Pyhäjärven koronatilanne rauhallinen

Pyhäjärvellä on THL koronakartalle on kirjaantunut koko ajalta 23 tartuntaa. Vain 30 kilometrin päässä Kiuruvedellä tapauksia on noin seitsemän kertaa enemmän. Altistuspaikkojen ilmoittamisessa ja käytänteissä on alueellisia eroja. Kysyimme Peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä tämän hetken tilanteesta sekä alueen käytänteistä.

 

Pyhäjärven tilanne koronan suhteen on pysynyt toistaiseksi rauhallisena, vaikka viimeisimmän viikon aikana lukema pyyhkäisikin yli kahdenkymmenen. Tällä hetkellä tartunnan saaneita on koko ajalta 23. Ylä-Savon puolella, naapurikunnassa Kiuruvedellä tilanne on toinen. Päiväkohtaisen tilanteen mukaan tartuntamäärät ovat nousseet kymmenillä viime viikosta. Tällä hetkellä paikkakunnan luku on THL:n mukaan 163, kun luku oli vielä perjantaina 149 ja torstaina 131.

THL tiedottaa arkisin päivittäin tartunnan saaneiden määrät kotikunnittain. Selänne kertoi syyskuun lopussa linjan muutoksestaan, jossa peruspalvelukuntayhtymän johtoryhmä oli linjannut (6.9.) kokouksessaan sairaanhoitopiirin suositusten mukaisesti, että yksittäisistä tartuntatapauksista tai altistumispaikoista ei enää tiedoteta. Poikkeuksena linjasta Selänne tiedotti kuitenkin marraskuun alussa nettisivuillaan, sekä sähköpostitse Pyhäjärvelle kirjatuista kolmesta uudesta tartunnasta, jotka nostivat paikkakunnan koronaluvun viiteentoista. Tuon jälkeen uusista tapauksista ei ole enää Selänteen taholta tiedotettu.

Tiedustelimme Peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä tämän hetken tilanteesta sekä käytänteistä. Lähetimme kysymykset Marja-Riitta Knaappilalle (tartuntataudeista vastaava lääkäri), Hannele Koskelle (terveys- ja vanhuspalvelujen palvelujohtaja) sekä Kirsi Kiukaanniemelle (ylilääkäri). Lopulta vastaukset saatiin Kirsi Kiukaanniemeltä, joka vastaa myös tartuntataudeista Knaappilan ollessa lomalla.

Kiukaanniemi vastasi kysymyksiimme viime viikolla vähäsanaisesti. Hänen mukaansa uudet tartunnat eivät liity pääsääntöisesti toisiinsa, vaan ne ovat erillisiä tartuntoja. Viime viikolla kirjattujen tartuntojen altistuneet pystyttiin osaltaan jäljittämään. Altistuneita oli kymmeniä.

 

Missä paikoissa mahdollisesti olisi voinut altistua koronalle?

– Tällä hetkellä koronalle voi altistua lähes kaikkialla.

Onko altistuspaikoista mahdollista saada listausta samoin kuin esimerkiksi Ylä-Savon sote ne ilmoittaa?

– Altistuspaikat kontaktoimme suoraan, (esim työyhteisöt, koulut) kun suoritamme tartunnanjäljitystä. Yleisesti altistumispaikkojen tai -aikojen ilmoittaminen on aina monta päivää jälkijunassa eikä auta tartunnanjäljitystä, joten emme ole Ylä-Savon tyyliin listanneet paikkoja.

 

Mitkä ovat nykyiset ohjeistukset? Otetaanko testiä esimerkiksi sellaiselta rokotetulta, jolla on oireita?

– Näyte otetaan ammattilaisen tekemän hoidon tarpeen arvion perusteella sekä rokottamattomilta että rokotetuilta. Mikäli potilaan oireet sopivat koronavirusinfektioon, testi otetaan.

Joutuuko rokotettu ja oireileva karanteeniin?

– 2–3 rokotetta saaneet eivät joudu karanteeniin, mikäli ovat oireettomia. Mikäli he alkavat oireilla, tulee jäädä kotiin ja olla tarvittaessa yhteydessä meihin, jolloin tilanne arvioidaan ja arvioidaan tarve näytteeseen.

Joutuuko rokotettu koronainfektioon sairastunut karanteeniin?

– Rokotettu ja koronainfektioon sairastunut määrätään eristykseen normaalin tapaan.

Ketkä katsotaan altistuneiksi?

– Altistuneet ovat yleensä samassa taloudessa asuvat, sekä lähipiiri ja kontaktit joiden kanssa on vietetty pidempiä aikoja yleensä sisätiloissa.

Joko kolmannet rokotukset on aloitettu? Millaista ohjeistusta kuuluu noudattaa kolmannen rokotteen suhteen?

– Kunnat tarjoavat kolmannen koronarokoteannoksen 60 vuotta täyttäneille, laitoksissa ja hoivakodeissa asuville sekä lääketieteellisille riskiryhmille. Kolmatta annosta suositellaan näille ryhmille aikaisintaan kuusi kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen.

 

 

Kokoontumisrajoitukset voimaan sisätiloissa Pohjois-Pohjanmaalla

 

Tapahtumat

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto rajoittaa Pohjois-Pohjanmaan kuntien alueella sisätiloissa tapahtuvia yleisötilaisuuksia ja kokouksia 26.11. alkaen. Rajoitukset ovat voimassa 25.12.2021 asti. Rajoitusten mukaan aluehallintovirasto kieltää yli 50 hengen tilaisuudet. Yli 50 tilaisuuksia voidaan järjestää edellyttämällä yli 16-vuotiailta koronatodistusta. Alle 16-vuotiaat voivat osallistua esimerkiksi harrastuksiin liittyviin tapahtumiin ilman koronapassia.


Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)

Suositus vailla täyttä rokotussuojaa oleville:

  • maskia suositellaan käytettäväksi aina julkisissa sisätiloissa.

Suositus koko väestölle riippumatta rokotussuojasta:

  • matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  •  oman harkinnan mukaan julkisissa sisätiloissa, joissa on pidemmän aikaa paljon ihmisiä lähellä toisiaan (esim. yleisötilaisuudet).
  •  joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana.

Suositus sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteisiin:

  • sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä henkilökunnalle, kun he ovat lähikontaktissa potilaiden tai asiakkaiden kanssa, sekä vierailijoille ja avoterveydenhuollon potilaille, kun he ovat lähikontaktissa potilaisiin tai henkilökuntaan. Vuodeosastopotilaille maskien käyttöä suositellaan, kun he ovat lähikontaktissa muihin potilaisiin.

Ikääntyneet ja riskiryhmät

  • Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat noudattavat toiminnassaan tehostettuja suojaustoimenpiteitä, joilla varmistetaan korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen koronavirustartunnalta.
  • Toimenpiteissä noudatetaan THL ohjeistusta. 
  • Suositellaan harkitsemaan tarkoin vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmien luokse. Vieraillessa suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.

Etätyö

  • Suositellaan, että työpaikoilla edistetään sellaisia järjestelyjä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.

Ravitsemusliikkeet

Pohjois-Pohjanmaata koskevat valtioneuvoston leviämisalueille asettamat rajoitukset ravitsemusliikkeiden aukioloajoista ja asiakaspaikkamääristä. Rajoitukset ovat voimassa 17.11. alkaen.

  • Ravitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu klo 07-24 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna klo 05-01.
  • Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa ja ulkotiloissa käytössä on vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on sisätiloissa käytössä vain 75 % asiakaspaikoista.
  • Ravitsemisliikkeen kaikilla asiakkailla tulee sisätiloissa olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.
  • Vaihtoehtona ravitsemistoiminnan erityisille rajoituksille toimija voi edellyttää asiakkailtaan koronapassin käyttöä.

 

 

Lue myös:

Pyhäjärvelle kirjattu 12. koronatartunta – tiedotuslinjaan sekä tilannekatsauksen seurannan painopisteeseen muutoksia

 

Lue myös