Terttu ripustaa kauhan naulaan

Terttu Pesosen on voinut löytää pyhäjärvisten kyläkoulujen keittiöstä yli 40 vuoden ajan. Nyt on tullut eläkepäivien aika.

Syyskuun alusta alkaen Terttu Pesosella koittaa virallisten eläkepäivien aika. Hän jää eläkkeelle Rannankylän koulun yhdistelmätyöntekijän tehtävästä.

– Tammikuun alussa vuonna 1974 aloitin työt Liittoperän koululla keittäjä-siivoojana. Mieheni Erkki toimi koululla talonmiehenä ja asuimme koululla. Työajoista ei silloin ollut tietoa, vaan töitä tehtiin niin kauan, että ne tulivat tehtyä. Tiskit tiskattiin käsin ja vesi lämmitettiin puuhellalla. Myös ruoka laitettiin itse alusta loppuun asti puuhellalla. Vesi tuli omasta kaivosta, sekin tosin toisinaan kuivui, Pesonen muistelee työuransa alkua.

Kiuruveden Huutoperältä kotoisin oleva Terttu (o.s. Laukkanen) kävi kotitalouskurssin Lautsiassa ja talouskoulun Peltosalmella. 1980-luvulla hän hankki ammattipätevyyden Pyhäjärven ammattikoulussa.

– Ala oli oikeastaan ainoa mitä tulin ajatelleeksi, olen kuitenkin aina ollut käsillä tekevä ihminen.

Vuonna 1972 Terttu muutti Pyhäjärvelle Erkin perässä ja naimisiin he menivät vuonna 1973. Kesän alussa vuonna 1974 syntyi perheen esikoinen, Teija.

– Äitiyslomalla en töistä ollut, Tuula-sisko hoiti Teijaa ensimmäisen talven aikana ja sitten hän kulki mukana töissä. Teija oli omatoiminen, hän jäi nukkumaan asunnon puolelle ja herättyään konttasi minun luokse koulun keittiöön, Terttu muistelee. Teija ja vuonna 1980 syntynyt Teemu pyörivät työmaalla äidin perässä.

– Nyt kun miettii, niin kaikki oli alusta pitäen itse tehtävä. Luutujakaan ei ollut vaan luutut piti tehdä miesten vanhoista kalsareita, onhan se ollut kova homma 20-vuotiaalle tytölle. Niin sitä vaan töitä teki, kotona olin kuitenkin työntekoon oppinut ja maalaisjärkeä oli päässä.

Millaisia olivat koululaiset tuolloin?

– Heillä oli usein kilpailu, kuka kerkesi ensimmäisenä sanomaan huomenta ja kiittämään ruoasta. Monesti keittiölle kannettiin kukkia ja marjoja, Pesonen kertoo.

– Solkkusankkoa ei ensimmäiseen kahteenkymmeneen vuoteen tunnettu, vaan jokainen söi sen minkä oli ottanut. Olihan sitä tietyt vilkkaat oppilaat ja kolttostentekijät, mutta eihän kukaan niitä pahuuttaan tehnyt. Hyvillä mielin kaikkia koululaisia muistelen. Silloin sai lapsia puhutellakin, nyt ajat on muuttuneet.

Tertun aloittaessa työsarkaansa Liittoperällä, johtajaopettajana oli Aino Rytkönen ja koulutoimenjohtajana Kalevi Kauppi.

Liittoperän koulun oppilasmäärä kävi välillä alle kymmenessä oppilaassa, mutta kouluhallituksen erikoislupien turvin koulu sai jatkaa toimintaansa ja oppilasmääräkin kasvoi yli kahteenkymmeneen. 1990-luvulla oppilasrajoista luovuttiin ja useita kyläkouluja suljettiin. Niin kävi myös Liittoperälle, joka lakkautui vuonna 1997.

– Aloitin Liittoperällä vauva kainalossa ja lähdin sieltä vauva kainalossa, Terttu nauraa.

Toinen tytär Veera syntyi vuonna 1997 ja vuoden 1998 helmikuussa Terttu aloitti työt Parkkiman koululla. Veeraa ei enää tarvinnut kuljettaa työmaalla mukana, vaan hän pääsi päiväkotiin. Tertun työnimike oli edelleen keittäjä-siivooja.

Vuonna 1999 siirryttiin keskuskeittiömalliin ja ruoanlaitto sivukylien kouluilla jäi pois. Ruoka alettiin kuljettaa Keskuskoulun keittiöltä.

– Keskuskeittiössä on puolensa ja puolensa. Kun ruoka laitettiin itse koululla, lapset olivat mukana laittamassa esimerkiksi salaatteja ja näkivät, miten kaikki tehdään. Ruokaa pystyi tekemään aina koulukohtaisesti oman arvion mukaan, sillä hyvää ruokaa kului tietysti enemmän. Myös ruoantuoksu herätteli mukavasti nälkää, Terttu arvioi.

– Toisaalta nyt allergiat on lisääntyneet paljon ja erikoisruokia pitäisi tehdä monelle oppilaalle, siinä on kova vastuu.

Kun ruoka tulee koululle valmiina, myös sen tarjoilu onnistuu vaikka Terttu sairastuisikin. Takavuosina hän ei voinut vähässä tingassa jäädä sairastamaan, ja jos niin kävi, joutui sijaisen hankkimaan itse.

– Ruoka on hyvää ja laadukasta nytkin, ehkä nykyään on kuitenkin enemmän teollisempia tuotteita. Toisaalta viime vuosina on alettu panostaa lähiruokaan. Harmi kun paikallista kalaa ei ole saatavilla, Pesonen pohtii.

Mitkä ruoat ovat lasten suosikkeja?

– Kaikille ruuille on omat tykkääjänsä, ohrapuuro ja riisipuuro ovat olleet etenkin pienten lasten mieleen. Hernekeitto ja letut, lihapullat sekä merimiespadasta lihat ovat suosittuja. Perunasta moni lapsi tykkää, Terttu luettelee.

Takavuosina lasten suosikki oli myös ”mössökastike” jauhelihasta ja makaronista, johon tursotettiin ketsuppia siinä määrin, että ketsuppia Terttu ei ole sen koommin sietänyt. Maksalaatikko, veriletut, mykyrokka ja maksalohko ovat niin ikään listalta poistuneita kouluruokia.

Vuonna 2007 Parkkiman koulu lakkautettiin ja Pesonen siirtyi Rannankylän koululle yhdistelmätyöntekijäksi.

Mikä työssäsi on ollut parasta, kun olet siinä niin pitkään viihtynyt?

– Ehdottomasti työn monipuolisuus.

Kun päivät viettää ruokapatojen äärellä, eivät monimutkaiset ruokalajit kuulu Tertun keittiöön kotona. Helpot uuniruoat ovat hänen suosikkejaan, mykyrokka on toki keitettävä joka syksy pari kertaa, siitä ei laisteta.

Tertun työpäivät kuluvat sisällä, joten vapaa-aikansa hän viettää mieluusti ulkona. Pesonen hankki metsästyskortin vuonna 1979 ja liittyi vuonna 1981 ensimmäisenä naisena Komun Erän hirviporukkaan.

– Miesväki otti minut kyllä hyvin vastaan ja minun myötä meille kehittyi ”akkainjahtipäivä”, joka jatkuu nykyisin perhejahtipäivänä. Perhejahdissa hirviä ajetaan miesajona ja ruokaillaan yhdessä koko perheellä.

Nykyisin Komun Erässä on mukana vajaa kymmenkunta naista ja hirviporukassakin neljä. Tertun lapset ovat olleet jo pienestä pitäen mukana metsällä, nyt jo seuraava sukupolvi on oppimassa metsästystaitoja, sillä Teijan Rasmus-poika on ollut mummun opissa metsällä.

– Rasmus on jo saanut ammuttua lehtokurpan ja teeren, ylpeä mummu kertoo.

Pesonen on myös intohimoinen puutarhaharrastaja, omenapuita on varrennettu ja tomaatit ja kurkut odottelevat keväisin siirtymistä kasvihuoneeseen.

Kalastus, marjastus, pyöräily ja hiihtäminen antavat vastapainoa sisätyölle, kädentaitoja Terttu harrastaa kansalaisopiston kädentaitopiirissä. Hänen käsissään on syntynyt monenmoisia erilaisia tuohitöitä. Kalan- ja hirvennahkojen parkkaamiset ovat jossain vaiheessa toteutettavia haaveita.

Terttu asuu Komulla ensimmäisen miehensä Erkin kotipaikassa, johon he muuttivat vuonna 1984. Erkki kuoli vuonna 1988 ja Teemu-poika vuonna 1999.

– Silloin työ, työkaverit, perhe ja lapset pitivät elämässä kiinni. Oli tärkeää, että oli muutakin ajattelemista. Olisi ollut raskasta olla vain yksin kotona ajatuksineen.

Vuonna 1993 Tertun tie kohtasi Matti Pesosen kanssa, tavattu oli toki ennenkin.

– Matti on Erkin veljenpoika. Onhan se taloudellista, ei tarvinnut sukunimeäkään muuttaa, Terttu nauraa.

Veera ja Teija asuvat Pyhäjärvellä ja Teijan neljästä lapsesta riittää mummuteltavaa, vaikkei Terttu ihan perinteisin kiikkustuolimummu olekaan.

Lastenlapset ovat saaneet lahjoiksi muun muassa itse tehtyjä katiskoita ja linnunpönttöjä. Terttu siirtää myös mieluusti vanhoja työtapoja eteenpäin uudelle sukupolvelle. Lapsenlapset ovat päässeet näkemään esimerkiksi heinän niittämisen ”viitakkeella” ja heinänseivästyksen. Rasmus on päässyt mummun mukana testaamaan metsästyksen ohella myös loukkupyyntiä.

Entä mille syksyllä virallisesti koittava eläkeaika näyttää?

– Metsään se minun elämä aika pitkälti menee, kotipaikalla Huutoperällä pitää istuttaa taimikoita ja tehdä polttopuita, että kynnet pysyy lämpimänä talvellakin. Toivon että koko perhe pysyisi terveenä ja että saisin lisää aikaa liikunnalle, Terttu suunnittelee.

Mirka Kauranen

Lue lisää paperilehdestä (13.6.2018) tai www.lehtiluukku.fi