Lavatanssikurssille kaikki tervetulleita

Täydenkuun Tansseilla on tänä vuonna myös lavatanssin opetusta Pyhäsalmen Suurlavalla. Puhutaan myös seura- tai paritanssista.

– Yleisön pyynnöstä, Alpo Aaltokoski kertoo. Nykytanssia on minusta kaikki se, mitä nykyaikana tanssin alalla tapahtuu, en näe vastakkainasettelua taidetanssin ja seuratanssin välillä.

– Seuratanssi on sosiaalista tanssia, ei taidetta, ja sillä on oma funktionsa ja oma paikkansa. Itsekin olen lähtenyt seuratanssin parista. Kannattaa muistaa, että suomalainen lavatanssikulttuuri on harvinaisuus kansainvälisesti, Alpo lisää.

Täydenkuun Tanssien seuratanssikurssilla Suurlavalla opettavat Sari ja Jari Aaltonen. Kuvassa Aaltoset Kajasteen tanssilavalla Nurmeksessa. Kuva: Tanssiaalto

Viiden päivän kurssin ohjaavat Sari ja Jari Aaltonen Tanssikoulu Jari Aaltosesta eli Tanssiaallosta. Täydenkuun Tanssit täyttää 30 vuotta, mutta ei Tanssiaalto jää siitä paljon, se on 27-vuotias.

– Kurssi on rakennettu kolmessa tasossa, Sari Aaltonen kertoo. Sen voi käydä leirinä, tai päivän kerrallaan tai voi piipahtaa vaikka yhdelle tanssitunnille. Jokainen voi koota itselleen sopivan kokonaisuuden.

Kurssilla torstai on alkeispäivä. Perustaidoksi riittää, että osaa kävellä sisään Suurlavalle. Opetus alkaa kävelyharjoituksista.

Alkeispäivän lajit ovat fusku, tango ja salsa, eli yksi swing-tanssi, yksi syliotetanssi ja yksi latinalaistanssi. Alkeisjatko- ja jatkotunneilla on muitakin lajeja.

– Emme ottaneet nyt jenkkaa, polkkaa tai masurkkaa, sillä olisi aika rankkaa hyppiä niitä puolitoista tuntia kesähelteellä. Ei ole tarkoitus vetää kaikki mehut pois tanssikurssilla, vaan ajatus on, että tuntien jälkeen osallistutaan Täydenkuun Tanssien muihin tapahtumiin.

Koronan takia on ollut taukoa sekä tansseista että tanssikursseista ja kun kursseja on taas aloiteltu, on monesti pitänyt olla oma pari. Suurlavan kursseille voi tulla joko oman parin kanssa tai ilman.

– Kaikki ovat tervetulleita. Voi tanssia vain oman parin kanssa tai osallistua vaihtorinkiin, jossa kaikki pääsevät tanssimaan. Yhä enenevässä määrin ollaan palaamassa vaihtorinkiin, ja se onkin seuratanssissa luonteenomaista, Sari toteaa.

Aaltoset pääsivät itsekin viime viikolla tansseihin Ruokolahden lavalla eivätkä tanssineet vain keskenään. Sarin mielestä kivi putosi sydämeltä, kun näki, että meno oli kuin ennen vanhaan, porukka tanssi kaikkien kanssa ja hakusysteemit toimivat.

– Aika moni mies sanoi, ettei enää muista kuvioita ja tanssitaito on ruostunut koronan aikana. Mutta ei ne taidot ole hävinneet, ne palaavat, kun pääsee tanssimaan.

Täydenkuun Tanssien kursseilla on käytössä ennakkoilmoittautuminen. Lavatanssikurssilta ei kuitenkaan käännytetä ovelta, vaikkei olisi ilmoittautunut ennakkoon. Kurssipaikka on tilava ja koronaturvallisuus huomioidaan.

 

Lue myös:

Tammela ja Jaakola huomioitiin Uudenkuun katselmuksessa