Uudet kuviot

Siitä on nyt kymmenisen vuotta, kun kirjoitin ensimmäiset juttuni Pyhäjärven Sanomiin. Opiskelin tuolloin ammattikoulussa media-assistentiksi, kun silloinen päätoimittaja kysyi, kiinnostaisiko minua työ Pyhäjärven Sanomissa. Ensimmäisen jutun jälkeen kipinä syttyi, ja samalla polulla olen edelleen. Tälle kymmenen vuoden matkalle on mahtunut myös monenlaisia muita media-alan töitä muun muassa tapahtumatuottamisen ja markkinoinnin parissa.

 

Viimeisin tulikokeeni on ollut toimia lehden vs. päätoimittajana. Hyppäsin viime vuonna toimittajan tehtävästä pää edellä syvään päätyyn hiukan pelonsekaisin tuntein, mutta innokkaasti.  Tänä aikana tehtävän hoitaminen, sen haasteet ja palautteen saaminen on auttanut minua tunnistamaan omaa ammatillista identiteettiäni sekä omia vahvuuksiani. Niiden käyttämättä jättäminen saisi minut turhautumaan, ja siksi ensi syksynä odottavatkin uudet kuviot. Löydettyäni media-alan kymmenisen vuotta sitten Ylivieskasta, en olisi osannut milloinkaan arvata, että palaan vielä takaisin. Tulevana syksynä kuljenkin niin sanotusti lähtöruudun kautta seuraavalle tasolle, kun aloitan Kalajokilaakson uutena päätoimittajana Ylivieskassa. Uskon, että uusi tehtävä ja sen tuomat haasteet tulevat olemaan oppirikas seikkailu tällä elinikäisellä matkallani jonnekin.

Kun katson urapolkuani takaisin päin, käy minulla ennen kaikkea kiittäminen Pyhäjärven Sanomia ja sen lukijoita. Kotikunnan paikallislehti lukijoineen on antanut minulle toinen toistaan suurempia mahdollisuuksia. Ja kuinka paljon olenkaan kehittynyt tuona aikana! Tässä lehdessä saamaani oppia ei ole mikään koulu voinut tarjota.

 

Ennen syksyä meillä on kuitenkin vielä tehtävää, monta tarinaa kerrottavana ja monta juttua kehitettävänä. Hanskat eivät siis tipu kädestä, vaan teen tietenkin tätä lehteä täydellä sydämellä viimeiseen työpäivääni asti. Seuraava suuri rutistuksemme onkin 8.6. ilmestyvä kesälehti, minkä jälkeen alkavatkin lomat. Lomia tuurailemaan kesätoimittajan tehtävään saapuukin jo tänä keskiviikkona Joonas Kärkkäinen, joka onkin monelle tuttu aikaisemmilta loma-ajoilta.

Ilmoitukseni poisjäämisestä sopiikin ajankohtaan hyvin, sillä olen päässyt juuri antamaan saman mahdollisuuden nuorelle, minkä itsekin aikoinaan sain. Tämän viikon lehdessä pääsette nimittäin tutustumaan myös uuden avustajamme ensimmäiseen juttuun. Pyhäjärven lukiossa ensimmäistä vuottaan opiskeleva Jenna Qvick kertoo jutussaan Pohittarien ensimmäisestä pesispelistä.

 

 

Vs. Päätoimittaja
Jenni Kankaanpää

 

Lue myös