Kotiseutuneuvos Jorma Tulkun juhlapuhe ’Minun Pyhäjärveni’ Ollintuokiossa 9.7.2017

Arvoisat vieraamme, Hyvät Pyhäkkäät!

Olen Louhun Jorma Mukurin rannalta Ruotasilta. Synnyin Helsingissä 1938, mutta aina olen ollut tulossa Pyhäjärvelle. Juhannuksen kesältä 1942 Mukurin Matti lähti sotaan. Setä huiskautti minut kohti ison tuvan mustaa kattoa. Matti kaatui  heinäkuussa Ägläjärvellä ja Mukuri menetti isännän. Olin silloin nelivuotias ja tosi vihainen Taivaan Isälle.

Olimme vuonna 1944 sotaa paossa Pyhäjärvellä, kun elokuussa iltahämärissä myyntimies Wiljami Simpainen viritteli akkuradion Mukurin kuistille: myöhäisuutisen jälkeen kuultiin lopuksi Oi kallis Suomenmaa ja Maamme. Radio ostettiin. Sota loppui ja aloitin kansakoulun Wiaporin ruutikellarissa. Kouluruoka tuli Rannikkotykistön muonarattailla, minulla oli repussa lautanen ja lusikka.

Pyhäjärvelle tulimme 70 vuotta sitten keväällä 1947. Louhulla Mukurin pajassa meillä oli tupa ja kamari. Korsunavetassa oli lehmä, hieho ja sika, peltoa oli hehtaari ja niittyä pari. Isä kulki vuosikymmenen pitäjällä sosiaalityöntekijänä pyörällä, veneellä, hevosella, linja-autolla ja joskus taksillakin.

Kesät olivat lämpimiä. Osasin uida, Kanasenrannan äkkisyvä pelotti. Sieltä Sahan laeva haki tukkilautan. Menin Inni Ruokolaisen kouluun kolmannelle luokalle. Ruotasilla pidettiin koulua Jyrkilässä, Myllylässä ja Lepikossa. Paljon oli koulussa karjalaisperheitten lapsia. Pyhäjärvellä oli kolmisenkymmentä koulua, useimmat talojen pihatuvissa.

Lippikaupunkiin asettui Karjalan evakoita: Pantsuja, Vartiaisia, Lipitsöitä, Lehikoisia ja Ruttosen emännän lämpimät karjalanpiirakat eivät unohdu. Naapurissa Pellonpään Väinö, Halmepellon Arvo ja Koivikon Topi avasivat rantaniityt pelloksi, veljeksillä oli aseina Billnäsin teräslapiot. Sodat heidän kanssaan kokenut rintamamies totesi: ’Ne miehet ei satuja säekkynnä.’ Eivät ne miehet meille poikasille kokemuksiaan kertoneet. Mutta Pellonpään Virkku, kaukopartiohevonen meni niittokoneen kanssa pajupensaaseen ilmasuojaan, kun kuuli lentokoneen ja Mukurin Leimu säikkyi pauketta, sieraimessa oli kranaatinsirpale.

Kirkolla Yhteiskoulu oli kannatusyhdistyksen ja koko pitäjän hanke. Kirkkoherra Taipaleen perhe vastasi kasvatuksesta ja opetuksesta. Kapteeni Valtteri Makkonen opetti meille historioita ja avasi jämsäläistarinat ja Kalmosaarten salat. Ylioppilas Väinö Komu pelasti ruotsin ja englannin ehdoista ja opasti minut myöhemmin hiisien jäljille.

Pitkämatkaiset olivat kortteeria kirkonkylän taloissa, mutta minä kuljin koulussa pyörällä Salamenkylän kautta. Se oli vain 12 kilometriä, puolen tunnin matka, mutta pyörämiehille varattu vene oli tietenkin aina vastarannalla eikä koululaisia erikseen lossilla haettu. Rautatiesillasta mentiin yli, vaikka se oli kielletty. Suoraan meiltä Louhulta oli matkaa kirkolle vain kolme kilometriä, josta avointa järvenselkää pari.

Olin yhdentoista, kun aloin kulkea veneellä, mutta myrskyllä ja kelirikkoaikaan piti pyöräillä. Isä neuvoi: Souda tuulten mukaan, älä tappele aaltoja vastaan, laske hanka myötäseen, pysy veneessä, aina tulee ranta vastaan… Talvella oli mukava luistella hankia myötätuulessa, mutta kouluun lähdettiin myös pimeään ja tuiskuun. Samaa viittatietä hiihtelimme Lippi-Antin, Härkälän Airin ja Kaunolan Annikin kanssa monet talvet.

Ensimmäisillä Ollinpäivillä 1948 VPK:n torviseitsikko soitti komeasti Ronkasen johdolla, muuta en muista. Olin mukana veneretkellä, kun kansanedustajat Wiljami Kalliokoski ja Yrjö Hautala perehdytettiin Hiidenniemen tiettömään kylään. Sieltä Aaltokosken moottorivenetaksi kuljetti koululaisia Oravan koululle ja ajoi viikoittain Salmelle. Aikanaan rakennettiin Suezin tie.

Revon sähköt saatiin Louhulle 49 ja samoihin aikoihin myös puhelin. Meille rakennettiin asuinrakennus ja Leopold Kumpulainen, sotainvalidi, opetti minulle hanslankarin työt: rakensimme telineet ja kannoin ruukit ja tiilet muurarille piisin nokkaan asti. Olin neljäntoista ja yhteiskoulun kolmannella luokalla ja ylpeä tehtävästäni. Salamella oli silloin saha ja meijeri, lääkärin vastaanotto Aarnolassa ja terveystalo Ruotsin kansan lahja pyhäkkäille, se Valkoinen talo kaupungintalontalon vieressä.

Muutamana syysaamuna 1954 kävelimme metsäteknikko Eino Leskelän mökiltä Hiidenniemen Lamposaaresta Särkijärvelle. Teimme Aminoffii metsään tukkileimikon. Yöksi tulimme Ranta-Mannilaan ja maan tavan mukaan nukuin reppu pään alla tuvan lattialla. Aamusta kävelimme Maaselänlahden ympäri Haapalammille, jossa teimme paperipuuleimikon.

Puolilta päivin nousin postiautoon Haapamäen Lystilässä. Taivalta kertyi kahdelle päivälle linnuntietä neljättä kymmentä kilometriä. Yhtään metsäojaa tai kuivatuskanavaa ei ylitetty. Leskelältä opin sydänmaitten paikkoja, taloja ja historioita Olli Tikasta lähtien. Samoina vuosina Usko Kanervan kanssa Vuohtomäen maisemissa väijyimme äkäistä viirupöllörouvaa. Rautialan Juhanin kanssa kävimme kotkanpesällä Riikinkankaassa ja yövyimme Vihtasaaren autiotuvassa.

Keväällä 1955 Kontialan luona Hiidenkylällä kysyin tutulta neidiltä tietä Hauta-Ypäleelle ja Haapajärvelle. Eine väittää yhä kuunnelleensa kiinnostuneena luentoni Pitkänkankaan ainutlaatuisesta harjuluonnosta. Neljä vuotta myöhemmin mietimme, mille ryhtynemme aikuisina. Olimme vapaita kuin porsaat jäällä. Moni lähti niinä vuosina Ruotsiin. Päätimme, että rupean kansakoulunopettajaksi ja sillä tiellä olemme. Opetin Reisjärven Kangaskylällä 17 vuotta, se oli meille hyvä kylä.

Kaivos aloitti 1959 ja Ruotasille tuli tuhatkunta lentojätkää, mainaria ja maisteria. Nuori kaupunkilaisrouva valitti: Täällä korvessa ei ole mitään, kaupasta ei löydy edes kaksinkertaista Serlan WC-kreppiä. Eipä ollut monta vesiklosettiakaan. Ruotasilla oli valmiina kolmiopettajainen kivikoulu, Niemelässä uudenaikainen vanhainkoti, oli kauppa, posti, maamiesseurantalo, urheilukenttä ja urheiluseura Kosken Kuohu, ja oma rautatieseisakekin. Meille Ruotanen oli Pyhäjärven paras kylä.

Paekallinen kulki Kauraperältä Lippikaupungin kautta Kirkolle joka tunti kahdeksasta iltakymmeneen. Aamuauto oli täynnä koulukkaita ja Pyhäkummusta Ruotasilta lastattiin lisää. Perässä tuli Suezin tieltä Honganlahtelaene kouluauto sekin. Kävipä niinkin, että Lentävien partio pysäytti autot Pekanmutkassa Roomusuoran päässä, konstaapeli laski matkustajat ja pani ylimääräiset koulukkaat aamukävelylle kohti Koulukumpua. Taisi olla epäreilua. Muistatteko Rytkösen kuritushuoneen, joka lähti iltajunalta Niinimäen kautta Kiuruvedelle.

Professori Uuno Varjo ohjasi 1979 Vuohtomäen kylätutkimuksen. Silloin opin tuntemaan Vuohtomäen ihmisiä talo talolta. Kirjoitin tutkielman: Vuohtomäki, Elävä kylä vai susiin laijun? En lähtenyt maantieteen maisteriksi, olisi pitänyt muuttaa Ouluun pariksi vuodeksi.

Palasimme Pyhäjärvelle 1981. Lapsuuteni kohtasin, kun tuttujen ruotaslaisten kanssa kokosimme kirjan Ruotasen savut, kylä ja kaivos, joka julkaistiin 2003. Armas Ruotoistenmäki oli paras tietomies, jonka tarinat yltivät sadan vuoden taakse. Opin tuntemaan kaivoksen väkeä: Pasasen Pentti, konttoripäällikkö tiesi kaivoksen vaiheet ja Ruotoistenmäen talohistoriat. Asukkaat ja kulkijat vuodelta 1998 kertoo, mitä opin kirjaston ja kaukolainojen avulla Pyhäjärven varhaishistoriasta jääkaudesta Olli Tikkaan.

Jäin eläkkeelle Ikosen koululta 1998. Tulkunrannan, Lamminahon ja Tuoriniemen opin, kun teimme kirjan Lamp’aholaiset Pölökkytaepaleelta Röytiönrannalle vuonna 2000. Korpin veljekset tunsivat Ruunalan sydänmaan, karjamajat, niittypirtit ja tervahaudat. Digikuvasin ja luin Pyhäjärven vanhat kirkonkirjat ja kirkontilit. Ystävien ja kirjallisuuden avulla pääsin ymmärtämään menneitten aikojen vaellusta. Se oli neljän vuoden rupeama ja Pyhäjärven seurakunnan historia vuoteen 1918 julkaistiin 2008.. Eivät olleet vuodet veljeksiä. Vuosisadan kuvamuistot ja pitkät historiat Paikan muisti I, Pohjanmaan Pyhäjärvi, valmistui 2016. Paikan muisti II: Rajat ja Sydänmaat on hahmottumassa. Muistot ja merkitykset saan ihmisiltä, joita rannoilla ja poluilla kohtaan.

Pyhäjärvi-Seura teki aloitteen kunnan peruskuivatuksesta, Pyhäjärven vaakunasta ja oli mukana, kun Pyhäjärven Sanomat aloitti. Vuodesta 1949 alkaen Pyhäjärvi-julkaisuissa on esitetty kotiseudun historian tutkimuksen tuloksia. Suur-Pyhäjoen historia valmistui Pyhäjärvi Seuran aloitteesta 1969. Matti Korhosen kirja Pitelijät ja papinheittäjät, epävirallinen Pyhäjärven historia ilmestyi vuonna 1989. Sitä on seurannut pilvi kyläkirjoja, sukukirjoja ja historioita. Monista Pyhäjärvi-seuran hankkeista voi nyt todeta: Kas, noinko se toteutui! Kun Pyhäjärven kunnan historia valmistuu aikanaan, ymmärrämme paremmin, miten mehtä- ja karjapitäjästä kasvoi kaivoskaupunki.

Pyhäjärvi syntyi 9600 vuotta sitten, järvinäkymä on ennallaan. Järvi määrittelee pyhäjärveläisyyden. Näille rannoille on aina tultu elantoa etsien ja täältä on lähdetty toimeentulon perään. Vielä 1940-luvulla talot olivat harmaat ja pellot pienet. Karja laidunsi metsissä ja piti hakamaat, ahot ja rannat aukeina. Heinää tehtiin luonnonniityiltä. Polttopuut hakattiin lähikoivikoista. Sydänmaitten metsät olivat leveranssi-, määrämitta-, ja harsintahakkuitten kuluttamat. Sotakorvaussavotoissa Valtionmetsiä hakattiin raskaasti ja Pitkäkangaskin oli lähes aukea.

Nyt 2000-luvulla asutus on harventunut sydänmaissa ja hyvin kasvaa rauduskoivu vanhassa pellossa. Lähes kaikki metsät on viljelty; entisten luonnonniittyjen ja hakamaitten kuusikot odottavat loppuhakkuita. Nevat, rämeet ja korvet on ojitettu ja polut rakennettu metsäautoteiksi. Navigaattori ohjaa satunnaisen kulkijan muutaman sadan metrin päähän mäestä mistä tahansa, mutta karhut ja metsäpeurat ovat palanneet asuinsijoilleen.

Kun Suomi nousi pyörille 1970-luvulla, palvelut karkasivat Ruotasilta. Yli puolet pyhäkkäistä asuu nyt taajamissa. Vesikoski Bruk, Kansallismeijeri, Salmen saha ja Qvantum Minerals kertovat Pyhäjärven kehityksestä erämaapitäjästä jälkiteolliseksi palveluyhteisöksi. Järvi erottaa ja järvi yhdistää! Monet turpakäräjät on pidetty, kun Hiidenkylän, Mäkikylän ja Pyhäjärven kylän isäntien piti päättää kirkonpaikoista ja tiensuunnista, isoista yhteisistä hankkeista.

Pyhäjärvellä on nyt sukupolvenvaihdoksen aika. Tarvitaan malttia ja neuvottelukykyä. Muutos on mahdollisuus!

Olemme ylpeät 100-vuotiaastasta Suomen Tasavallasta. Tänään juhlimme 70-vuotiasta Pyhäjärvi-Seuraa!

Museo on auki kesällä, sunnuntaisin.

 

Kuva: Jorma Tulkku piti juhlapuheen Ollintuokiossa teemalla Minun Pyhäjärveni.

Kuva: Jenni Kankaanpää