Talvisodan suurista ihmeistä, suomalaissotilaiden voitokkaista taisteluista ylivoimaisesta vihollisesta, tunnetaan hyvin Raatteen tien ja Suomusalmen sekä Tolvajärven taistelut. 

Historioitsijoiden mielestä kolmas merkittävä yksittäinen taistelu on käyty Itä-Lapin Pelkosenniemellä 18.12. Se on jäänyt vähemmälle huomiolle. Sielläkin oli mukana joukko Pyhäjärven miehiä.

Puna-armeijan hyökkäys 30.11.1939 vyöryi Lappiin Petsamon ja Sallan teiden suunnista. Hyökkäyksen oli määrä edetä Rovaniemen kautta Tornioon. Murmanskin suunnalta Petsamoon rajan ylitti kaksi divisioonaa,  34 000 sotilasta. Sallaan vyöryi 18 000 vahvuinen vihollinen.

Molemmilla suunnilla sillä oli tukenaan panssarivaunuosastot sekä voimakas tykistö ja lentokoneet. Vastassaan niillä oli molempien teiden suunnalla yhteensä vain 1 500 rajamiehen ja paikallisten reserviläisen muodostama Er.P 17, jolta puuttui tykistö ja panssarintorjuntakalusto.

Sodan kolmantena päivänä saatiin Sallan suunnalle apuun tuhannen miehen vahvuinen reservi, Er.P19, joka oli koottu Sallan, Savukosken ja Pelkosenniemen reserviläisistä. Vihollisen etenemistä voitiin vain viivyttää.

Vihollinen valtasi Sallan kirkonkylän 9.12. jatkaen etenemistään kahteen suuntaan, Kemijärvelle ja Savukoskelle. Savukosken kirkonkylä menetettiin 14.12. 

Vihollisen etenemistä sieltä Pelkosenniemelle oli estämässä vain pieni varusmiesosasto sekä paikkakunnan poikia metsästyskiväärein. Väsyneet ja vähäiset puolustajien joukot olivat vetäytyneet puolustukseen Kitisen joen itärannalle Pelkosenniemen kirkonkylän läheisyyteen, jonne puna-armeija saapui 16.12., jolloin se oli edennyt jo 160 kilometriä Lapin sisämaahan.

Vihollinen eteni kaikilla rintamilla nopeasti. Sodanjohto ryhtyi kokoamaan täydennysjoukkoja.

Kutsun saivat nyt iäkkäämmät ikäluokat sekä henkilöt, jotka aiemmin oli jätetty siviilielämän tueksi tärkeisiin tehtäviin kotirintamalle. Oulun läänin eteläosien pitäjiin, niin Pyhäjärvellekin, jaettiin käskykortit viides päivä joulukuuta, kortissa annettiin aikaa vain viisi tuntia saapua Pyhäsalmen asemalle mukanaan oma ase, sukset ja talvivarusteet.

Juna lähti Pyhäsalmesta varhain itsenäisyyspäivän aamuna kello 0.30 kohti Oulua keräten menoasemilta lisää käskyn saaneita. Oulussa koottiin majuri Armas Perksalon komentaman jalkaväkirykmentin (JR 40) yksi pataljoona, noin tuhat miestä, jotka oli käskytetty Oulun läänin eteläosien pitäjistä.

Pyhäjärven miesten tarkkaa määrää en ole löytänyt, arvioisin heitä olleen vähintäänkin 100 miestä. JR 40  toinen pataljoona koottiin samanaikaisesti Kemissä ja kolmas pataljoona Porissa.

Tämä pataljoonaa koulutettiin ja varustettiin Oulussa, tosin sille ei enää riittänyt sotaväen asuja, vaan se nousi 15.12. junaan kokardit kotoa mukaan otetuissa karvahatuissa. Juna kolkutteli Kemijärvelle, jossa sen komppaniat varustettiin kaksinkertaisilla tuliannoksilla ja lastattiin autoihin.

Menomatkaa hidastivat vastaantulevat siviilien jonot karjoineen. Myöhään illalla 17.12. illalla pataljoona saapui Pelkosenniemen kirkonmäelle, jossa se purettiin autoista. Pelkosenniemen puolustus oli saanut päivän aikana lisävahvistukseksi Hämeen miehistä kootun täydennyspataljoonan sekä Kemissä kootun JR 40:n toisen  pataljoonan. 

Ne oli ryhmitetty puolustamaan Pelkosenniemen kirkonkylää ja estämään vihollisen pääsyn Kitisen joen yli. Vihollinen paahtoi joen yli tykistöllään ja hyökkäysvaunut yrittelivät joen ylitystä. 

Illan pimettyä 17.12. Pelkosenniemelle saapuivat JR 40:n Porissa ja Oulussa kootut pataljoonat. Niille oli Lapin ryhmän komentaja kenraalimajuri K. M. Vallenius antanut tehtävän.

Heidän tuli tuhota Pelkosenniemeä uhkaava vihollinen kiertoliikettä käyttäen seuraavana päivänä, 18.12. 

Matkasta väsyneet miehet torkkuivat hetken iltayöstä Pelkosenniemen kirkossa. Yö oli talvisodan lämpimin. Aamuyöllä, vesisateessa ja vaatteet märkinä, JR 40:n kaksi pataljoonaa, Porissa perustettu kapteeni Lindbergin kolmas pataljoona ja Oulussa perustettu jääkärikapteeni Suorannan ensimmäinen pataljoona odottivat lähtökäskyä.

He olivat saaneet käskyn kiertää kaukaa pohjoisen kautta vihollisen selustaan. Pataljoonat lähtivät 18.12. aamuyön pimeyteen kello neljän maissa, kolmas pataljoona kärjessä. Se törmäsi kuitenkin heti lähdön  jälkeen viholliseen, joka oli yön aikana päässyt yli joen ja oli sekin kiertämässä suomalaisten selustaan. Pataljoona juuttui taisteluun.  

Jääkärikapteeni Suoranta kierrätti oman pataljoonaansa taistelun ohi luoteeseen ja sieltä rannattomien soiden taitse kohti tavoitetta. Pataljoona jatkoi erämaassa jalkaisin kohti pohjoista ilman viestiyhteyksiä ja välineitä, sillä oli vain annetut kompassisuunnat ja Lapin yleiskartta 1:400 000. 

Niillä se suunnisti yli kymmenen kilometriä Pelkosenniemen kirkonkylältä pohjoiseen olevien Kitisen- ja Luirojoen risteykseen, josta sen oli määrä kääntyä kohti etelää ja vihollisen selustaa.

Päivä valkeni ja pimeni uudelleen, pakkanen kiristyi rajusti pitkin päivää, ja miesjono jatkoi etenemistään ilmaan mitään tietoa sodan tapahtumista.

Se ei tiennyt, että vihollinen oli vahvoin joukoin ja hyökkäysvaunuin murtautunut Kitisen joen yli päivän aikana ja uhkasi illalla Pelkosenniemen kirkonkylää.

Tilanne oli muuttunut äärettömän vaikeaksi ja puolustajien rintama oli murtumassa. 

Taisteluita paikan päällä seurannut eversti Willamo antoi iltapäivällä 18.12. luvan sytyttää Pelkosenniemen kirkonkylä tuleen, jotta viholliselle ei jää suojaa. Jostain syystä poliisipäällikkö ei pannut käskyä toimeen. Pakokauhu oli kuitenkin valtaamassa sijaa ja muutamia kohti Rovaniemeä lähteneitä pieniä osastoja palautettiin takaisin. 

Kunnes illan pimettyä alkoi kuulua taistelujen äänet vihollisen selustasta. Pataljoonamme oli osunut Pelkosenniemen ja Savukosken väliselle tielle vihollisen selustaan 1,5 kilometriä rintaman taakse. 

Se osui vahingossa todella tärkeään kohteeseen, vihollisrykmentin tykistön tuliasemiin ja huoltokeskukseen. Se pani hyrskyn myrskyn, niin kuin sanonta kuuluu.

Pyhäjärvinen metsäteknikko ylikersantti Eino Leskelä, tukijoukkueen varajohtaja, on tehnyt paikan päällä  muistivihkoon merkintöjä.

Illan 18.12.1939 tapahtumista seuraava sanatarkka lainaus: ”joukkomme on katkaissut ryssien tien. Yhtä äkkiä alkavat konekiväärit soittaa edessä. Pimeässä metsässä syntyy kauhea rätinä. 3:s joukkue joutuu  edessä ollen sekä omien että vihollisen tulittamaksi. Tiellä oleva vihollisen huolto- ja hevoskolonna tuhotaan ampumalla kumit rikki. Minun edessä ampuu eräs ryssä, tuhoan sen kiväärinperällä. Kova oli taistelu, olimme aivan sekaisin ryssien kanssa kuin markkinatorilla”.  

Hyökkäys on kestänyt vain hetken, mutta se aiheutti yössä tehtynä viholliselle pakokauhun. Se oletti kaiketi joutuneensa mottiin ja aloitti silmittömän paon kohti Savukoskea. 

Jälkeensä se jätti paikalle runsaasti kalustoa, tykkejä, kymmenkunta panssarivaunua sekä 40 kuorma-autoa ja 150 hevosta. Lisäksi tielle jääneestä kuormastosta löytyi rykmentin soittokunnan torvet, joilla lienee ollut tarkoitus soittaa paraatimarssin tahdit Torniossa. Pelkosenniemen taistelussa kaatui neljä pyhäjärvistä.

Omat joukkomme jatkoivat vihollisen perään ja työnsivät sitä takaisinpäin. Vihollinen perääntyi hallitsemattomasti. 

Savukoski saatiin takaisin 21.12. Puolustusasemiin vihollinen asettui Saijaan, jonne rintama vakiintui talvisodan loppuun saakka.

Vihollista oli lyöty Pelkosenniemellä ja ahdistettu perääntymään 60 kilometriä, pidemmälle kuin missään muualla talvisodassa.

Näissäkin olivat mukana Pyhäjärven miehet. Marsalkka Mannerheim kirjoittaa muistelmissaan: ”Pelkosenniemen voitto oli hyvin tärkeä koko Lapin puolustukselle”. 

Niin on ollutkin ja lisäksi koko Suomelle. Pelkosenniemeltä Sodankylän ja Rovaniemen kautta Tornioon puna-armeijalla ei olisi ollut enää vastassa reserviä, ei ainuttakaan suomalaista sotaväen osastoa.

Teksti: Paavo Leskinen, kuva: SA-kuva