MDD tarjoaa hip hopin riemua

MDD on Oulusta ponnistava katutanssiryhmä. MDD eli Men Don’t Dance perustettiin vuonna 2019 Talent Suomi -kilpailua varten. Ryhmän jäsenet ovat Sampo Stevenson sekä veljekset Olli ja Leo Sukuvaara. Kolmikkoa yhdistää palo itsensä ilmaisuun sekä luomiseen.

Jokainen jäsen on löytänyt katutanssilajit jo hyvin varhain ja toiminut aktiivisesti katutanssin parissa jo vuosia. Aloite harrastamiseen lähti vanhemmilta, ja rakkaus lajia kohtaan on kehittynyt hip hop -yhteisöön pääsemisen myötä. Katutanssilajeihin kuuluukin yhdessä tekeminen ja hauskanpito: peace, love, unity and having fun!

– Tanssilla voi ilmaista omia tunteitaan vapaasti ja kertoa tarinaansa. Hip hopiin kuuluva tärkeä elementti on myös kulttuurin ja historian ymmärtäminen osana tanssia sekä esi-isien muistaminen, kolmikko kertoo.

– MDD:n tyyli on pääosin hip hoppia, jota on maustanut ja inspiroinut tietenkin myös kotipaikkakunnan Oulun kadut.

MDD:n koreografiat ovat ryhmän omia luomuksia, joihin jokainen jäsen on antanut oman palasensa tyylistään, tunteistaan, sekä ajatuksistaan.

– Koreografia lähtee yleensä jostain teemasta tai tunteesta, jonka haluamme välittää.

Täydenkuun Tansseilla MDD tullaan näkemään niin avajaisissa kuin juhlagaalassakin. Avajaisissa on luvassa enemmän hip hopin riemua sekä ringittelymäisiä sooloja – juhlagaalassa nähdään uudenlainen teos.

– Pyrimme joka kerta haastamaan itseämme uusilla tavoin ja tekemään jotain meille merkityksellistä.

 

 

Joonas Kärkkäinen

 

 

Artikkelikuva: MDD, SAMI SUKUVAARA: MDD eli Men Don’t Dance on nuorten oululaisten katutanssiryhmä.