Mielipide: Suvulla on merkitystä

Mikä on suku? Kuka on sukua? Esimerkiksi englannissa kielessä family tarkoittaa perhettä ja sukua. Kotimaisilla kielillä ero on selvä, sillä perhe ja suku on erotettu selvästi. Miten sitten määritellään suku; ovatko pikkuserkut sukua? Entä pohjalaisten surkiat serkut eli pikkuserkusten lapset? 

Ydinperhe – isä, äiti ja lapset sekä elossa olevat isovanhemmat– on korvautunut monimutkaisimmilla rakenteilla. Nykyperheeseen saattaa kuulua mummo ja sen nykyinen mies, vaarivainaan kakkosvaimo, isä ja sen tyttöystävä, äiti ja isäpuoli plus niiden yhteiset lapset. 

Kuka onkaan sukua ja kelle? Ennen sanottiin, että ystävät voi valita, sukulaisia ei. Nykyään sukulaisetkin voi valita – ainakin ne, joiden kanssa ollaan tekemissä verisiteistä, liitoista tai eroista huolimatta.

Sukulaisten määritteleminen voi siis olla vaikeaa. Yhteiskunnan muutokset vaikuttavat monin tavoin suvun asemaan. Perhemuodot ovat muuttuneet, mutta mitä on tapahtunut perheen ja suvun arvostukselle. Onko suvun merkitys vähentynyt?

Ensiksikin perheet ovat pienempiä. Lapsia on vähemmän ja sukupolvet asuvat erillään. Nuoret muuttavat kasvukeskuksiin ja ulkomaillekin saamaan koulutusta ja työtä. Mummolaan on keskimäärin lähes sadan kilometrin matka, joten toisten luona kyläilyt ovat harvinaisia. Serkkuihin ja pikkuserkkuihin matka on vielä pitempi. 

Toisaalta yhteydenpito on hyvin helppoa. Matkapuhelimet, nettipuhelut, sosiaalinen media ja halpalennot ovat pienentäneet maailmaa. Vain muutama vuosikymmen sitten joutui puheluita tilaamaan kaukaisiin maihin. Esimerkiksi yhteydenpito Mosambikiin tapahtui helpoiten faksilla, joka tosin piti lähettää Zimbabween. Sieltä se toimitettiin rajan toiselle puolelle, kunhan ehdittiin.

Lapsiin panostetaan aiempaa enemmän. Kun lapsenhankinta aloitetaan kolmikymppisenä opiskelun jälkeen, voi odotettu lapsimäärä jäädä suunniteltua pienemmäksi. Joka kahdeskymmenes lapsi syntyy erilaisten lääketieteellisten hoitojen avulla. Koeputkihoidoista syntynyt lapsi voi maksaa perheelle pikkuauton verran. Lapset ovat kalliita, joten heihin panostetaan. Äärimmäinen esimerkki ovat nykyiset Kiinan keisarit. Pulskaa pienokaista hyysäävät molemmat vanhemmat ja parhaimmassa tapauksessa neljä isovanhempaa.

Onko elintason parantuessa ulkopuolisen avun tarve vähentynyt? Matkoilla ollaan mieluummin hotellissa yötä kuin sukulaisissa. Laatuun panostetaan myös vapaa-ajalla. Saako paremmat elämykset Linnanmäellä, laskuvarjolla hyppäämällä tai laitesukelluksella kuin joidenkin epämääräisten sukulaisten luona vierailemalla?

Ajankäyttö on muuttunut radikaalisti. Elämä on hankkeistettu ja lapsenhankinta voidaan nähdä projektina. Aikataulut ovat tiukat ja umpeutuvat määräajat ahdistavat. Elämä on pelkkää kiirettä ja stressiä. Merkillepantavaa on, että lehdet ovat täynnä ohjeita, kuinka välttää lomastressi. Mahtuuko tähän mukaan stressitön viikonloppu vanhalla kotipaikkakunnalla, vai tuleeko siitäkin suorite tai kaksi? Ei ihme, että lapsiluvut vähenevät.

Ei liene yllätys, että yhteiskuntatutkijat ovat näitäkin ilmiötä jo tutkineet. Mielenkiintoinen havainto tosin on, ettei Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksessa kysytä suvun parissa käytetystä ajasta. Emeritaprofessori Elina Haavio-Mannila ja professori JP Roos Helsingin yliopistosta ovat sen sijaan kyselleet. 83 prosenttia sodanjälkeisistä vuosina 1945–50 syntyneistä suurista ikäluokista ja 86 prosenttia heidän vuosina 1962–88 syntyneistä lapsistaan oli antanut käytännön apua muussa kotitaloudessa asuvalle sukulaiselleen. Lähes puolet lapsista oli auttanut teknisissä asioissa, kuljetuksissa ja kotitalousaskarissa. Yhtä suuri osuus heidän vanhemmistaan oli auttanut lastenhoidossa ja kuljetuksissa.

Kenelle sitten apua annetaan? Vanhemmat auttavat lapsiaan. Lapset auttavat vanhempiaan ja sisaruksiaan. Kaukaisemmille sukulaisille käytännön apua tutkimuksessa oli antanut 13 prosenttia vanhoista ikäluokista ja 18 prosenttia nuorista ikäluokista. Suvun merkitys näyttäisi siis olevan tärkeämpi nuoremmille sukupolville. Toisaalta nuoret ikäluokat antoivat tätä enemmän apua ystävilleen ja työtovereilleen. Saattaa olla, ettei se sukurakkaus niin kova megatrendi sittenkään ole.

Taloudellista apua antavat pääasiassa vanhemmat lapsillensa ja heidän perheille. Nuoret ikäluokat antavat useimmiten taloudellista apua sisaruksilleen ja vanhemmilleen – ja jopa kymmenen kertaa useammin ystäville ja työtovereilleen kuin muille kuin lähisukulaisilleen. Tässä varmaan tärkeänä selittäjänä on taloudellinen tilanne.

Suvulla on siis merkitystä, mutta sen tulkinta on muuttunut. Lähisuku on edelleen tärkeä, mutta suvun rinnalle ovat tulleet erilaiset omat verkostot ja ryhmät. Joissain vaiheessa näitä kutsuttiin heimoksi. Nykykielellä ei tällä tarkoiteta ainoastaan vaikka keskipohjalaisuutta, vaan työn ja vapaa- ajan erinäisiä viiteryhmiä: IT-gurut, hevihemmot, sählyjengi, jumppakerho, Marttaliitto, Facebook-ryhmät. Näistä on tullut tärkeitä identiteetin rakentajia ja vahvistajia. Sukulaiset ovat yksi viiteryhmä ja sukuseurasta voi tulla yksi tärkeä heimo itse kullekin.

Mika Gissler