”Gold medal, Helena Takalo, Finland” 40 vuotta Innsbruckin kultamitalista

helena_kuntalaiset

helena2016

Kahdeksansataa metriä ennen maalia Helena oli neljä sekuntia jäljessä Raisa Smetaninaa, muistelee Innsbruckin viiden kilometrin matkaa Helenan huoltojoukoissa toiminut aviomies Teuvo Takalo.
– Huusin Helenalle, että ala painaa! Siinä oli sellainen pitkä maalisuora, vähän ylämäkeä. Kohta kuului, että ”Gold medal, Helena Takalo, Finland”, niin silloin Teuvolle tuli kiire, aitojen yli hypin maalialueelle, Teuvo nauraa.

Helena Takalo oli ehtinyt hiihtää itselleen hyviä sijoituksia ja arvokisamitaleita jo aiemminkin, mutta Innsbruckin kisoja varten hän heittäytyi täyspäiväiseksi urheilijaksi ja Innsbruckissa hän osui kultasuoneen.
Voitto oli pyhäjärvisten ohella suuri ilonaihe koko Suomen hiihtourheilulle, olihan Helenan olympiakulta ensimmäinen naisten henkilökohtainen olympiavoitto sitten Lydia Widemanin voiton Oslossa vuonna 1952. Takalo voitti pikamatkalla Neuvostoliiton Smetaninan reilulla sekunnilla.

Kultamatkaa selkeämmin Helena Takalolle on jäänyt mieleen seuraava päivä, välipäivä ennen kymmenen kilometrin hiihtokisaa.
– Aamuyöstä tuli hälytys, että olin antanut kisan jälkeen positiivisen dopingnäytteen. Pitäisi lähteä asiasta kuultavaksi kisapaikalta Seefeldistä Innsbruckiin, Helena muistelee ikävää herätystä.
Matkustaminen vuoristosta junalla alas Innsbruckiin ja asian selvittely otti aikansa. Takalo halusi olla joukkueen lääkärin kanssa läsnä B-näytettä tutkittaessa. Kun näyte otettiin jääkaapista esiin, virhe paljastui heti. Näytepurkissa oli eri numero kuin Takalolla. Positiivisen näytteen oli antanut neuvostoliittolainen Galina Kulakova.
– Asiasta ei saanut silloin puhua. Kulakova ei tullut palkintojenjakoon. Sanottiin, että syynä olivat liikenneruuhkat, Helena muistelee.

Venäläiset uhkasivat lähteä kisoista pois, jos asia nostettaisiin esiin, joten Kulakova sai jatkaa kisoissa ja Neuvostoliitto voitti naisten viestin.
Takalolle dopingsotku oli vahingollinen, sillä välipäivän mentyä Innsbruckissa hän ei ehtinyt hiihtää ennakkoon läpi kymmenen kilometrin kilpalatua ollenkaan. Hän hävisi Smetaninalle vajaan sekunnin ja sai hopeaa.
Hopeaa Takalo sai myös naisten viestistä yhdessä Liisa Suihkosen, Marjatta Kajosmaan ja Hilkka Kuntolan kanssa. Helena sai näin mitalin kisojen jokaiselta hiihtomatkalta, tuohon aikaan kun ei sprinttejä tai vapaata hiihtotyyliä kisoissa tunnettu.

Innsbruckin menestys avasi Takalolle tien kultakantaan. Lahden MM-kotikisoissa vuonna 1978 hän voitti niin ikään viiden kilometrin matkan, myös naisten viestistä tuli kultaa.
– Silloin olin vitosen jälkeen niin itsevarma kunnostani, että viestissä piti oikein passailla. Huutelin vaan huoltajille, että milloin lähden ohi, Helena nauraa.
Kun ohituslupa viimein Karpalon nousussa annettiin, ei edellä hiihtävä DDR:n hiihtäjä ollut ladunpyyntöä kuulevinaankaan. Helena ohitti hänet umpihangen kautta ja sai revityksi laskuun sellaisen hajuraon, etteivät muut enää häntä tavoittaneet.

Vieläkö Takalolla on tapana nousta suksille?
– Kyllä on nyt kolmena talvena olleet niin huonot kelit, että vähäiseksi on jäänyt. Kävelylenkillä käyn kuitenkin joka aamu, Helena kertoo.
Entä vanhat kilpakumppanit, tuleeko heihin pidettyä vielä yhteyttä?
– Kyllä Hilkan (Kuntola, sittemmin Riihivuori) kanssa on nähty aina silloin tällöin. Erityisesti kun molempien lapset harrastivat vielä aktiivisesti hiihtoa, niin kisoissa nähtiin paljonkin.

Takaloiden lapset Tuomas ja Katja harrastivat molemmat pitkään hiihtoa, mutta opiskeleminen vei heidän kohdallaan voiton ammattihiihtämisestä, jossa on leipä tiukassa.
Katja asuu nykyisin Jyväskylässä. Tuomas asuu Tampereella ja hänellä on pienet tyttäret, nelivuotias Reetta ja puolitoistavuotias Roosa, joiden kuvia mummu ylpeänä esittelee.

Entä nykyhiihto, tuleeko sitä seurattua?
– Jonkun verran ollaan kotimaankisoja käyty katsomassa, mutta nykyään näkee kyllä television kauttakin kisat hyvin, Takalo pohtii.
– Nyt viikonloppuna on kyllä MM-esikisat Lahdessa, sinne on pyydetty koko vuoden 1978 naisviestijoukkuetta tulemaan. Saa nähdä, tuleeko lähdettyä. Täältä ottaa aina oman aikansa lähteä Etelä-Suomeen, enkä tuota oikein ole koskaan niin julkisuudesta perustanut, hän miettii.

Mirka Niskanen