Olin otettu saadessani ensimmäisten joukossa mummopuhelimeeni Elisa-operaattoriltani onnittelut suomalaisena.
Läpikotaisin seurasin linnan juhlintaa ja mekkoesittelyä. Totesin siinä yksikantaan pyhäjärvissyntyiselle puolisolleni, etten ymmärrä, miksi tissejään täytyy esitellä. Linnan saleissa eivät vesiämpäri eikä ikkunat jäädy, kuten ennen muinoin meidän kotopirtissä. Tuhlaavat kangasta helmoihin, rätit luuttuaa lattioita ja tallovat kalliita kankaita tungoksessa, harrastajaompelijana olisin valmis räätäleille ehdottamaan hartiaseutuun loppukangaspakkaa sijoittamaan.
Pyhäjärven kylässä eläneen ruotusotamies Matts Johansson Rökmannin jälkeläisenä alenevissä polvissa olen saanut oman jalansijani pohjalaisuuteen muutoinkin kuin puolisoni kautta.
Naapuripitäjässä Savon puolella pientilallaan eläneen Rukajärven ja Vienan reissuja lukuun ottamatta jatkosodassa taistelleen isäni (elänyt 1923–1977) osuutta kunnioittaen, osallistuin omilla käsityötaidoillani Suomi 100 -kampanjaan kutomalla suunnittelemiani sinivalkoisia sukkia. Ei ne sukat paljon lämmitä niitä nuorena kaatuneita ja sodan vammoihin riutuneita miehiä, jotka joutuivat etulinjassa koviin taisteluihin.
Niistähän ei isänikään isoon ääneen puhunut, se oli hiljaisuuden aikaa, jolloin hänenkin lyhyt ja työntäyteinen pienviljelijän elämänsä oli keskuudessamme. Ei tyrkytetty kuntoutuksia hänelle, eikä naapurin veljeksille, joiden kanssa joskus kuulin heidän juttelevan sotakokemuksiaan ilman väkijuomia.
Sen isäni kuulin usein toteavan, kuinka terveys ja nuoruus menivät sotareissuilla. Meillä kotimökissä, eikä koko kylällä ollut isäni eläessä sähköä, tosin jossain paikassa oli akulla toimiva pieni televisio, jolla sai isosta maailmasta vaikutteita.
Muistan isäni pahoitelleen naapurikylällä asioilla käydessään, kun olivat katsoneet jotain sotaan liittyvää ohjelmaa.
Kirjoittajana osallistuin vuosikymmen sitten Sukuseurojen Keskusliiton sota- ja jälleenrakennus-aiheiseen kirjoituskilpailuun saaden kutsun paikan päälle palkintojen jakotilaisuuteen.
Vähäisin aineksin etenin isäni sota-ajan tietoja purkaessani, oli vain Rukajärvi, Viena, Tsirkka-Kemi, Lehmivaara – paikannimiä, joista muistia virkistäessäni johdattelin juttuani siihen jälleenrakennusaikaan, josta oli muistikuvia.
Sain toisen käden tietona kuulla jälkeenpäin, että Sota-arkistosta saa maksua vastaan tilata Isoisän Sotapäiväkirjoista otannan, mitä oli tallella jälkipolville. Olin vielä heidän joukossaan, joille tarjottiin mahdollisuus saada tietoja oman isäni sotataipaleelta.
Miksi halusin penkoa Suomi 100 -aiheen ympärille kertynyttä aineistoa? Meille tuli ulkopaikkakunnalla asuville viiveellä Pyhäjärven Sanomat torstaina. Paikallislehteä huolimattomasti selatessani osui Pyhäjärvellä syntyneen Seppo Kinnusen kolumni, joka ruokki omia mielipiteitäni sana sanaa vastaan ja puolesta.
Rauhaa ja hyvää adventtiaikaa.
Anneli Kivelä,
vuodesta 1975
kotipaikka Pälkäne
