Ilmastotalkoilla myös säästöä

Pyhäjärven Sanomien valaistus uusittiin lokakuussa 2017. Vanhimmat loisteputkilamput alkoivat olla elinkaarensa päässä. Valaistusremontilla haettiin paitsi turvallisuutta ja parempaa valaistustehoa, niin myös energiansäästöä.

Nyt led-valaisimet ovat olleet käytössä toimitiloissamme reilun vuoden. Saimme vastikään sähköyhtiöltä tilastoja vuoden 2018 sähkönkulutuksesta. Verrattuna vuoteen 2016, jolloin käytössä olivat koko vuoden ajan vanhat valaisimet, sähkönkulutus on laskenut reilut 3200 kilowattituntia vuodessa. Vaikka osasimme odottaakin, että kulutus laskee, noin reilu pudotus yllätti positiivisesti. Energiansäästö olisi voinut olla suurempikin, mutta hellekesä näkyi poikkeavana kulutuspiikkinä touko-, heinä- ja elokuussa, jolloin ilmastointiin on kulunut sähköä. Samoin pakkaskuukausien lisälämmittimen käytön huomaa kuukausitilastoissa. Seuraavaksi alammekin miettiä, löytyykö lisälämmityksen ja viilennyksen osalta keinoja energiankäytön tehostamiseen.

Viime vuonna tehostimme myös kierrätystä. Aloimme lajitella toimistolla syntyvän biojätteen, metallin, lasin ja kartongin. Paperi on lajiteltu jo aiemminkin. Haastamme myös teidät lukijamme mukaan ilmastotalkoisiin!

Kun uutisoimme lokakuussa 2017 investoinnista, Sähkö J. Pakasen yrittäjä Johannes Pakanen kertoi, että laitetoimittajan laatiman suunnitelman mukaan sähkönkulutus laskisi investoinnin myötä jopa 500 eurolla vuodessa. Keskimääräisillä sähkön, sähkönsiirron ja sähköveron hinnoilla, arvio osuu melko lähelle syntynyttä säästöä.

– Yllätyin siitä, kuinka tarkasti laskelmat pitivät paikkansa. Tämä antaa itselleni luottamusta arviolaskelmiin. Saamme Pyhäjärven Sanomien kohteesta hyvää vertailupohjaa, Pakanen iloitsee.

Nopeasti arvioiden investointi tulee maksamaan itsensä takaisin noin viidessä vuodessa.

– Valaistustyyppiä vaihtamalla hyötysuhde paranee. Sama säästö saadaan jatkossa joka vuosi. Ajattele, miten paljon pelkästään valaistus voi vaikuttaa sähkönkulutukseen, Johannes pohtii.

Me Pyhäjärven Sanomissa puolestaan iloitsemme siitä, että asiantuntemusta energiatehokkuuden kehittämiseen löytyy paikallisista yrityksistä.

Jaana Salo