Poliisilla piiritystilanne

Iltalehti uutisoi myöhään maanantai-iltana piiritystilanteesta Pyhäjärven Jokikylällä. Oulun poliisin johtokeskus on vahvistanut Iltalehdelle, että poliisilla on siellä meneillään usean poliisipartion operaatio.
Poliisi sai hälytyksen noin kello 20.30 maanantai-iltana. Poliisin mukaan tehtävässä on kyse ”henkilön tavoittelusta tietystä asunnosta”, mutta muita tarkempia yksityiskohtia ei tässä vaiheessa voida kertoa.

– Sen tiedon perusteella, mitä poliisille on tullut, useampi poliisipartio on lähtenyt tavoittelemaan henkilöä asunnosta, Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan.

Oulun poliisi tiedotti tilanteesta Twitterissä vähän ennen puoltayötä seuraavaa: Mahdollisesta väkivaltarikoksesta epäilty henkilö on linnoittautunut asuntoon. Poliisi on eristänyt alueen, eikä tilanteesta aiheudu vaaraa sivullisille.

Päivitetty 31.12. klo 2.21:

Poliisi vahvisti verkkosivuillaan, että Pyhäjärven Jokikyläntiellä oli 30. – 31.12. illan ja yön aikana useamman tunnin poliisioperaatio, johon osallistui useita poliisin partioita sekä sairaankuljetuksen yksiköitä.

Operaatio saatiin päätökseen 31.12. hieman ennen kello kahta yöllä. Tehtävän kohteena olleesta asunnosta löydettiin kuollut nainen. Asunnossa ollut mies oli loukkaantunut, ja hänet toimitettiin sairaankuljetuksen hoidettavaksi.

Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä tutkinnan toimesta. Tapausta tutkiva yksikkö tiedottaa tapahtuneesta tarvittaessa lisää myöhemmin. Operaatiosta ei aiheutunut vaaraa sivullisille henkilöille.

http://www.pyhajarvensanomat.fi/sivut/poliisi-tutkii-henkirikosta