Talkoilla uudet päreet Lähetysaittaan

Viime viikolla Kuusenmäellä tehtiin talkoilla päreitä seurakunnan lähetysaitan kattoon. Päreitä päästään naulaamaan paikoilleen vielä tämän kesän aikana.

Pyhäjärven Kirkonkylällä, kirkon kupeessa sijaitsee lähetysaitta, joka on toiminut myös niin sanottuna lainajyväaittana. Silloin kun seurakunta vielä vastasi myös paikallishallinnosta ja köyhäinhoidosta, sinne kerättiin köyhien huoltoon tarkoitetut jyvät. Seurakunta piti aitassa aiemmin lähetyskahvilaa, jonka tuotto meni lähetystyön hyväksi.
– Lähetysaitta on ollut hyvä paikka aikanaan ja osa sitä kaipaa. Aitta ei ole ollut käytössä sen jälkeen, kun kirkko remontoitiin eikä tiekirkko-oppaita ole enää ollut. Kirkkokahveja on nyt pidetty kirkossa, diakoni-lähetyssihteeri Minna Heinonen kertoo.
Vaikka aitta on pois käytöstä, seurakunta haluaa kuitenkin pitää historiallisen rakennuksen kunnossa. Lähetysaitassa on pärekatto, joka täytyy uusia aina parinkymmenen vuoden välein.

Viime tiistaina Kuusenmäelle kokoonnuttiin talkoisiin tekemään aitan kattoon päreitä. Materiaalit saatiin lahjoituksena Marinin metsästä.
– Koronan vuoksi näistä talkoista ei ole ilmoitettu julkisesti. Talkoita on mainostettu vain kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsenille puolisoineen. Talkooväki valikoitui myös sen mukaan, että päreiden tekoon tarvitaan tietynlaista erityisosaamista, jota heillä on, Minna perustelee.
Talkoolaisten mukana talkoisiin saatiin myös koneet päreiden tekoon. Martti Pappila rakensi uuden pärehöylän talkoita varten.
–Aikaisempi höylä mitä on käytetty, oli raskas siirtää. Tein tämän höylän rattaille niin sitä on helpompi kuljettaa. Terä saatiin järven takaa Liimattalan vanhasta pärehöylästä, Martti kertoo.

Minna Heinonen pinoaa valmiita päreitä.
Diakoni-lähetyssihteeri Minna Heinonen pinoaa valmiita päreitä.

Lähetysaitan katon pinta-ala on vähän yli 46 neliömetriä. Katteeksi tehtiin päreitä männystä. Tukkien toinen pää maalattiin ennen höyläämistä punamullalla, jotta päreet osataan latoa oikein päin. Päreen syyt ovat kuin kävyn suomut, joiden täytyy viettää harjalta räystästä kohden, jotta vesi valuu myötäsukaan.
– Yhdeksän pinometriä päreitä varmaan tulee eikä siitä paljon jää yli, Olavi Marin arvioi.
–Silloin oli isommat talkoot, kun Lepikon kattoon tehtiin päreitä, Kaisa Marin muistelee.
Pärekattotalkoot ovat edessä vielä jossain vaiheessa kesän aikana. Päreet kannattaa naulata paikoilleen ennen kuin ne kuivuvat liikaa, jotta ne eivät naulatessa halkea.

Parkataan eli kuoritaan tukkeja päreiden raaka-aineeksi.
– En ole tälläista elämässäni ennen tehnyt, kertoo pärepuita kuoriva Maija Leskinen (etualalla). Puita kuorimassa olivat myös Maija Forss-Pappila ja Kaisa Marin (takana).

Ennen vanhaan pärekatot olivat yleisiä ja päreitä osattiin tehdä varmaan joka talossa.
– Lapsena olen nähnyt, kun mummolassa tehtiin päreitä sellaisella koneella, jossa oli iso pyörä ja maamoottori, Maija Leskinen muistelee.
Päreidentekotaito alkaa olla jo katoavaa kansanperinnettä.
– Jos pärekatto kestää parikymmentä vuotta, voi miettiä onko kahdenkymmenen vuoden päästä enää ketään, joka osaa tehdä koneita päreiden tekoon ja päreitä. Toivottavasti tietotaito säilyy, Heinonen pohtii.