Urkkanurkka: 1985 oli Veikolle huippuvuosi painimolskilla

Veikko Nissilä oli Pyhäjärven Pohdin menestynein painija 1980-luvulla. Harrastuksen pariin hänet innostivat isän ja veljen esimerkki.

Vielä 1980-luvulla elettiin Pyhäjärven Pohdin painijaostossa menestysvuosien aikaa. Veikko Nissilä, Pasi Sarkkinen, Heikki Mustaparta, Matti Poutiainen, Jouko Vesterinen ja Petri Tiri olivat kaikki suunnilleen saman ikäluokan painijoita ja hyvänä päivänä kuka tahansa heistä olisi voinut olla mitaleilla SM-kisoissa. Miehistä Pasi Sarkkinen jäi painin pariin ja toimi sittemmin myös Suomen painimaajoukkueen päävalmentajana.

Tämän joukkion lisäksi piirikunnallisen tason painijoita oli runsaasti. Nuoret miehet olivat osautuneet painimolskille itsekin kannustavien esimerkkien myötä, olivathan vanhemmasta sukupolvesta esimerkiksi Sauli Heinonen ja Eero Suvilehto käyneet mittelemässä taitojaan myös arvokisoissa ulkomailla.

Eero Suvilehtoa voidaan pitää menestyneimpänä pyhäjärvisenä painijana, sillä hän on ainoa joka on ollut edustamassa Suomea maailmanmestaruuskisoissakin.

Heinonen puolestaan siirtyi valmennuspuolelle ja valmensi pohtilaisia, ja toimi sittemmin muun muassa Suomen painimaajoukkueen kakkosvalmentajana Los Angelesin kisoissa sekä oli pitkään TUL:n painin päävalmentajana.

Painiharrastus oli täällä pitkään voimissaan ja se periytyi isältä pojalle, niin kävi myös Veikon kohdalla.

– Isäni Pentti oli kova painimies ja paini SM-tasolla aikanaan, hänen paras sijoituksensa oli nuorten SM-kisojen nelossija, Veikko muistelee. Hänen isoveljensä Jukka aloitti painin, joten Veikko intoutui lähtemään salille hänen esimerkkinsä innoittamana.

– Minua kymmenisen vuotta vanhemmat Kinnusen veljekset Hannu ja Harri Olkkopurolta harrastivat myös painia. Hannu oli saanut jostakin kisoista kunniapalkinnoksi valkoiset Adidaksen lenkkitossut, niissä oli kolme raitaa sivussa ja katselin niitä että voi kun minäkin saisin kunniamaininnan ja samanlaiset lenkkarit kuin Hannulla. Ne lenkkarit innostivat minut painimaan, Veikko naurahtaa. Hannu paini neljänneksi nuorten EM-kisoissa vuonna 1978.

Veikko meni painitreeneihin ja sai sieltä heti ensimmäiset painitrikoonsa.

– Muistan kun treenien jälkeenkin pidin trikoita päällä ja venyttelin niiden henkseleitä. Tunsin heti ensimmäisellä kerralla, että tämä on minun juttuni.

Painin aloittaessaan vuonna 1971 Veikko oli kuusivuotias ja jo kahden kuukauden kuluttua lajin aloittamisesta oli piirikunnalliset kilpailut, joissa hän voitti 25-kiloisten sarjan.

1970-luvulla Sauli Heinonen veti treenejä ja harrastajia oli niin paljon että heidät piti jakaa porrastetusti eri ryhmiin. Treenejä pidettiin ahkerasti, Veikkokin kävi painimolskilla kolme kertaa viikossa.

Lopanuksen Markun ansiota on, että minä nousin Suomen huipulle. Syksyllä  1979 alettiin treenata kovaa ja seuraavan vuoden suurkisoista otin jo SM-pronssia. Hävisin ainoastaan Seppo Salomäelle, josta tuli poikapainin maailmanmestari, joten huonolle en hävinnyt.

Markku toimi Veikon voimakkaana tukijana kaudella 1979–1980. He saattoivat lähteä esimerkiksi lauantaina puoliltapäivin hiihtämään, kuuden – seitsemän kilometrin lenkki Karhusaaren ympäri mentiin lykkimällä. Veikko kävi kotona huilaamassa ja illansuussa he lähtivät painisalille vielä treenaamaan.

– Markku kävi Hiturassa komennushommissa, mutta hän ajoi tänne viikollakin kolme kertaa antamaan mulle matsia. Hän oli aikuinen mies mutta aika lailla samankokoinen kuin minä, joten hänen kanssaan matsia ottaessa sain kehitettyä lajivoimaa ja tietynlaista kovuutta.

Veikko pitää omana vahvuutenaan lajissa voimaa, vaikka menestykseen tarvitaan sen lisäksi myös tekniikkaa, kestävyyttä, nopeutta ja ketteryyttä.

Jouko Salomäki onkin sanonut, että painissa ratkaisee reilu peli. Kun painin aloittaa, on trikoot, tossut ja verkkapuku. Kun painin lopettaa, on kuluneet trikoot, kuluneet tossut ja kulunut verkkapuku, Veikko toteaa.

– Paini on rehtiä kamppailua mies miestä vastaan, ja se ei jätä sijaa selittelyille. Ei voi vedota huonoon keliin tai voitelun epäonnistumiseen. Painissa ei voi käydä niin että tänään olet 56. ja huomenna voitat. Jossitteluille ei jää sijaa.

Omiksi huippusaavutuksikseen Veikko nostaa 20-vuotiaana voittamansa Pohjoismaiden mestaruuskisojen hopeasijan ja SM-kisojen yleisen sarjan hopean, heti Keijo Mannin jälkeen. Mitalit hän saavutti vuonna 1985, se oli Veikolle muutenkin huippuvuosi. Samana vuonna hän sai myös kaksi 20-vuotiaiden suomenmestaruutta, niin kreikkalais-roomalaisessa kuin vapaapainissakin. Yhteensä hänelle kertyi alun toistakymmentä SM-mitalia, Pohjoismaisten mestaruuskisoista plakkariin tarttui mainitun hopean lisäksi myös pronssia. Veikko kävi myös nuorten EM-kisoissa  vuonna 1984 sijoittuen seitsemänneksi.

Vuosina 1985–86 Veikko ja Pasi suorittivat yhtä aikaa varusmiespalvelustaan Lahden urheilukoulussa. Siellä Veikolla alkoi hankala urheiluvammojen kierre, joka kulminoitui vuonna 1987 polven eturistisiteen repeämään. Siitä seurasi kaksi epäonnistunutta polvileikkausta. Leikkauspöydälle Veikko on joutunut kaikkiaan 35 kertaa, ja parhaillaan hän odottaa aikaa seitsemänteen selkäleikkaukseensa.

Loukkaantumisen myötä luopuminen rakkaasta harrastuksesta otti lujille.

– Se oli niin kipeä paikka, että otti 13 vuotta ennen kuin saatoin katsoa painia edes telkkarista.

Nykyisin Veikko seuraa lajia siinä määrin kuin sitä televisiosta näytetään.

 

Fakta: Veikon mitalit

  • 1980-luvun menestynein pyhäjärvinen painija:
  • Alle 17-vuotiaiden SM-paineissa kaksi pronssia, kaksi hopeaa ja yksi kulta.
  • Alle 20-vuotiaiden SM-paineissa kaksi pronssia, kaksi hopeaa ja kolme kultaa.
  • Yleisen sarjan SM-paineista yksi hopea.
  • Alle 20-vuotiaiden PM- kisoissa hopeaa ja pronssia.
  • EM-kisoista saaliina 7. sija.
  • Puolustusvoimien mestaruuskisoista kaksi kultaa sekä ammattikoululaisten SM-kisoista kultaa.
  • Lisäksi Nissilä saavutti 1970–80-luvuilla alle 17-vuotiaiden sarjassa toistakymmentä piirinmestaruutta ja yli puolenkymmentä yleisen sarjan piirinmestaruutta.

 

Pääkuva:

Veikon silmäterä on viiden kuukauden ikäinen labradorinnoutaja Topi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

Veikon arvokkaimmat mitalit ovat PM- ja SM-hopeat vuodelta 1985.

 

Painitreenit jatkuvat Ruotasella

Parisenkymmentä tyttöä ja poikaa kokoontui maanantaina Ruotasen vanhalle koululle paini- ja voimisteluharjoituksiin. Osallistujien ikähaarukka oli alle kouluikäisistä aina yläasteikäisiin saakka.

     Treenejä vetävä Pekka Niskanen kertoo, että kaikki halukkaat voivat tulla mukaan harjoituksiin jatkossakin. Jos osallistujia tulee paljon tai nykyistä vanhempaa ikäluokkaa, väkeä voidaan jakaa toiselle harjoituspäivälle.

     Pekka sanoo, että pienemmätkin voivat tulla painia ihmettelemään, mutta noin kymmenvuotias jaksaa jo kuunnella tarkemmin ohjeita ja oppia lajia. Harjoitukset ovat leikkimielisiä ja sisältävät paljon voimistelua, joten harjoituksiin voivat tulla myös enemmän voimistelusta kiinnostuneet.

     – Yleensä joka kerta opetellaan yksi uusi painiote, sitten tehdään jotakin muuta. Ei lapset jaksa keskittyä kunnolla kuin varttitunnin yhteen juttuun, Pekka tuumaa.

     Pekka laskeskelee aloittavansa nyt 30. lastenpainin valmennusvuoden.

     – Tämä on mukavaa vastapainoa työlle. Ensin treeneissä olivat mukana omat lapset, nyt siellä ovat jo lastenlapset, hän nauraa.

     Painitreenit ovat olleet tauolla pari vuotta Pohdin talon mentyä käyttökieltoon. Nyt harjoituksia pidetään Ruotasen vanhalla koululla ja Pekka on tiloihin tyytyväinen.

     – Tilat ovat hyvät ja ilma vaihtuu. Mattoja laittaessa ja pois ottaessa tulee lisätunti harjoitusten molempiin päihin. Se on ainoa miinus ettei meillä ole paikkaa mistä ei tarvitsisi purkaa välillä mattoja pois.