Poliitikkojen, konsulttien ja muiden ”asiantuntijoiden” tai edellämainittujen risteytysten puheissa vilahtelee tiuhaan tahtiin kummallisia sanoja, kuten ”pitkässä juoksussa”, ”loppupeleissä”, ”isossa kuvassa”, ”ylipäätään”, ”haastavaa” , ”aktiivista työvoimapolitiikkaa” ja kaiken huippuna ”nollatuntisopimukset”. Tässä vain muutamia, joita kuullessaan, ei pysty tietämään, mitä sanankäyttäjä todella tarkoittaa.
Kun ministeri sanoo, että työllisyys paranee ”pitkässä juoksussa”, voi vain arvailla kuinka pitkään pitää juosta, juokseeko siinä joku jotakin pakoon, vai mistä on kysymys. Voihan olla, että ministeri juoksee pakoon vastuutaan työllistämisasioissa. Kun ministeri sanoo, että ”loppupeleissä” kaikki hyötyvät hallituksen veropolitiikasta, käykin usein niin, että verotietojen ilmesty- essä huomataan, että toiset eivät hyötyneet lainkaan, mutta toiset hyötyivät sitäkin enemmän.
Kun ministeri sanoo, että ”isossa kuvassa” tarkasteltuna Suomi huolehtii vanhuksistaan, lapsistaan ja muista apua tarvitsevista, herää kysymys, miten iso kuvan pitää olla, kun nykyisen kokoisista kuvista ei näy, että avuntarvitsijoista huolehdittaisiin – päinvastoin.
Kun ministeri sanoo, että ”ylipäätään” kaikkien tulee osallistua hallituksen vaatimiin uhrauksiin, miten on mahdollista, että yhteiskunnan hyväosaiset voivat heittää koko kysymyksen osallistumisesta päänsä yli.
Kun hallitus, konsultit, lobbarit ja työnantajajohtajat puhuvat, että on ”haastavaa” siirtyä ”aktiiviseen työvoimapolitiikkaan”, mitä he tarkoittavat, kun heidän harjoittamansa ”aktiivinen työvoimapolitiikka” on käytännössä osoittautunut vain aktiivisiksi irtisanomisiksi.
Siinä he ovatkin onnistuneet mainiosti, kun vv. 2006-2015 aktiiviset irtisanomiset ovat tavoittaneet 115.213 työntekijää hallituksen ”loppupeleissä” työnantajille annetuista mittavista vero- ym. helpotuksista huolimatta. Eikä nämä kummalliset sanat lopu vielä tähänkään. Esiintyy sellainenkin kummajainen kuin ”nollatuntisopimus” (nollasopimus, nollatyösopimus), joissa työvoiman myyjäosapuolta kansanomaisemmin nimitellään termeillä: keikkalainen, extraaja tai tuuraaja. Vaikka laki ei näytä kyseistä termiä tuntevan, sopimusoikeuteen se kuitenkin liittyy niin, että ”nollasopimuksella” siirretään ainakin osittain työnantajan riskiä työvoimaansa myyvälle. Vai olisiko sittenkin kysymyksessä nollasopijat, mene ja tiedä.
Seppo Kinnunen
