MTK Pohjois-Suomen viljelijät marssivat Helsinkiin ja paikallisestikin perjantaina

100 viljelijää ja 5 traktoria lähtee Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta Helsingissä järjestettävään mielenosoitukseen perjantaina 11.3.2016. Maatilojen heikko taloustilanne on saanut viljelijät liikkeelle sankoin joukoin. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – kuten koko maassa – maatilojen tulot ovat romahtaneet jopa puoleen.

Maatilojen taloustilanne on heikoin vuosikymmeniin, joka on seurausta maataloustuotteiden markkinahintojen jyrkästä laskusta, Venäjän viennin romahduksesta ja EU-maatalouspolitiikan muutoksista. Mavin möhläykset ja tukimaksatusten siirtäminen viikoilla eteenpäin pahentavat viljelijöiden tilannetta entisestään.

– Maatilojen ahdinko on todellinen. Nyt puhutaan hädästä. Viljelijöiden asemaa markkinaketjussa on pystyttävä vahvistamaan. Viljelijän on myös kyettävä luottamaan hallintoon, että se kykenee hoitamaan tehtävänsä aikataulussa, vaatii MTK Pohjois-Suomen toiminnanjohtaja Tarja Bäckman.

MTK Pohjois-Suomen varapuheenjohtaja ja nuori tuottaja Tuija Korhonen Sotkamosta vaatii Suomen hallitusta ja päättäjiä käärimään hihat ja ryhtymään välittömiin toimiin. Korhonen on huolissaan erityisesti nuorista viljelijöistä, jotka ovat juuri siirtyneet alalle.

– Saammeko nuorista jatkajia maatiloille enää muutaman vuoden päästä, jos tilanne jatkuu näin, kysyy Korhonen. Viljelijöiden henkistä taakkaa ja byrokratiaa pitää keventää. Tilanne on kohtuuton.

Tuija Korhonen toimii Senaatintorin mielenosoituksessa yhtenä tilaisuuden juontajista.

MTK Pohjois-Suomen puheenjohtaja Jari Ahlholm starttaa oman traktorinsa torstaina ja ajaa Kärsämäeltä Helsinkiin mielenosoitukseen. Puheenjohtaja Ahlholmin viesti on selvä: ” Haluan henkilökohtaisesti mennä soittamaan äänitorvea Senaatintorin hallintokortteliin. Samalla puhalletaan poikki viljelijöiden nöyryytys sääntelyn paisumisen sekä sanktioiden kohtuuttomuuden osalta”.

Traktoreita mielenosoitukseen lähtee tuottajaliiton alueelta Kärsämäen lisäksi ainakin Oulusta, Kuusamosta ja Nivalasta.

MTK Pohjois-Suomen alueelta 80 viljelijää lähtee mielenosoitukseen aamujunalla klo 5.00 Oulusta. Kainuusta lähtijöitä on kymmenkunta ja he lähtevät matkaan samalla bussilla Pohjois-Savon tuottajaliiton kanssa Iisalmesta klo 3.45. Lisäksi joitakin mielenosoittajia menee Helsinkiin omin kyydein.

Koska paine mielipiteensä esille tuomiseen on viljelijöiden keskuudessa kova ja kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä näin pohjoisesta Helsinkiin saakka, MTK Pohjois-Suomen alueella järjestetään perjantaina myös paikallisia kokoontumisia.

Kärsämäen Neste-huoltoasemalle kokoontuu naapurikunnista viljelijöitä klo 10.00-11.00. Traktorit lähtevät ajamaan nelostietä kohti Pyhäjärveä ja mahdollisesti myös Pulkkilan suuntaan, jos traktoreita on paljon.