Aluevaltuuston päätökset vaikuttavat jokaisen arkeen

Tätä kirjoittaessa on noin kuukausi aikaa aluevaaleihin, missä valitaan aluevaltuusto, joka on sote ja pela-asioista päättävä ylin toimielin. Muutos on varsin suuri ja tarkoittaa, että täällä meillä Pohjois-Pohjanmaallakin 19 järjestämisvastuulla olevaa sote-organisaatiota ja 2 pelastuslaitosta menevät yhden hyvinvointiorganisaation alle, joka tulee olemaan henkilöstömäärältään jättimäinen, yli 17 000 henkilöä ja vuosibudjetti yli 1,5 miljardia. Muutosta Pohjois-Pohjanmaalla on tehty väliaikaisen valmistelutoimielimen toimesta ja sitä koskevat linjaukset on käsitelty poliittisissa seurantaryhmissä varsin hyvässä hengessä. Suuressa kuvassa kansallisella tasolla muutos on rahoituksellisesti kustannusneutraali, eli niiden rahoittamiseen käytettyjä verotuloja ja valtionosuuksia leikataan kunnilta vastaava määrä. Yksittäisillä kunnilla siirtyvät tulot ja menot voivat kuitenkin vaihdella.

 

Käytännössä siis suuri osa kuntien verotuloista ja valtionosuuksista siirtyy hyvinvointialueen käyttöön, jolla hyvinvointialue tuottaa mahdollisimman tasavertaiset ja laadukkaat palvelut koko alueen asukkaille. Samoin suurin osa kuntien ja kuntayhtymien käytössä olevista kiinteistöistä vuokrataan hyvinvointialueille.

 

Mitä tämä kaikki tarkoittaa henkilöstölle? Sitä, että yli 17 000 kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa olevaa ammattilaista siirtyy hyvinvointialueen palvelukseen samalle työnantajalle liikkeen luovutuksella yt-menettelyn kautta ns. vanhoina työntekijöinä vanhoine etuineen 1.1.2023 alkaen. Tämä tietää myös lähivuosina jättiläismäistä palkkaharmonisointia. On suuri työ käydä läpi laaja joukko erilaisia työnvaativuuksia ja työnkuvia. Organisaation muuttuessa tai vaihtuessa henkilöstöllä on varmasti monenlaisia ajatuksia, mitä kaikkea eteen tulee, mikä työyksikkö / osasto on työskentelypaikka jatkossa. Varmaa kuitenkin on, että näillä ammattilaisilla riittää jatkossakin töitä, ainakin suorittavassa portaassa. Uskon, että uudistus tuo paljon yhtenäisyyttä ja tasavertaisuutta työyhteisöihin koko alueelle, kunhan homma lähtee kunnolla rullaamaan. Toki sote-maailmassa haasteita riittää jatkossakin osaavan henkilöstön saatavuudessa, sekä saumattoman ja tehokkaan hoitoketjujen rakentamisessa, jotta jokainen meistä pääsisi tarpeen tullen mahdollisimman nopeasti hoitoon ja hoito olisi laadukasta.

 

Itse lähdin aluevaaliehdokkaaksi  siksi, että ensimmäiset aluevaltuustot tekevät hyvinvointialueiden kehityksen kannalta merkityksellisiä päätöksiä, jotka vaikuttavat meidän jokaisen arkeen ja koko hyvinvointivaltion ytimeen. Päätökset koskevat esimerkiksi edellä mainittuja asioita, kuten palveluverkon laajuutta, hoitoon pääsyä ja henkilökunnan työoloja. Myös koulutuksen ja opiskelupaikkojen riittävästä määrästä on huolehdittava alueellisesti, sekä työolojen ja palkkojen on oltava houkuttelevia. Näitä asioita olen valmis kehittämään ja viemään eteenpäin, jos minut valitaan aluevaltuustoon. Toivon, että meitä ehdokkaita pääsisi ympäri maakuntaa joka kolkasta tulevaan valtuustoon, jotta saadaan alueelliset näkökulmat riittävän hyvin esille. Olen myös aidosti kiinnostunut asioista ja valmis antamaan jo kertyneen yli neljän vuoden kokemuksen sairaanhoitopiirin puheenjohtajistossa, sekä useamman kauden valtuutettuna ja hallituksen-, sekä henkilöstöjaoksen jäsenenä oman kaupungin luottamustehtävissä.

 

Pääluottamusmies,
PPSHP:n valtuuston 2.varapuheenjohtaja
Aluevaaliehdokas
Jari Männikkö,
SDP, Oulainen

Lue myös