Juhlagaalassa pateettista balettia

Täydenkuun Tanssien juhlagaalassa nähdään Jorma Uotisen koreografia Ballet Pathetique tanssijanaan Atte Kilpinen. Tšaikovskin säveliin tehdyn teoksen kantaesitys on nähty Helsingin Kaupunginteatterilla vuonna 1989.

– Pateettinen baletti on Jorma Uotisen koreografioima ikoninen teos. Teos lähti alun perin soolosta, jonka Uotinen loi Tero Saariselle ja kasvoi myöhemmin kokonaiseksi baletiksi. Soolo, jota tanssin on hullunkurinen, keimaileva, mutta samalla erittäin herkkä, kuvailee Kilpinen.

Ikonisen teoksen esittäminen on Kilpiselle kunnia-asia. Hänellä onkin siitä jo aiempaa kokemusta.

– Henkilökohtaisesti soolo merkitsee minulle erittäin paljon. Sain kunnian esittää soolon ensimmäistä kertaa vuonna 2017 Kuopio Tanssii ja Soi -festivaaleilla. Sen jälkeen olen tanssinut sooloa lukuisia kertoja ympäri Suomea niin lavalla kuin myös TV-ruuduissa.

Kuinka Kilpinen päätyikään tanssiharrastuksen pariin?

– Olin erittäin energinen ja liikunnallinen lapsi ja vanhempieni kanssa etsimme minulle jotain, josta saattaisin pitää. Isäni näki lehdessä tanssikoulun mainoksen ja kysyi, kiinnostaisiko se. Ensimmäisen tunnin jälkeen jäin koukkuun ja tässä sitä edelleen ollaan 18 vuotta myöhemmin, Kilpinen muistelee.

Tanssista onkin tullut Kilpiselle tärkeä itseilmaisun keino.

– Tanssi on minun tapani ilmaista itseäni. Tanssin merkitys minulle on erittäin tärkeä, sillä se on väline, jonka avulla voin herättää ihmisissä tunteita.

Kilpinen odottaa innolla vierailuaan Pyhäjärvelle ja Täydenkuun Tansseihin. Tämä kesä on Kilpisen ensimmäinen paikkakuntamme tanssifestivaaleilla.

– Paikalle kannattaa ehdottomasti tulla, koska kyseessä on 30 vuoden juhlavuosi. Tanssia kannattaa aina tulla katsomaan, kun siihen on mahdollisuus!

 

Joonas Kärkkäinen