Liikunnallisesta, matematiikasta ehdot saaneesta pojasta tulikin lopulta kansainvälisesti toimivan yrityksen toimitusjohtaja. Pyhäjärvellä asuva Eero Niskanen kertoo matkastaan uudessa Pekka Lassilan kirjoittamassa teoksessa Tiivin tarina – Eero Niskasen elämänpolku.
Nimi: Eero Niskanen
Syntymävuosi: 1945
Ammatti: eläkeläinen, toimitusjohtaja
Perhe: 16 lasta, nykyisellä vaimolla 3 lasta, lastenlapsia
Harrastukset: golf, hiihto, tennis, lentäminen
Näin muuttaisin maailmaa: Toivoisin, että ihmiset tekisivät muille niin, kuin haluaisivat itselleen tehtävän.
Suosikkapaikka Pyhäjärvellä: Niemelänranta
Eero Niskanen vietti elämänsä kuusi ensimmäistä vuotta Sonkajärvellä. Tämän jälkeen tuli muutto Ylivieskaan Raudaskylään, jossa vanhemmat alkoivat pitämään maatilaa. Eero oli liikunnallinen lapsi.
– Kaikkia lajeja sitä silloin kokeiltiin, mitä poikasten kanssa osattiin. Käytiin uimassa ja sen semmoista. Luistelemaan en kuitenkaan koskaan oppinut. Minulla ei ollut ostoluistimia, niin kakkoskakkosen pätkään tein uran, johon laitoin rautasahan terän – sitten nahkaremmillä kenkä kiinni siihen. Niin sitä yritettiin, mutta en sitä kyllä oppinut, naurahtaa Niskanen muistellessaan.
Koulua Eero kävi Pylvään koululla. Koulunkäynti ei varsinaisesti houkutellut.
– Meillä oli sellainen vanhapiika naisopettaja, joka lelli meitä. En oppinut mitään, vaan syötiin koulussa pipareita. En lukenut läksyjä ollenkaan.
Koulumaailman vaatimukset tulivatkin sittemin eteen.
– Siirryn Isokosken kouluun ja sain matematiikasta ehdot. Olin jäänyt niin paljon jälkeen – enhän minä tajunnut niitä juttuja yhtään! Se oli iso pettymys ja häpeä. Sitten pääsin matematiikasta jyvälle, ja lopulta päättötodituksessa oli arvosana 8.
Eero oli perheen vanhin poika. Aikanaan oli tapana, että esikoispoika jää talon isännäksi. Tämä ajatus oli myös Eerolla.
– Se oli itsestäänselvää. Meille hommattiin traktori, ja minä kiinnostuin konehommista.
Tilan työt olivat muutenkin mieleen. Oli konehommia, karjan- ja metsänhoitoa.
– Tulin siihen ikään, että pystyin suorittamaan kuorma-autokortin. Kysyin pöllimetsässä isältä, että mitä mieltä hän olisi kuorma-autokortin hankinnasta. Hän totesi, että alalla on niin paljon ammattimiehiä, että minun ei kannata siine mennä. Ajatus ei ollut hänen mieleensä.
Eero kuitenkin päätyi kuorma-autohommiin. Nuorempi veli jäi talon isännäksi. Isä ajatteli, että vanhimmalle pojalle pitää saada fiksumpi ammatti, joten he perustivat Raudaskylään hautaustoimiston. Yritystoiminta kuitenkin hiljeni.
– Jatkoin sitten kuorma-autohommia.
Eero oli välillä kattotöissä ja Hituran kaivoksella ajohommissa. Sitten hän päätyikin linja-auton rattiin Klementin linja-autoyhtiölle. Sitä myötä tuli muutto Haapajärvelle. Vuosi oli 1969. Linja-autokuskina aikaa riitti myös Keskipohjanmaa-lehden asiamiehenä toimimiseen.
– Vuonna 1975 kaveri ehdotti, josko muuttaisin töihin Ruotsiin. Siellä oli kuulemma kaikki paremmin. Asiasta sovittiinkin jo, mutta sitten se alkoi minua hirvittämään. Samaan aikaan tuli päätös siitä, että omakotitaloon alkaisi saada asumistukea.
Ynnäilin, että sen avulla voisi rakentaa omakotitalon. Minulla oli metsää, josta sain rakennuspuut.
Omakotitaloon tuli tietty ostaa myös lasia. Niskanen kävi tutustumassa eri ikkunafirmoihin ja hänen päässään syttyi lamppu: tämä oli mielenkiintoista.
– Haapajärvellä ei mitään ikkunahommaa ollutkaan. 1977 oli pitkä linja-autokuskien lakko, jolloin päätin lähteä selvittämään, miten ikkuna-alalle pääsee mukaan. Aloitin sivutoimisena ikkunamyyntimiehenä, mutta lopulta päätin siskon miehen kanssa perustaa oman yrityksen. Myyntimiehen provisio oli niin pieni.
Hyppy yrittäjyyteen oli Eeron sanoin “aivan hirveää”.
– Yrityksen aloittamiseen oli todella iso kynnys. 11 vuotta olin ollut vieraalla töissä ja tili tuli aina. Siitä luopuminen oli kova paikka.
Niskasen turvasatamana toimi Klementin linja-autoyhtiö.
– Toimitusjohtaja vinkkasi, että älä ota paljoa velkaa. Jos yritys ei lähde pyörimään, niin sain luvan tulla heille takaisin töihin. Jos tätä paluutietä ei olisi ollut tiedossa, kynnys yrittäjyyteen olisi ollut vieläkin korkeampi.
Omakotitalon autotallissa toimintansa aloittu tuore yritys Haapajärven lasi.
– Laitoimme lehteen ilmoituksen. Autotallin päälle tuli laittaa yrityksen kyltti. Kun olin sitä asentamassa, vilkaisin, että kukaan ei näe. Jos joku olisi tullut, olisin piilottanut kyltin! Niin alamaissa itsetunto oli aluksi.
Siskon mies oli ammatiltaan maalari ja kätevä käsistään. Hän hoiti lasin leikkauksen, siihen Eero luotti.
– Sitten hänellä olikin maalarintöitä sen verran, että minä jouduin opettelemaan leikkaamaan. Minulta tilattiin soikeaa lasia, vaikka osasin juuri leikata suoraan! naurahtaa Eero.
Pikkuhiljaa taidot karttuivat ja kauppakin alkoi käydä. Yrityksen tuotteisiin kuului lasia, ikkunoita, keittiökalusteita ja tiivisteitä.
– Tulosta alkoi kertyä, ja aloimme suunnittelemaan investointeja. Päädyimme käyttämään konsulttien apua.
Halvempi konsultointi ei vielä paljoa yrittäjiä viisastuttanut. Töitä varten oli hommattu uusi parempi halli, mutta jotain tarvittiin vielä lisää. Sitten päädyttiin kalliimpaan konsultaatioprojektiin.
– Meidän liikevaihto oli siinä vaiheessa 3 miljoonaa markkaa, ja kahden vuoden konsultaatioprojekti maksoi 300 000 markkaa.
1982 joulukuussa Haapajärven lasi osti Puuringin liiketoiminnan. Tässä yhteydessä tehtiin yritysjärjestely, ja yrityksen nimeksi tuli Tiivituote Ky ja sittemmin Tiivi. Majoriteetti oli ostettu – päätäntävalta oli Tiivillä.
– Vuonna 1984 oli hiuskarvan varassa, että meille olisi tullut konkurssi. Siinäkin piti vain uskoa hommaan. Olimme imeneet oppia konsulteita. Meillä oli iso tarve hyödyntää kaikki oppimamme.
Yrityksen toiminta alkoi rullaamaan. Tiivi sai maakunnallisen yrittäjäpalkinnon 1988, ja valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon presidentin luovuttamana vuonna 1992.
– Valtakunnallinen palkinto tuli 15 vuotta aloituksesta. Silloin oli vauhti päällä. Palkinnon myötä saimme paljon tunnettavuutta.
Niskanen kokee, että yksi syy menestykseen oli sitoutunut henkilökunta.
– Olimme toiminnassamme tosi avoimia ja pidimme viikottaisia palavereita koko henkilökunnalle, jossa kerroimme mitä on luvassa ja miten meillä menee.
Tiivi lähti levittäytymään Suomen rajojen ulkopuolelle. Myyntiä vietiin Ruotsiin ja Saksaan, Venäjän Murmanskiin rakennettiin tehdas. Pietariin ja Moskovaankin saatiin myyntikonttorit.
– Opettelimme kansainvälistymistä. Se oli sellaista umpihangelle menemistä.
Venäjällä saatiin tehdas pystyyn ja pyörimään, mutta tehtaalla oli kaikenlaista ongelmaa. Oli varastamista ja jopa tehtaan vallankaappausyritys, josta selvittiin monen mutkan kautta. Kulttuurien ymmärtäminen on erityisen tärkeää ulkomaille tähtäävälle yritykselle.
– Ajattelimme, että Ruotsi olisi helppo kohde. Yritimme viedä sinne saksalaista ikkunatuotetta, joka kääntyy kahteen suuntaan – se oli mielestämme fiksuin ratkaisu. Ruotsalaiset eivät sitä lähteneetkään kilpaa ostamaan, vaan halusivat sitä perinteistä ruotsalaista ikkunaa, joka kääntyy sivulle, kertoo Niskanen.
– Se oli meiltä virhearvio. Emme kaivaneet esille tottumusta ja tapakulttuuria, vaan menimme Ruotsiin omilla viisauksillamme. Nyt tiedetään, että yksinkertaisesti tärkeintä on tietää , mitä asiakas arvostaa ja haluaa. Monesti sitä lähtee tekemään asioista liian viisasta.
Tiivillä on ollut Venäjällä kaksi tehdasta ja Ruotsissa yksi. Vuonna 2007 yrityksen kirjoilla oli 430 työntekijää. Sen lisäksi toiminnassa oli mukana asentajia, jotka toimivat yrittäjinä. Niinpä koko systeemissä oli mukana noin 600 ihmistä päivittäin. 2000-luvulla yritykseen tehtiin sukupolvenvaihdos. Suunnitelmissa oli myös pörssiin listautuminen tai yrityskauppa.
– Keskustelin pörssiin listautumisesta nykyisen jalkapalloliiton puheenjohtajan Ari Lahden kanssa. Hän oli siihen aikaan sellainen guru. Esittelin keissimme ja hän sanoi, että olemme liian pieni pörssiin. Yritin saada alahärmäläistä Skaalaa mukaan, mutta he eivät lähteneet.
Pörssiin listautumista ei tapahtunut. Ruotsalainen Inwido oli ostanut Pihla Oy:n ja tavoitteli muutenki paikkaa Suomen ikkunamarkkinoiden kärkeen. Vuonna 2007 Inwido osti Tiivin.
– Kyllä siinä osa elämää myytiin, mutta olen tyytyväinen, kuinka toiminta on edelleen jatkunut ja kehittynyt, näkee Niskanen.
– Paljon on investoitu esimerkiksi automaatioon. Tiivin Haapajärven tehdas on Inwidon isoimpia ja automatisoidumpia. Inwidolla taitaa olla toimintaa 11 maassa.
Nykyään Eero asuu Pyhäjärvellä. Miten hän päätyi paikkakunnalle?
– Vuonna 2000 asuimme Amerikassa puolisen vuotta. Olimme aivan golf-kentän vieressä. ihmettelin, että miksi nuoret ja vanhat käyvät sateellakin pelaamassa. Kävin golfin perusopetuksen Amerikassa ja pääsin lajiin kiinni. Seuraavana keväänä aloitin golfin Pyhäjärvellä.
Golfin koukku oli nielaistu.
– Täällä on hyvä golfkenttä ja Pyhäjärvi kiinnosti minua järvenä, perustelee Eero muuttoa Pyhäjärvelle.
Eero kokee, että hänen syvimmät juurensa ovat kuitenkin Haapajärvellä.
– Uskon, että useasti juuret ovat syvimmillään siellä, missä elää elämänsä aktiivisimman ajan ja missä omat lapset varttuvat.
Tiivissä olemisen jälkeen Niskanen kävi hallitusammattilaisen HHJ-tutkinnon Tampereen yliopistossa. Hän halusi kehittää Pyhäjärvellä yrityksiä.
– Teimme kevytmuotoisia liiketoimintasuunnitelmia, kun olin kehitysyhtiön puheenjohtajana.
Työn alla oli Peuratalot ja muita projekteja.
– Emme kuitenkaan saaneet riittävästi aikaan ja projektit epäonnistuivat. Ehkä olisi pitänyt olla vahvemmin tavoitteena kasvattaa ja kehittää toimintoja. Rimaa pitäisi haluta nostaa ylemmäs, pohtii Niskanen.
Eero Niskasen tarina on koottu nyt kansien väliin. Tiivin tarina – Eero Niskasen elämänpolku -teos ilmestyi heinäkuun alussa.
– Kirjan tekeminen oli mielenkiintoista. Siinä joutui katsomaan elämään taaksepäin, syvällekin. Minulla oli paljon aineistoa tallella, kun kävin niitä läpi, jäin monesti kiinni lukemaan.
Yli 20 vuotta sitten Eero sai jo ensimmäiset toiveet kirjan tekemisestä.
– Haapajärven kotiseutuneuvos Juha Eronen sanoi, että Tiivin historia pitää saada kirjaksi. Olin vastannut, että en mä tiedä kirjajutuista mitään. Sanoin jyrkästi ei.
Myöhemmin jyrkkä ei alkoi kääntyä.
– Miniäni sanoi, että kohta sinulla alkaa olla viimeiset hetket tehdä kirja. Arveli varmaan dementian olevan ovella, nauraa Eero.
– Törmäsin kirjan kirjoittajaan, Pekka Lassilaan, Espanjassa. Kerroin hänelle tarinoita ja hän oli aidosti kiinnostunut. Päädyimme tekemään kirjan.
Liikunnallisesta, matematiikasta ehdot saaneesta pojasta tulikin lopulta kansainvälisesti toimivan yrityksen toimitusjohtaja.
– On se aika mahdoton juttu. Kyllä sitä ihmettelee: aluksi tavoitteena oli se, että saisin yrittäjänä perheelle saman toimeentulon kuin bussikuskina. Tiivin kautta pääsin tapaamaan paljon uusia ihmisiä ja nähnyt ulkomaita.
Niskanen haluaa muistuttaa, että vaikka menestystä on tullut, raha ei ole kaikki kaikessa.
– Jos työelämässä painaa täysillä, niin se voi näyttää siltä, että tuolle ihmiselle ei merkitse muu kuin raha. Raha ei ole onnen perusteena. Sellainen ihminen, jolla on paljon vaurautta, ei vietä välttämättä onnellisempaa elämää. Ihmisen elämän tasapaino tuo onnen.
Artikkelikuva: Tiivin entinen toimitusjohtaja Eero Niskanen kertoo koko tarinansa tuoreessa kirjassa. Mukana on lukuisia tarinoita aina venäläisten tehdasvallaskaappaukseen saakka.
