Antti Tapaninaho palasi juurilleen lääkäripulaa helpottamaan

Antti Tapaninahon elämä näki päivänvalon Pyhäjärvellä vuonna 1941. Paikkakunta on muuttunut vuosikymmenien saatossa tuosta ajasta.

– On Pyhäjärvi muuttunut, muutama entinen talo täällä näkyy. Muistan, että ihan pikkulapsena oli lossi, ei ollut edes tietä Pyhäjärven yli, mietiskeli 60 vuoden tauon jälkeen Pyhäjärvelle asumaan palannut Tapaninaho.

1940-luvun lopulla Tapaninaho aloitti pitkän koulutaipaleensa Lepikon kansakoulussa Ruotasella.

– Siihen aikaan oli taloissa kouluja. Lepikko oli pihapiiri, jossa oli kaksi isompaa rakennusta. Nykyään sen tilat ovat kaivoksen käytössä. Alakoulusta muistan ruokailun. Ruokaa sanottiin tippavelliksi, oli ruisjauhoja ja vettä, josta keitettiin velliä. Lisäksi olivat voileivät ja maitopullo. 1950-luvun alussa valmistui Ruotasen koulu. Olimme ensimmäiset oppilaat. Se oli ihmeteltävä asia, kun maalaispuutalojen alueella oli kivikoulu ja mosaiikkilattiat.

Kansakoulun jälkeen Tapaninahon oppipolku vei kirkonkylälle viideksi vuodeksi. Tuohon aikaan opintojen jatkaminen ei ollut sääntö, vaan jopa poikkeus.

– Olin luokan ainoa poika, joka lähti kirkonkylälle oppikouluun. En tiedä, minkä takia sinne yhteiskouluun tuli lähdettyä. Mummo oli käynyt kaksi viikkoa kiertokoulua ja hän arvosti oppineisuutta, pohti Antti inspiraatiota opintojen jatkamiseen.

Toisin kuin kansakoulussa, oppikoulussa ei tarjottu ruokaa oppilaille.

– Alkuun oli vain voileivät, joiden välissä ei ollut muuta kuin voita, ja maitopullo. Mutta maitopullon mukaan ottaminen piti lopettaa, kun painiskelimme ja se ei kestänyt ja sotki kirjat.

 Oppikoulun päättötodistuksen käsiin saatuaan Tapaninaho lähti Poriin merkonomiopintojen perässä. Merkonomin arvon hän sai 1960.

– Täältä mentiin paljon Haapajärvelle, kun täällä ei ollut lukiota. Oppikoulun jälkeen tuntui, ettei ollut tulevaisuutta. Täällä ei ollut vielä kaivostakaan, vain Salmen saha, johon pääsy tuntui lottovoitolta.

– Leikilläni olen joskus sanonut, että täällä ei ollut oikein mahdollisuuksia, niin piti lähteä 60 vuodeksi pätevöitymään, ja nyt olen päässyt Pyhäjärvelle töihin, naureskeli Antti.

Koulun jälkeen edessä oli varusmiespalvelus Hämeenlinnan jääkäripataljoonassa.

– Armeijassa mietin, että mitähän nyt. Jossain vaiheessa saimme jonkun kaverin kanssa päähänpiston, että lähdetäänpä laivastoon. Pääsin laivastoon suoraan kersantiksi, koska olin merkonomi. Ensimmäinen asunto oli Keihässalmessa, joka on nykyään museolaivana.

Armeijan jälkeen mies tuli vierailemaan kotikonnuillaan Pyhäjärvellä.

– Menin Pohdin talolle tansseihin ja pääsin sieltä sitten saatolle. Sillä reissulla olen vieläkin, eli vaimoni tapasin siellä. Lähdimme Helsinkiin.

Armeijan harmaat vaihtuivat 1960-luvun alkupuoliskolla viisi vuotta kestäneeseen työskentelyyn Helsingin Selluloosayhdistyksen konttorissa kirjanpitäjänä. Kuitenkin samaan aikaan Tapaninaho suoritti lukion oppimäärää iltakoulussa. Ylioppilaslakin hän sai vuonna 1966.

– Minulla on aina ollut 10 vuoden tavoitteita. Ei jäädä siihen, mikä on. Lukiossa tuli enemmän mieleen tavoite lääkärin urasta, muistelee Tapaninaho.

Tavoitteena ollutta opiskelupaikkaa Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Antti Tapaninaho ei kuitenkaan saanut.

Näin ollen seuraavan lukuvuoden Tapaninaho opiskeli Helsingin yliopistossa matemaattisia aineita. Sen jälkeen aukesi mahdollisuus lähteä opiskelemaan Ranskaan, jonka kieltä hän oli opetellut iltakoulussa.

Opinahjoksi valikoitui yliopisto eteläranskalaisessa Montpellierin kaupungissa. Yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on yksi maailman vanhimmista.

Neljähenkiseksi kasvanut Tapaninahon perhe lähti matkaan yhdessä.

– Ilmasto oli tietysti erilainen, ei lunta satanut, muisteli Tapaninaho hyppäystä ulkomaille.

Opinnot pääsivät alkamaan syksyllä 1968 normaaliajasta jäljessä Ranskassa puhjenneiden opiskelijamellakoiden takia.

– Puolitoista tuhatta opiskelijaa aloitti opinnot samaan aikaan, ehkä alle 500 valmistui. Ensimmäisinä vuosina lukuvuoden jälkeen yhtenä päivänä tentittiin, ja sillä tavalla karsittiin opiskelijoita. Oppikirjoja ei käytetty, olivat vain luennot.

– Eihän niistä alkuun oikein ymmärtänyt, mutta ranskalaiset opiskelijat lainasivat luentomuistiinpanoja. Siinä sitä sitten oppi, kun jäljensi.

Yliopisto-opintojen viimeisinä vuosina opiskelijat työskentelivät osan ajasta sairaalassa.

Tapaninaho kiinnitti tuolloin huomiota, kuinka paljon hoidettavissa olleisiin aivovammoihin menehtyi ihmisiä. Yliopistosta valmistumisen jälkeen Tapaninaho päättikin erikoistua neurokirurgiaan.

Tapaninahon perhe palasi Suomeen ja muutti Kuopioon. Perheen kolmas lapsi syntyi Suomeen paluun jälkeen.

Antista tuli ensimmäinen Kuopion yliopistollisessa sairaalassa koulutettu neurokirurgi.

– Olimme kahdestaan kouluttajan kanssa. Päivystystä oli puolet ajasta. Siinä tuli sitten leikkauskokemustakin, oli hyvin paljon yöleikkauksia.

Neurokirurgina Tapaninaho näki paljon elämän iloja ja suruja.

– Neurokirurgiassa on aina huoli. Siinä pitää vastoinkäymiset työstää ja kestää. Sitten on tietysti hyvin vakavia sairauksia ja muita juttuja.

Antti Tapaninaho ei osaa sanoa, montako neurokirurgista operaatiota hän leikkausuransa aikana teki. Jotain osviittaa leikkausten määrästä antaa yli 2 000 tehtyä selkäleikkausta, joita Tapaninaho teki yksityisellä sektorilla.

– Viimeisestä leikkauksesta on aikaa jo yli kymmenen vuotta. Kyllä se on jo takanapäin.

Vuonna 1994 valmistui Tapaninahon väitöskirja aivojen lukinkalvon alaisen verenvuodon ja sen kirurgisen hoidon komplikaatioista. Aineisto koostui yli 1 000 potilaasta.

Eläkeiässä Antti on ehtinyt moneen. Lääketieteen saralla mies hankki päihdelääketieteen erikoispätevyyden vuonna 2012.

– Kuopiossa on päihdepalvelusäätiö. He eivät saaneet lääkäriä ja minä menin siihen hätiin. Siinä sitten olin kuusi vuotta. Olen tehnyt päihdelääketyötä lisäksi Joensuussa ja äskettäin olin juuri kaksi ja puoli viikkoa Jyväskylässä sijaisena.

Lisäksi Tapaninaho aloitti uuden harrastuksen – telinevoimistelun.

– Voimistelen Kuopion Voimistelu-Veikoissa. En oikeastaan aiemmin ole harrastanut voimistelua. Kouluaikana tuli kiipeiltyä ja luettiin Tarzan-kirjoja, ja piti oppia hyppimään puusta puuhun. Siitä ehkä tuli se pohja. Maaseudulla ei ollut telinevoimistelulle oikein mahdollisuuksia.

– Lapsena oli kunnianhimoa, eikä oikein menestynyt hiihdossa tullut, mutta kilpailen nyt valtakunnan tasolla yli 70-vuotiaana. Jonkun mitalinkin olen saanut, nauroi Tapaninaho.

Liikunnan ohella Antti harrastaa taidehistoriaa, erityisesti impressionistista taidetta sekä opiskelee kieliä.

– Kielitaitoa pyrin aina ylläpitämään. Ranskan kieltä ja muitakin kieliä, jopa täällä olen nyt käynyt kansalaisopistolla. Kyllä minulla ranska on vahvin vieraista kielistä, siellä kun niin pitkään olin.

Antti Tapaninaho jatkaa työskentelyä Pyhäjärven terveyskeskuksessa vielä ainakin ensi vuoden puolelle.

– Minulla ei ole takarajaa työskentelylle. Olen tehnyt pätkittäin muutaman kuukauden sopimuksia.

Mies kiittelee yleislääkäreitä, joiden työ vaatii monipuolista ja laajaa tietämystä.

– Pitää tietää niin paljon ja etenkin verrattuna yliopisto- ja keskussairaalakaupunkeihin. Täällä Pyhäjärvelläkin täytyy ottaa kantaa kaikkiin asioihin, kun ei ole lähellä erikoislääkärit. Kunnioitan niitä, jotka ovat täällä jaksaneet vakituisena työtä tehdä.

Ossi Savolainen