätämisen aikoihin.  Nykypäivänä ajankohtaista maakysymyksen sijasta on asumisen tarpeet, edistämistoimenpiteemme kohdistuvat asumisvaihtoehtojen ja –mahdollisuuksien lisäämiseen, muun muassa Rillankiven kerrostalohankkeen kautta. Väestörakenteen muutos asettaa tälle työlle omat vaatimuksensa.

Hyvä kihuyleisö,

Elinkeinorakenteen kannalta maa- ja metsätaloudellisten tulonlähteiden lisäksi merkittävässä roolissa jo itsenäisyytemme alussa oli Pyhäsalmen saha, joka tarjosi työtä suurelle joukolle vuosikymmenten ajan. Vuonna 1958 Erkki Ruotasen löytämästä malmista alkunsa saanut tapahtumasarja johti Outokumpu Oy:n aloittamaan kaivostoiminnan 1962, jolloin tuotanto pääsi käyntiin.   Pyhäjärven teollistuminen oman kokoluokkansa mitoissa sai vauhtia. Sahatuotannon hiipumisella oli merkittäviä työllisyysvaikutuksia, kuten tulee olemaan kaivostoiminnan loppumisellakin lähivuosina.

Elinkeinorakenteen muuttuminen 1960-luvulta eteenpäin maa- ja metsätaloustyön kehityksen myötä lisäsi teollistumisesta aiheutuvaa muutosta entisestään. Vuonna 1966 Pyhäjärvellä oli n. 1200 maatilaa. Tänä päivänä aktiivitiloja on 135. Tästä muutoksesta meidän on opittava se, että useasta tulonlähteestä saatava elanto on ollut aiemmin arkipäivää. Muutossuunta on paluu entiseen, myös Pyhäjärvellä.

Kehitysaluelainsäädännön myötä, 1960-luvulta lähtien, valtiovallan harjoittama aluepolitiikka on ollut vahvemmin mukana myös Pyhäjärven kehittämisessä. Euroopan unionin jäsenyyden myötä 1990-luvulta lähtien kaksi asiaa ovat erityisesti vahvistuneet, seutukunnallinen kehittäminen ja kansainväliset ulottuvuudet. Pyhäjärvi on ollut kokoluokkaansa paljon aktiivisempi kehittämishankkeissa jo pitkään. On vain muistettava se elinkeinoelämään liittyvä viisaus, jonka mukaan kaikki kehitystoimenpiteet eivät voi onnistua. Oleellista on onnistua riittävän monessa hankkeessa. Kysymys on siis resilienssistä, eli kestävyydestä, muutoksen kestokyvystä.

Yhteiskunnan muutos näkyy mainittujen elinkeinojen muutoksen ja liikenteen muutoksen kautta myös yhdyskuntarakenteessa ja palvelurakenteessa. Pyhäjärven keskustaajama on itsenäisyyden aikana siirtynyt edellä mainituista syistä Kirkonkylältä Pyhäsalmeen. Toisaalta, taajaman kriteerin täyttävä keskittymä, eli Ruotasen taajama on syntynyt samoista syistä. Muutos yhdyskuntarakenteessa on jatkuvaa. Taajama-asteemme tulee kasvamaan tulevina vuosina, suurelta osin yhä kyliemme asukasmäärien laskiessa. Palvelurakenteessa merkittävin muutos on ollut kouluverkoston supistuminen. Järven rantojen asuntorakentaminen ja kaivoksen uusiokäytön tuomat elinkeinot antavat mahdollisuuden säilyttää kylien elinvoimaa, suurin elinvoiman säilyttäjä on kuitenkin aktiivinen yhteisö itse.

Vapaa kansalaistoiminta, jota mm. kolmannen sektorin toiminnaksikin kutsutaan, on ollut aktiivista koko itsenäisyytemme ajan. Se on muuttanut muotoaan, mutta on ilahduttavaa, että se joustavuutensa ansiosta kykenee ja haluaa vastata aikansa haasteisiin. Olkaamme ylpeitä myös aktiivisesta järjestötoiminnastamme, josta täällä Kihupäivilläkin saamme maistiaisia.

Vielä lopuksi,

Kehitysalueena Pyhäjärvi on ollut suurimman osan Suomen itsenäisyyden ajasta. Siinä ei ole mitään hävettävää, häpeällistä olisi luovuttaminen. Se olisi myös suoranaista petturuutta menneiden sukupolvien työtä kohtaan. Välttäkäämme ennen kaikkea passivoitumista.

Tehkäämme kaikkemme, jotteivät Ludwig Wittgensteinin kirjoittamat sanat muuttuisi todellisuudeksi:

Siitä mistä ei voi puhua, täytyy vaieta.

Suhtautukaamme muutokseen luottavaisuudella ja mielenkiinnolla. Nähkäämme siinä jatkuva mahdollisuus uusiutumiseen.

Herättelemällä nukkuvia pääomia, nostamalla Pyhäjärvi-henkeä ja panostuksia yrityselämän virkistämiseksi ja tekemällä vilkasta ja vaikuttavaa yhteistyötä, menestymme muutosten maailmassa myös jatkossa. Tähän työhön kutsun pyhäkkäiden lisäksi myös kaikki kesäpyhäkkäät ja vieraamme. Nojataan reippaasti vahvuuksiimme!

Toivotan teille kaikille hyvää Kihupäivien jatkoa, itsenäisessä Pyhäjärvessä ja itsenäisessä satavuotiaassa Suomessa.

 

Kuva: Henrik Kiviniemi piti juhlapuheen Kihusilla.

Kuva: Mirka Niskanen