Soundeja ja inspiraatiota syvyyksistä

Toivo Susi #74100 julkaisi tammikuun alussa single-vedon Kone. Innoitusta rumpuäänityksiin ja musiikkivideoon haettiin Pyhäsalmen kaivoksen syvyyksistä. Musiikillaan mies haluaa saada ihmiset laajentamaan katsantokantojaan.

 

Ajatus kuvata musiikkivideota Euroopan syvimmässä kaivoksessa Pyhäsalmella välähti Toivo Susi #74100 -bändin mieliin Yölaulu-kiertueen Oulun keikkaa seuranneena päivänä maaliskuun lopulla vuonna 2018.

– Kaivokseen kuvaamaan pääsy oli sattumuksien summa. Tiesin kaivoksen ennalta, mutta minä eikä jätkäkään tienneet, mitä kaivoksessa on. Pyhäjärvinen Risto Mäkeläinen ajoi DeSotoa Lentäjäpoika-biisin musiikkivideolla, ja juttelimme silloin kaikkea mahdollista. Pääsimme hänen kanssaan kaivokseen katsomaan, mitä siellä on, Toivo Susi #74100:n laulaja Toivo Susi muisteli.

Susi innostui puolentoista kilometrin syvyydessä olevasta luonnollisesta kaiusta.

Äänitykset ja kuvaukset Kone-kappaleeseen nitkahtivat käyntiin toukokuun loppupuolella Callio Extreme Runin jälkeen, jossa bändi esiintyi.

– Olemme luvanneet tuoda esille Pyhäsalmen kaivoksen jatkokäyttöä, Toivo kertoi.

Kuten kappaleen musiikkivideolta on nähtävillä, taittoi bändi matkan kaivoskuilun pohjalle autolla.

– Noin 40 minuuttia meni alas nelivetoautolla. Olen hypännyt laskuvarjolla, mutta laskeutuminen aiheutti pahoinvointia psyykkisellä tasolla.

Kaivosympäristö ruokki Toivo Susi #74100 -bändin kappaleet sanoittavan ja puoliksi Tomi Riipisen kanssa säveltävän Suden inspiraatiota. Ensimmäisellä vierailulla kaivokseen alkoi muotoutua Kone-biisi.

– Sanoitukset löytyivät sieltä Koneeseen. Biisi on cyberpunk-osastoa. Video ja kappale ovat kurkistusikkuna 1,5 kilometriä maan alle, makusteli taiteilija.

Osa kappaleen rumpuäänityksistä tehtiin kaivoksessa musiikkivideon ohella.

– Raitoja on käytetty kappaleessa tehosteina, koska se olisi vaikeaa kuunneltavaa, jos kaikki olisi äänitetty siellä.

Oman haasteensa kuvaus- ja äänitysprosessiin toi ympäristön ohella henkilömäärä, joka oli määräysten takia vedetty minimiin.

– Bändin lisäksi paikalla oli kolme ihmistä; Heikki Sarkala toimi avustavana kuvaajana ja mukana olivat myös kaivoksen asioista vastaava henkilö ja kuljettaja.

Toivo Susi keikkailee #74100:n ohella myös yksin nimellä Toivo Susi Soolo. Hän tekee edellä mainittujen lisäksi kappaleita myös muille artisteille sekä tilauksesta.

– Olen tehnyt musiikkia vuodesta 2006 leipätyönä. Saa pistää tunteja, että saa maksettua syömisen ja elämisen.

Tällä hetkellä taiteilija on henkisellä latautumis- ja työlomalla Bristolissa, Isossa-Britanniassa. Susi luo uutta, keikkailee ja hakee henkistä perspektiiviä luovan tauon avulla.

– Menin täällä juttelemaan pubeihin keikoista ja sanottiin, että esitä omaa musiikkia suomeksi, kertasi mies puhelimessa.

Suden on määrä palata takaisin Suomen kamaralle huhtikuun alussa. Tuolloin Toivo Susi #74100 aloittaa kotimaan kiertueen.

– Lyhyt ja tiukka rundi on edessä. Kierrämme isoja kaupunkeja ja meille tärkeitä paikkoja.

Myös uusi albumi pitäisi olla jo julkaistuna kotiin palatessa.

– Viimeisiä raitoja tehdään. Maaliskuussa ilmestyy Nilviäinen-albumi.

Levy sisältää Toivo Suden mukaan henkilökohtaisia biisejä omasta ja läheisten näkökulmasta.

– Sitä on ollut tekemässä pieni joukko maailman tuhoutumista seuraavia sivupersooniani, muun muassa täysin kajahtanut shamaani. Levy on vanhaa rokkia, mutta ei homeenhajuinen vanha tekele vaan nykymaailmaa. Ei Suomipopin kamaa, naurahti Susi.

Musiikillaan Toivo Susi haluaa saada kuulijat pohtimaan maailmanmenoa. Miehen luomista sanoituksista voi kuulla arvostelua vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää ja maailmanjärjestystä kohtaan.

– En tekisi dystopiaa levyksi, ellen haluaisi, että joku haistaisi jotain. Nykypäivän realismi on ikävän näköistä.

Susi lataa täyslaidallisen kritiikkiä musiikkibisnekselle, erityisesti Nelosen, Emma-gaalan ja Kaiku Agencyn muodostamalle liittoumalle sekä festaribisnekselle.

– Suomesta ei tule musiikillisesti mitään tämän yhden sisäpiiri-possen takia. Näkymät eivät ole kovin valoisat. Myös festaribisnes on kurjaa nykyään. Isot festarit ovat samaa kuraa, jonne meillä ei ole mitään asiaa independenttinä.

Näkökulmaa maailmanakatsomukseensa Susi kertoo saaneensa lapsena Irakissa asuessaan.

– Asuimme Persianlahden sodan aikaan Irakissa. Juoksimme usein pommisuojaan, mies mietiskeli.

Hän muistuttaa matkailun avartavan, ja kannustaakin ihmisiä siihen. Myös Susi itse on saanut reissaamisesta irti paljon.

– Olen liftaillut paljon yksinään kitara selässä Suomessa. Se on mahtava mahdollisuus observoida, ja kun ei ole kahleita, ruokkii se kirjoittamista ja rupeaa näkemään ympärillä olevia asioita.

Vielä ei ole tiedossa, nähdäänkö Toivo Susi #74100 esiintymässä Pyhäjärvellä tulevan kesän aikana.

Mahdollinen jatkokytkös Pyhäsalmen kaivokseen bändillä saattaa kuitenkin olla.

– Tarkoitus on haudata fyysinen levyversio Nilviäisestä 1,5 kilometrin syvyyteen. Jämäytetään se aikakirjoiksi tuleville sukupolville, Toivo Susi julisti.

Teksti: Ossi Savolainen

Kuva: Heikki Sarkala