Pyhäinpäivän konsertti

Olin vaimon kanssa suuresti elähdyttäneessä konsertissa illalla. Tämmöistä pitäisi olla useammin: kulttuuria ja suurta taidetta. Kirkossa oli huomattava määrä yleisöä: kirkon ystäviä, samoin Leenamaijan perheen, musiikin fanittajia ja uskovaisia. Olihan kyseessä Leenamaijan muistokonsertti.

 

Tunnelma oli erinomainen ja musiikin kulku arvostava ja kunnioittava. Bach saa tunnetusti asiat rullaamaan. Säveltäjä oli hyvin lahjakas ja pääosin itseoppinut. Hänestä sanottiin – kuten 17-vuotiaasta Beethovenista – että häntä ei kukaan kyennyt neuvomaan enää lisää. He osasivat jo kaiken tarpeellisen, ja enemmänkin. Siksi konsertissa oli paljon Bachia.

 

Tuo mies oli kierosilmäinen, karsastaja. Hänellä lienee ollut silmänpainetauti, joka aiheutti hänelle kauheita kipuja. Sairautta ei silloin osattu hoitaa lainkaan. Tuskissaan mestari turvautui epäpätevään tyyppiin, jolta etiikka oli kateissa, mutta rahanhimo johtava toiminnan motivaattori.

 

Hoidon takia Bach käytännössä sokeutui. Koska korvat ovat se kaikkein tärkein säveltämisessä ja soitossa, vielä syntyi teoksia, kun nuottikoulutusta saanut apulainen teki merkintöjä maestron sanelun mukaan.

 

Muistan edesmenneen kanttorin – Leenamaijan – ystävällisenä ja totuuteen pyrkivänä ihmisenä, jolla oli siunattu kyky tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa: arkajalkojen, harmaiden hiirien, uskalikkojen ja minä itse -tyyppien. Luojan lahjaa kaikki. Minun on niin pitänyt itkeä ja kysyä aina uudestaan, miksi hyvät lähtevät niin varhain.

 

Nuorin veljeni oli musikaalinen. Hän soitti melkein mitä instrumenttia tahansa. Hän sävelsikin ja oli ainaisesti kiinnostunut lapsikuorojen harjoittamisesta ja kuoroilla kilpailuihin osallistumisesta. Äkkiä iski niin sanottu miesten syöpä, vuosia ennen eläkeikää. Veli jaksoi vain kahdeksan kuukautta. Mikään hoito ei tehonnut yhtään, kipulääkityskin vain osittain.

 

Elämä on ainutkertainen ja myös arvaamaton. Sen kulku ei ole meidän ihmisten ratkaistavissa. Yhtälö on liian vaikea. Siksi pitää kiittää jokaisesta aamusta ja jokaisesta päivästä. On arvostettava ajoissa niitä, jotka osaavat ja niitä, jotka ovat huomaamattomia. He ovat vuorisaarnan mukaan kaikkien meidän syntisten edellä. Onneksi joka päivä me voimme korjata kurssia ja tavoitella autuutta.

 

Esa Ovaskainen