Olympiaihme – NL:n kaataminen toi hopeaa Calgaryssa

Suomen jääkiekkomaajoukkueessa kautta aikain yhdeksänneksi eniten maaotteluita pelanneen Arto Ruotasen passissa lukee syntymäpaikan kohdalla Pyhäjärvi. Nykyään Ruotsin Jönköpingissä asuvan Ruotasen isän sukua asustaa edelleen Pyhäsalmella.

 

– On siinä tiettyä hohtoa. Tiettynä ajanjaksona kieltäytymisiä oli useita, mutta itse lähdin aina mielelläni edustamaan Suomea, kertaa Suomen jääkiekon lajilegenda Arto Ruotanen maajoukkuepaidan pukemista.

Vuonna 2003 jääkiekkoleijonaksi numerolla 131 aateloitu Ruotanen pelasi vuosien 1983–1992 välisenä aikana yhteensä 229 A-maaottelua.

 

Arto Ruotanen syntyi Pyhäjärvellä huhtikuussa 1961, mutta jo ennen hänen ensimmäisiä syntymäpäiviään perhe muutti Ouluun. Ruotasen sukua asustelee kuitenkin edelleen vajaat 60 vuotta myöhemmin Pohjois-Pohjanmaan kaakkoiskolkassa.

– Isäni on kotoisin Pyhäjärveltä ja äitini Kiuruvedeltä. Yksi serkkuni ja isäni sisko asuvat edelleen Pyhäjärvellä. Välillä tulee käytyä tätini luona. Muitakin sukulaisiani on asunut ympäri Ruotasta, Ruotanen kertoo.

Lapsuudessa Pyhäjärvellä tuli vietettyä enemmänkin aikaa.

– Ihan mukavia muistoja on. Olen viettänyt Pyhäjärvellä lapsuuteni kesiä isänäitini luona.

 

Menestyksekkään jääkiekkouransa Arto aloitti yhdeksän vanhana Kärppien junioreissa. Ennen teini-ikää hän harrasti monipuolisesti myös muita urheilulajeja, esimerkiksi jalkapalloa ja pesäpalloa.

– Kärpissä oli tuolloin kesäisin vielä jalkapallotoimintaa, joten pelasin myös sitä samassa seurassa.

Lajitaitoja petrattiin ohjattujen ryhmien ohella pihapeleissä, joissa sai ylimääräistä harjoitusta.

Uransa aikana taitopuolustajana tunnettu Ruotanen näkeekin, että hänen teknisten taitojensa peruspilarit luotiin juuri kotipihan kupeessa.

– Jääkiekko oli aina ykkösjuttu. Pihapelien kaveripiiri jatkoikin jääkiekkoa samoissa porukoissa.

Kuten seuraavat vuodet näyttäisivät, olisivat Ruotasen 1961-syntyneiden ikäluokka sekä vuotta vanhemmat, 1960-syntyneet, oululaiskasvatit nostamassa Oulun jääkiekkoa uudelle tasolle.

 

Esimakua tulevasta menestyksestä saatiin ensimmäisen kerran jo keväällä 1971, jolloin Kärpät nappasi E-juniorien suomenmestaruuden.

Kolmea vuotta myöhemmin saman porukan kaulaan ripustettiin D-juniorien SM-kullat, ja vain vuodenpäivät myöhemmin vuorossa oli jo C-juniorien suomenmestaruus.

Keväällä 1978 sama runko pokkasi hopeaa A-junioreissa ja vuotta myöhemmin mitalin väri kirkastui jälleen kultaiseksi.

Joukkuetta valmensi Reino Ruotsalainen, jonka poika Reijo pelasi joukkueessa.

– Reino oli tärkeä isähahmo, joka vei ikäluokkaa koko ajan eteenpäin. Hän piti porukan kurissa ja nuhteessa. Olen Reijoa vuoden nuorempi, mutta pelasin aina hänen kanssaan samassa junnujoukkueessa, Ruotanen muistelee.

Vuosi vuoden perään yhdessä kasvaneesta ryhmästä pomppasi pelaajia Kärppien edustusmiehistöön. Ensimmäisenä edustusjoukkuedebyytin kaudella 1975–1976 teki Reijo Ruotsalainen. Kaudella 1978–1979 vuorossa muun muassa olivat Pekka Arbelius ja Kari Jalonen.

Sitten vuotta myöhemmin tuli Ruotasen vuoro hypätä liigajäille. Samalla kaudella teki kärppänutussa ensiesiintymisensä myös Ruotasen kärppäaikojen pakkipari Juha Huikari.

– Reino vei ja nosti meidät edustusjoukkueeseen. Ikäluokista 1960 ja 1961 oli kevään 1981 joukkueessa seitsemän pelaajaa.

Arton ensimmäinen kausi miesten sarjoissa päättyi Kärppien historian ensimmäiseen mitaliin, kun pronssiottelusarjassa kukistui TPS Turusta. Joukkueen valmentajana toimi kukas muukaan kuin Ruotsalainen.

– Pelasin ensimmäisellä kaudella noin puolet peleistä. Vastuuta sain enemmän pudotuspeleissä. Itselleni oli helppo päästä liigajoukkueeseen sisään, koska joukkueessa oli niin monta oman ikäistä pelaajaa.

Ruotanen toteaa haaveen käyneen toteen, kun hän piirsi luistimillaan ensimmäiset vedot liigakaukalossa.

– Kävin pienenä katsomassa Kärppien edustusjoukkueen pelejä ja unelmana oli joskus päästä joukkueeseen. Hienoa oli päästä pelaamaan nuoruuden idoleita, kuten Veli-Pekka Ketolaa vastaan, Arto huokaisee.

Pronssikevättä seurasi yhdessä pitkään kulkeneen ryhmän kohokohta – Kärppien historian ensimmäinen aikuisten suomenmestaruus.

– Kärpillä oli ollut aiemminkin hyviä yksilöitä, mutta ehkä 1960- ja 1961-ikäluokat olivat se tärkein juttu. Reino kuitenkin teki sen suurimman työn, Ruotanen pohtii, miksi juuri kevät 1981 muistetaan Kärppien ensimmäisestä suomenmestaruudesta.

 

Kärppäryhmästä nousi useampikin pelaaja kantamaan leijonapaitaa maajoukkueeseen. Ruotaselle kunnia osui ensimmäisen kerran vuonna 1983 – ensimmäiset arvokisat mies pelasi vuotta myöhemmin Sarajevon olympialaisissa.

Tuolloin Suomi haaveili vielä paikasta jääkiekkoauringon alla, vaikka pystyikin ajoittain tasaväkisesti haastamaan kovia kiekkomaita, kuten Neuvostoliittoa, Kanadaa ja Tsekkoslovakiaa.

Ensimmäisen kerran arvokisamitali oli jo lähes tulkoon hyppysissä Moskovan MM-kisoissa 1986. Nuo kisat ovat jääneet maajoukkue-edustusten osalta Ruotaselle katkerimpana mieleen.

– Ruotsi tuli tasoihin toiseksi viimeisessä ottelussa kahden maalin takaa. Mitalit menivät viimeisessä ottelussa tappiolla Kanadaa vastaan. Tasapeli olisi riittänyt pronssille.

Calgaryn olympialaisissa 1988 kansakunnan pitkä odotus lopulta päättyi, kun Suomi juhli jopa hieman yllättäen hopeaa.

– Meillä oli hyvä joukkue, kuten aiemmissakin turnauksissa. Joukkue oli hyvä yhdistelmä nuoria ja lupaavia sekä kokeneita ja vanhempia pelaajia. Sillä kertaa onnistuimme, Arto naurahtaa.

Ensimmäisessä matsissa Sveitsi kaatoi Suomen 2–1, mutta sen jälkeen Leijonat voitti alkusarjassa Ranskan, Kanadan ja Puolan sekä pelasi Ruotsin kanssa tasan.

Ennen kuuden joukkueen loppusarjan viimeistä ottelua Neuvostoliittoa vastaan Suomi oli jo varmistanut himmeimmän mitalin.

Siihen ei joukkue kuitenkaan tyytynyt, vaan yllätti Igor Larionovin, Vladimir Krutovin sekä Vjatseslav Fetisovin tähdittämän Neuvostoliiton 2–1 ja nousi toiseksi. Voitto oli Suomen jääkiekon arvokisahistorian ainoa aikuisten tasolla Neuvostoliitosta.

– Ensimmäinen mitali oli Suomen jääkiekkoilulle psykologisesti iso asia, puolustaja pohtii.

Calgaryn ohella uransa toiseksi merkitykselliseksi maajoukkuemuistokseen Ruotanen summaa vuoden 1991 Kanada-Cupin, jossa Suomi sijoittui kolmanneksi.

– Joukkueessa oli silloin useita poisjääntejä, ja olimme ennakkoon tuomittu joukkue. Voitimme sillä joukkueella Ruotsin. Tuolloin oli vaikea päästä joukkueeseen mukaan, koska Suomella oli jo jonkin verran NHL-pelaajia, Arto korostaa.

 

Vuoden 1988 olympialaisten aikaan Ruotanen oli jo vaihtanut maisemaa Oulusta Jönköpingiin. Seitsemän SM-liigassa vietetyn kauden jälkeen Ruotanen siirtyi Ruotsin pääsarjaa eli SHL:ää pelaavaan HV71:een kaudeksi 1986–1987.

Kuten Ruotanen muistuttaa, suomalaisinvaasio NHL:ään kasvoi 1980-luvun lopulle tultaessa. Hänen kohdallaan siirto Pohjois-Amerikkaan ei kuitenkaan koskaan tullut kyseeseen.

– Kun lähdin Ruotsiin, oli NHL kaukaisena haaveena, eikä se näyttänyt sillä hetkellä todennäköiseltä. Joku NHL-seura oli kiinnostunut, mutta koskaan asiasta ei tullut mitään. Päätin siis lähteä kokeilemaan Ruotsiin, jossa asiat oli hoidettu hyvin.

Kiekollisesti taitavana puolustajana Ruotanen kotiutui länsinaapurin kiekkokulttuuriin mainiosti.

– SM-liigan ja SHL:n välillä ei ollut tasollisesti varmaan hirmuista eroa, mutta pelityyli oli erilainen. Ruotsissa jääkiekko perustui kiekolliseen pelaamiseen ja joukkueet olivat taktisesti parempia kuin Suomessa ja pelaajat hyviä luistelijoita. Tuolloin ero sarjojen välillä oli isompi kuin se nyt on.

Loppu-uransa, yhtä Saksassa vietettyä kautta lukuun ottamatta, Ruotanen kiekkoili Ruotsin sarjoissa.

Hokkarit naulaan mies löi keväällä 1998.

 

Sen jälkeen Arto Ruotanen toimi viidellä kaudella HV71:n apuvalmentajana sekä kolme kautta Tranås AIF:n päävalmentajana. Valmennusura päättyi kuitenkin jo vuonna 2006.

– Pelaajauran jälkeen ajattelin, että olisi kiva valmentaa. Olin kauden ajan mukana juniorijoukkueen valmennuksessa, ennen kuin siirryin mukaan edustusjoukkueeseen. Jälkeenpäin ajateltuna kokemusta olisi voinut olla enemmän ennen edustusjoukkuetta, koska valmentajana täytyy hallita niin monta eri osa-aluetta.

Tällä hetkellä Ruotanen työskentelee personal trainerina ja asuu perheineen Jönköpingissä, josta hänen vaimonsa on kotoisin.

Valmennushommiin hän ei enää haikaile.

– Ohjaan työssäni vanhempia ihmisiä keski-ikäisistä 80-vuotiaisiin. Omasta urheilu-urasta on tosi iso hyöty tässä hommassa, jääkiekkoleijona päättää.

Teksti: Ossi Savolainen, kuva: Vapriikin kuva-arkisto