Jo yli viisikymmentä vuotta äidin vastuuta kantaen

Valtakunnallista omaishoitajien viikkoa vietetään 26.11.–3.12. Kävimme tutustumassa Lempiin, joka hoitaa kotona 51-vuotiasta tytärtään Ritvaa. Kolmevuotiaana sairastettu aivokuume muutti lapsen, äidin ja koko perheen elämän. 

Ritva kävelee kainaloista tuettuna. Positiivinen asenne auttaa Lempiä jaksamaan omaishoitajan roolissa.

Maanantaina 88 vuotta täyttänyt Lempi Kinnunen ei ole vielä vapautunut äidin roolista. Hän hoitaa 51-vuotiasta lastaan Ritva Kinnusta, joka vammautui pysyvästi sairastuttuaan aivokuumeeseen noin kolmevuotiaana.

– Sairastuminen oli kova isku. Toivoin vain, että Ritva pysyisi hengissä ja mietin miten selvittäisiin. Monet itkut pillahtivat ja synkkyys vaivasi, mutta siitä selvittiin, Lempi muistelee.

Sairastumisen myötä Ritva taantui. Puhekyky katosi kokonaan ja liikuntakyky heikkeni.

– Lääkäri sanoi, että jos puhe ei tule kouluikään mennessä, niin ei se tule ollenkaan. Ite tiiän, että Ritva ymmärtää paljon. Lauluista se tykkää. Vedet juoksee silmistä. Arvaamista on mitä uupuu, kun se itkee. Jumppari käy kahdesti viikossa, että pysyttäis vähän liikkuvina. Toisen keuhkokuumeen jälkeen Ritva ei ole enää itse kävellyt. Hän ottaa askelia kainaloista tuettuna, Lempi kertoo.

Ritvaa on hoidettu kotona siitä asti kun hän sairastui. Vaikeinta oli silloin, kun lapset olivat pieniä. Lempi hoiti Ritvan lisäksi maatilaa ja muuta perhettä.

– Alkuun Ritva ei nukkunut paljon ollenkaan. Isänsä Vilho kulki metsätöissä. En tiedä miten jaksoi. Vähitellen lääkitys on saatu paremmin kohdilleen. Nyt ei ole enää epilepsiaoireitakaan, Lempi kertoo.

Kun toiseksi nuorin lapsista sairastui, koko perheen elämä muuttui. Tupaan vierailulle piipahtanut sisko Raija Kinnunen muistelee niitä aikoja.

– Olin silloin yläasteella. Ritvan sairastuminen pysäytti. Oli huoli siitä, miten äiti jaksaa. On täytynyt pikkuhiljaa asennoitua, että elämä menee tätä rataa. Monta kertaa puhutaan sisarusten kesken siitä, että mitä jos Ritvallakin olisi oma perhe, Raija sanoo kyynel silmäkulmassa.

– Suu nauraa, mutta sydän itkee, Lempi toteaa.

– On ollut ihanaa, että Ritva on saanut olla kotona ja äiti on jaksanut hoitaa ja ovat pärjänneet näin vähällä avustuksella, Raija tuumaa.

Sisarukset ovat suhtautuneet aina hyvin tilanteeseen ja auttavat paljon Lempiä ja Ritvaa.

– Pojan perhe asuu vieressä. He käyvät aamulla ja illalla täällä ja tarvittaessa vaikka keskellä yötä, jos tarvin apua. Ritva tykkää velipojasta, kun hän käy hoitamassa. On onnellinen, kun istuvat yhdessä penkillä tai veli kävelyttää ja juttelee, Lempi kertoo.

Muutkin Ritvan sisaruksista auttavat esimerkiksi kuskaamalla Lempi-äitiä ja Ritvaa asioimaan. Ilman tukiverkostoa sairaan lapsen hoitaminen olisi raskasta.

– Minulla on iso perhe. Seitsemän lasta, 23 lastenlasta, 29 lastenlastenlasta ja kaksi lasta viidennessä polvessa, Lempi iloitsee.

Lempi haluaa hoitaa Ritvaa kotona niin pitkään kuin vain pystyy. Sitten kun Lempin kunto heikkenee, pojan perhe on luvannut ottaa molemmat kotiinsa. Lempi on tyytyväinen elämäänsä, vaikka vaikeaa on välillä ollut.

– Olen miettinyt millainen elämä olisi, jos vain olisi Ritva terve. Mutta hyvä näinkin, kun pysyttäis kunnossa vain. Saa olla onnellinen, kun saa tätä pirpanaa äiti hoitaa, Lempi tuumaa.

Lue koko juttu ja lisää asiaa omaishoitajista päivän lehdestä.

JAANA SALO