Aluevero korvamerkittynä palo- ja pelastuspalveluille? 

Vaalipuheissa puhutaan maakuntaverosta, vaikka kyseessä on aluevaalit ja siten oikeampi nimi lienee pitäisi olla aluevero?
Noh, joka tapauksessa samaan aikaan osa puolueista on linnoittautunut kannalle, että maakuntaveroa ei tule ja kaikki sotepalvelut tulee maksaa valtion kirstusta vaikka samaan aikaan pelätään, että sieltä ei anneta riittävästi suhteessa alueen sosiaali- ja terveyspuolen kasvaviin menoihin.
Poliittisesta säästämisen mediaretoriikasta huolimatta useat asiantuntijat ovat sanoneet sotepuolen kustannuksien kasvun  olevan väistämättömiä lähitulevaisuudessa, kun kohtaamme suurten ikäpolvien ikääntymisen seurausvaikutuksineen yhdistettynä resurssi- ja palkkavajauksesta johtuvaan hoitajapulaan. Palkkausta ja resursseja pitää lisätä jos halutaan hoitajamitoitus toimeenpanna sekä paikata hoitajapulaa.
Samaan aikaan poliitikot TV:n vaalipaneeleissa toistavat, että alueille annetaan mahdollisimman suuri itsehallinto hoitaan asukkaidensa hyvinvointi. Lisäksi kerrotaan, että tässä alueiden ns. hyvinvointialueeseen integroidaan koko alueen palo- ja pelastustoimenpalvelut, mutta niille ei kuitenkaan ole korvamerkitty erillistä budjettia.
Olisiko syytä pohtia alueveroa aluksi kattamaan vain kyseisten alueiden palo- ja pelastuspalveluiden kattamista? Ja paisuvat sotekulut sitten saataisiin lähitulevaisuuden ajan pelkästään vielä ns. valtion kirstusta ja katsotaan, milloin tulee ns. kulukattovastaan ja aluepäättäjät eivät ole tyytyväisiä siitä seuraavaan lopputulokseen?
Siis käviskö edes korvamerkitty aluevero palo- ja pelastuspalvelujen kattamiseksi?
Ja olisiko syytä muuten selvittää erillistä palo- ja pelastuspalvelun ammattitutkinnon järjestämistä jonnekin Pohjois-Suomeen, kun ammattiosaajia ei kuulemma enää riitä joka paloasemalle riittävästi?
Mika Flöjt
Yhteiskuntatieteiden maisteri, 
Maakuntavaltuutettu
Aluevaaliehdokas, Vihreät 

Lue myös