Ensi-illassa Kohti Orlandoa

Ari Nummisen koreografia yhdistyy Tuomas Luukkosen musiikin kanssa teokseksi Kohti Orlandoa. Kohti Orlandoa saa ensi-iltansa Täydenkuun Tanssien juhlaviikolla.

– Kohti Orlandoa pitää sisällään maskuliinisuuden ja feminiinisyyden kehollista tutkiskelua, omien muistojen muuttamista mielikuvien kautta liikkeeksi lapsuudesta vanhenemiseen, omien demonien tutkimista, itseironiaa – itsensä löytämisen ja hyväksymisen riemua, jonkinlaisen meditatiivisen riitin kautta. Ennen kaikkea musiikin synnyttämää tanssia ja tanssin synnyttämää musiikkia, kuvailee Ari Numminen.

Teoksen synty perustui Nummisen haluun palata koreografioiden pariin.

– Korona sai aikaan minussa tarpeen taas tanssia. Toki jonkinlaista kykyä omaan tanssi-ilmaisuun olen koko ajan pitänyt yllä – olenhan aktiivisesti toimiva tanssinopettaja ja koreografi. Varsinaista tarvetta oman henkilökohtaisen tanssitaiteen tuottamiseen en ole vuosiin kokenut, kertoo Numminen.

– Löysin taas tanssinilon. Tanssin improvisoiden tunnin kerrallaan. Yhtenä aamuna näin pihalla kitaristi–ystäväni Tuomas Luukkosen, jonka kanssa olen tehnyt kaksi kokoillan teosta tanssijoille ja näyttelijöille. Pyysin Tuomasta improvisoimaan kanssani. 3 viikon kuluttua meillä oli materiaalia, josta aloimme muokkaamaan teosta siihen, mikä se on nyt.

Suurin osa Nummisen teoksista on ollut ryhmäteoksia, jotka ovat saaneet innoituksen ympäröivästä maailmasta.

– Koko urani aikana olen tähän mennessä tehnyt vain kaksi sooloa eli urani alkuvaiheessa valmistamani Herttarouvan ja Tiikerinpojan. Tässä käydään läpi samoja teemoja, mutta mielestäni kypsemmin ja liikkeeseen uskoen – turha krääsä, niin henkinen kuin materiaalinenkin karsittuna.

 

Kohti Orlandoa saadaan yleisön tietoisuuteen Täydenkuun Tansseilla. Numminen saapuu Pyhäjärvelle innostunein mielin.

– Toivoisin ehtiväni näkemään muita teoksia. Tietysti harmittaa teokseni Nostalgia puolesta, joka jouduttiin perumaan esiintyjän loukkaantumisen takia.

Kohti Orlandoa -teoksen nouseminen tanssifestivaaleille saa Nummisen tuntemaan kiitollisuutta.

– Tarkoitus on ollut alun perin tehdä hyvin pienimuotoinen teos, jonka voi kuljettaa helposti tilaan kun tilaan – mies ja kitara, mies ja tanssi. Nyt olemme varsin otettuja ja hämmentyneitä saadessamme kutsun näin arvostetulle festivaalille. Huh! Juhlavissa tunnelmissa kohti Orlandoa ja kohti ensi-iltaa!

 

 

Joonas Kärkkäinen