Eläkeliiton Pyhäjärven yhdistyksen viime keskiviikkoisen kerhon teemana olivat Kalevalanpäivän kunniaksi kansallispuvut. Yli kolmekymmentä naista ja miestä oli pukeutunut eri alueiden pukuihin, joita runsaslukuiselle yleisölleesitteli kansallispukuompelija Seija Pesonen.

– Olen ollut lapsesta asti mukana nuorisoseuratoiminnassa ja sotkeutunut kansallispukuihin sitä kautta. Aikuisena aloin tehdä esiintymispukuja itselleni ja kavereille kansantansseihin. Silloin ajattelin, että voisin tehdä niitä työkseni. Nyt olen tehnyt niitä jo 38 vuotta, pukuompelija Seija Pesonen kertoo.

Seija aloitti pukujen esittelyn historiasta.

– Kansallispukujen esikuvat löytyvät 1700–1800 -lukujen kansanpuvuista. Kansallispuvut ovat uusintoja maalaisväestön käyttämistä juhlapuvuista.

Malleja muunneltiin ja kevennettiin 1900-luvulla, kulloisenkin muodin mukaan.

– 30-luvulla hameita litistettiin laskoksille prässäämällä. 50-luvulla pukuihin tehtiin ampiaisvyötärö muotolaskoksineen. 60-luvulla muodissa olivat minihameet ja kansallispukujakin lyhennettiin polvipituisiksi. Alun perin hameet olivat nilkkapituisia. Moni on myöhemmin harmitellut lyhentämistä. Hametta voi pidentää lisäämällä kangasta yläosaan, Seija vinkkaa.

Nykyisin käytössä voi olla samasta puvusta sekä tarkistamaton että tarkistettu malli. Tarkistuksessa virheitä korjaillaan ja puuttuvia osia lisäillään. Alkuperäisiä museovaatteita tutkimalla on selvitetty, että mallit, materiaalit ja työtavat vastaisivat esikuviaan mahdollisimman paljon.

– Molempia voi käyttää, sekä tarkistettua pukua, että tarkistamatonta. Tarkistamattoman kanssa voi käyttää tarkistetun puvun osia, mutta ei toisin päin. Myöskään eri pukujen osia ei pidä sekoitella keskenään.  Jos kansallispuvun osia yhdistelee tavallisiin vaatteisiin, kyse ei ole silloin enää kansallispuvusta, Seija opastaa.

Monelta löytyy kaapista keskentekoinen kansallispuku.

– Ennen kuin alkaa sitä jatkamaan, kannattaa ottaa selvää, onko malliin tullut muutoksia.

Seija kutsuu vuorollaan salin eteen esiteltäväksi eri alueiden pukuja.

– Suomalaiset puvut jaetaan kahteen ryhmään, länsisuomalaisiin ja karjalaisiin kansallispukuihin. Myös savolaiset, pohjoiskarjalaiset sekä kainuulaiset puvut kuuluvat länsisuomalaiseen pukualueeseen, vaikka kyseisissä maakunnissa muuten vaikuttaakin itäinen kulttuuri. Karjalaisilla kansallispuvuilla tarkoitetaan eteläkarjalaisia pukuja, jotka ovat peräisin pääsääntöisesti luovutetun Karjalan alueelta, Seija kertoo.

Läntisille puvuille on ominaista värikkäät raidalliset kankaat ja runsas kankaan käyttö. Hameessa on kangasta vähintään kolme metriä. Karjalaiset puvut ovat yleensä yksivärisiä ja niukempia, kirjailuja ja koristeita on kuitenkin enemmän. Lännessä aikuiset naiset käyttävät päähineinä tanua tai tykkimyssyä ja tytöillä on silkkinauhat. Idässä päähineenä on huntu, harakka eli sorokka tai säpsä. Tytöillä on tinanastoin koristettu säppäli tai kovitettu pinteli.

– Myös miehen kansallispuku on kokonaisuus päähineestä jalkineisiin. Siihen kuuluvat sarasta tehdyt luukkupöksyt, joissa ei ole vetoketjuja eikä prässejä, Seija muistuttaa.

Kenkäpulmiin Seija antaa vinkiksi, että mustat kengät käyvät kaikkien pukujen kanssa. Seijalla on itsellään jalassa korolliset nauhakengät, joita myydään tanssikenkä-nimellä.

– Länsisuomalaiseen pukuun kuuluvat aina mustat kengät.  Lipokas on ollut työjalkine. Karjalaisen puvun kanssa voi käyttää mustia kenkiä, vaaleita lipokkaita tai kurpposia.

Kansallispuvun kanssa kuuluu käyttää vain puvun omia koruja.

– Vihkisormus saa kuitenkin olla sormessa kansallispuvun kanssa.

Seija kertoo, että kansallispuvun voi tilata mittojen mukaan tehtynä esimerkiksi Suomen Perinnetekstiileiltä, joka jatkaa Vuorelman perinnettä, sen voi teettää mittatilaustyönä ompelijalla tai tehdä alusta loppuun asti itse. Pyhäjärvellä ei ole omaa pukua, mutta sopivan mallin voi löytää lukuisten pukumallien joukosta.

– Pyhäjärvinen voi käyttää esimerkiksi Ylä-Savon, Keski-Suomen tai Pyhäjokialueen pukua tai mitä tahansa muuta pukua vaikka sukujuurtensa perusteella. Puvun voi valita myös sen mukaan, mikä malli miellyttää silmää.

Paidat ja esiliinat pestään jokaisen käytön jälkeen.

– Pesulämpötilan täytyy olla valkoisille puuvilla- ja pellavaosille 60 astetta. Silloin myöskään värilliset kirjailut eivät leviä. Paitaa ja esiliinaa säilytetään pestynä, mutta ei silitettynä, jotta ne eivät kellastu. Villaiset osat voi puhdistaa pakkaslumessa. Ensin jäähdytetään ulkona, jotta lumi ei tartu lämpimään kankaaseen, Seija vinkkaa.

Seija suosittelee säilyttämän kansallispukua esimerkiksi isossa happovapaassa laatikossa. Jos pukua säilyttää hengarissa, sen on hyvä olla pehmustettu, jotta kangas ei kulu. Muovinen pukupussi ei kansallispuvulle käy. Sopivan pussin voi ommella vaikka vanhasta lakanasta.

– Kaivelkaa vanhat puvut komeroista, kunnostakaa sopivaksi ja laittakaa näkymään. Aina kun on vähänkään juhlan aihetta, niin puku päälle. Kansallispukua voi käyttää perhejuhlissa häistä hautajaisiin, kotiseutu- ja perinnejuhlissa, kirkossa, esiintymisasuna tai vakka linnankutsuilla.

Jaana Salo