Helsingin Koskelassa väkivallan seurauksena menehtyneen pojan muistolle voi viedä muistokynttilän torin esiintymislavan portaille ensi viikon perjantaina kello 20, jolloin eri puolilla Suomea sytytetään kynttilöitä hänen ja muille nuorille väkivallan uhrien muistolle.
Sosiaalisessa mediassa on aktivoiduttu järjestämään valtakunnallisesti samanaikainen muistohetki Koskelassa viime vuoden lopulla väkivaltaisesti surmatun pojan muistolle, jotta saadaan näkyvyyttä tapahtumalle, jossa pitkäaikainen kiusaaminen ja väkivalta sai äärimmäisen muotonsa ja 16-vuotias poika menehtyi väkivallan seurauksena.
Pyhäjärvellä kynttilät voi viedä torille esiintymislavan portaille, jotka tullaan puhdistamaan lumesta. Esiintymislavalla on 4H:n jäälinna, joten jäälinnaa voi kulkea rakentamaan lavan sivuluiskan kautta.
Kynttilöitä toivotaan palavaksi kello 20, joten esimerkiksi hautakynttilöitä voi viedä sinne palamaan jo aikaisemmin, jotta tungosta ei syntyisi. Muistetaan edelleen koronaohjeistukset, eli tässä tapauksessa erityisesti turvavälit ja tarvittaessa maski!
Kuvituskuva: Pixabay