Kirjoittelen tätä tekstiä 11. helmikuuta, eli 112-päivänä. Parhaillaan on menossa myös hätänumeroviikko. Suomessa on vietetty 112-päivää jo vuodesta 1997 lähtien ja Euroopan laajuisesti vuodesta 2008. Yleinen hätänumero 112 toimii koko Euroopassa. Siihen voi soittaa ilmaiseksi mistä tahansa puhelimesta kaikkialla Euroopassa, jopa ilman sim-korttia.
Olen joskus itsekin joutunut hätäkeskukseen soittamaan. Asiointi on sujunut hyvin ja apua on saatu. Taitoa on tullut myös harjoiteltua lapsesta saakka, ainakin partio- ja SPR-harrastusten kautta, ensiapukursseilla ja varmaan koulussakin. Tärkeämpää kuin osata toimia puhelun aikana protokollan mukaisesti, on ylipäänsä tajuta soittaa numeroon, jos apua tarvitaan. Koulutetut hätäkeskuspäivystäjät kyllä opastavat ja kyselevät, jos ei itse hoksaa kaikkea kertoa. Hätänumeroon voi aina soittaa, jos epäilee hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön olevan uhattuna tai tarvitsee kiireellisesti poliisin, ensihoidon, pelastuslaitoksen tai sosiaali- ja kriisipäivystyksen apua. Myös mielenterveyden järkkyessä voi pyytää apua hätäkeskuksen kautta.
Joko sinä olet asentanut puhelimeesi 112 Suomi -sovelluksen? Entä oletko huolehtinut sen asentamisesta läheistesi puhelimiin, jotka eivät itse osaa sitä tehdä? 112-sovelluksen lataamisen jälkeen kannattaa myös huolehtia, että sovellus tulee laitettua käyttövalmiuteen. Sovellukseen syötetään oma puhelinnumero, valitaan käyttökieli ja sovellukselle on annettava myös käyttöoikeudet esimerkiksi paikannukseen.
Apua hätäkeskuspalvelun saavutettavuuteenkin on tarjolla. Puhelimeen voi asentaa 112-widgetin, eli sovelluksen ikonia suuremman kuvakkeen, joka erottuu helposti aloitusnäytöltä. Henkilöt jotka eivät kuule puhetta tai voi puhua selkeästi, voivat rekisteröityä suomi.fi-sivustolla hätätekstiviestipalvelun käyttäjiksi.
112 Suomi -sovelluksen kautta voi soittaa hätäpuhelun myös Euroopassa, mutta soittajan sijaintitieto ei vielä välity automaattisesti kaikissa maissa. Sovelluksesta kuitenkin näkee sijaintitiedon myös itse, ja koordinaatit voi kertoa päivystäjälle.
Suomen hätäkeskuksella on myös kansainvälinen numero sellaisten tilanteiden varalle, että hätätilanne on Suomessa, mutta soittaja onkin sillä hetkellä ulkomailla. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi, jos Suomessa oleva omainen tarvitsee kiireellisesti viranomaisapua, mutta ei itse pysty hätäkeskukseen soittamaan. Hätäkeskuslaitoksen kansainvälinen numero löytyy 112-sovelluksen kautta.
Keväällä 2022 hätäpaikannuspalvelu tuli pakolliseksi kaikissa Euroopassa myytävissä puhelimissa. Sen ansiosta hätäkeskus saa soittajan koordinaatit myös ilman 112-sovellusta, jos puhelu soitetaan älypuhelimesta. 112-sovellus on silti hyödyllinen. Sen kautta löytyy esimerkiksi tieto lähimmästä sydäniskurista sekä päivystysnumeroita kiireettömään avuntarpeeseen. Sovelluksen kautta saa myös vaara- ja viranomaistiedotteet suoraan puhelimeen. Sovelluksen kautta pääsee tekemään jopa matkustusilmoituksen ulkoministeriölle ulkomaan seikkailuistaan. Myös varautumisopas on vastikään lisätty 112-sovelluksen palveluvalikoimaan.
Jos 112-sovellus on jäänyt lataamatta – tai et ole vielä tutustunut siihen, mitä kaikkea sen kautta löytyykään, niin juuri nyt olisi hyvä hetki korjata tilanne.