Vuoden yrittäjiä palkittiin yhteistuumin

Tänä vuonna Pyhäjärven Yrittäjät ry, maaseutulautakunta ja Pyhäjärven kaupunki palkitsivat ansioituneita yrittäjiä yhteisessä tilaisuudessa Vaskikellolla.

Pyhäjärven Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Virpi Jaatinen palkitsi vuoden 2017 yrityksenä Aurinkorantakodin. Palkintoperusteluissa mainitaan, että Aurinkorantakoti on toiminut vuodesta 2003 ja laaja-alaisena toimijana se on monipuolistanut paikkakunnan elinkeinorakennetta. Erityisesti näinä päivinä sosiaali- ja terveysala on erityisessä polttopisteessä ja alan yrittäjyys tärkeässä roolissa koko yhteiskunnassa, perusteluissa todetaan. Aurinkorantakoti on toiminut Pyhäjärven yrittäjäyhdistyksen jäsenenä pitkään, jo vuodesta 2008 alkaen. Jaatinen kiitteli, että Aurinkorantakoti on kehittänyt jatkuvasti toimintaansa. Useamman perheenjäsenen lisäksi yritys työllistää huomattavan määrän työntekijöitä ollen merkittävä työnantaja paikkakunnalla. Palkinnon otti Aurinkorantakodista vastaan Sirpa Pesonen-Vuorisalo. Hän kiitteli yrityksen saamasta huomionosoituksesta.

– Otan palkinnon vastaan nöyränä ja kiitollisena. En voi tästä kaikkea kunniaa ottaa, vaan vien kiitokset meidän työntekijöille, joita ilman ei meitäkään olisi. Myös olosuhteet on olleet hyvät. Tarkoitus on puskea eteenpäin vaikka sote-ala onkin murroksessa, yritystä ei ole tarkoitus myydä vaan viedään perheyrityksenä yhdessä eteenpäin.

Maaseutulautakunta palkitsi vuoden maaseutuyrittäjinä Arto Kähärän ja Hanna Ojalehto-Kähärän. He viljelevät kahden tilan kokonaisuutta, joista toinen on Arton kotitila Manki Pyhäjärvellä ja toinen Hannan kotitila Kärsämäen Ojalehdossa. Manki on perustettu vuonna 1635 ja se on ollut saman suvun hallinnassa vuodesta 1806 alkaen. Heikkilän tila on perustettu ja ollut samalla suvulla vuodesta 1758. Sukupolvenvaihdos tehtiin Mangissa vuonna 2009 ja Heikkilässä vuonna 2007.

Ennen sukupolvenvaihdosta Arto työskenteli metallialalla ja Hanna hoitotyössä. Perheeseen kuuluvat Oskari, 3, ja Valtteri,5, sekä Arton 18-vuotias poika Santeri. Arton vanhemmista lapsista 22-vuotias Laura asuu Sievissä ja 24-vuotias Henri Iisalmessa. Tilalla on viljelyksessä peltoa yhteensä 134 hehtaaria, joista omaa peltoa on 105 hehtaaria. Metsäpinta-ala on yhteensä noin 152 hehtaaria. Tilojen maata on niin Pyhäjärven, Kärsämäen kuin Haapavedenkin alueella. Parsinavetassa ammuu 42 lehmää ja nuorta karjaa on parikymmentä. Vuonna 1999 valmistuneen parsinavetan lisäksi hiehoille on peruskorjattu oma pieni navetta vuonna 2010. Tila on kuulunut karjantarkkailun piiriin vuodesta 2010 alkaen. Tilan työt hoidetaan oman väen voimin. Arton vanhemmat Kaija ja Reino Kähärä auttavat tilan töissä päivittäin ja myös Hannan isä Eero Ojalehto käy sesonkiaikaan auttamassa peltotöissä päivittäin. Urakoitsijoita käytetään satunnaisesti, lähinnä Kärsämäellä rehun paalaamiseen. Tulevaisuudessa tilalla on tarkoitus salaojittaa peltoja, panostaa karjan jalostukseen ja kehittää tilan tehokkuutta nykypäivän vaatimuksiin.

Vt. kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi ojensi kaupungin tervehdyksenä kukkaset ja kaupungin viirin molemmille palkituille. Hän hämmästeli Mangin tilan pitkäkestoista asutusta ja huomioi, kuinka kolmeen kuntaan jakautuva viljelys kuvaa nykyaikaa. Ojalehto-Kähärän pariskunta kiitteli saamaansa palkintoa, jota he eivät olleet osanneet odottaa.

– Suuret kiitokset myös taustajoukoille, perheviljelmässä kaikkien työpanos on tärkeää. Tuollainen työmäärä ei kahdestaan hoidu, vaan siinä tarvitaan omaa väkeä ja jos sitä ei ole, niin sitten urakoitsijoita, mietti Hanna.

– Kyllä tänä päivänä kaikki maatalousyrittäjät tekevät töitä kovilla panoksilla, ei tässä helpolla pääse, lisäsi Arto.

 

Mirka Kauranen

Kuvateksti: Sirpa Pesonen-Vuorisalo (vas.) otti vastaan huomionosoitukset Aurinkorantakodin puolesta. Hanna Ojalahto-Kähärä ja Arto Kähärä harjoittavat viljelyä kolmen kunnan alueella.