Mielipide: HYVÄÄ, AIDOSTI YHTEISÖLLISTÄ TÄTÄ VUOTTA

Tänä päivänä tietää kenen nimiin vannoa – tietenkin NUORTEN LEIJONAIN. Ja mikä on vannoessa.
Avoimia, sujuvasti ja järkevästi asioita kommentoivia nuoria, jotka ovat viisaasti toimivien valmentajien
johdolla sisäistäneet parhaan inhimillisten toimintojen ohjenuoran – YHTEISÖLLISYYDEN. Suunnitellaan ja tehdään yhdessä toiset ajatuksineen huomioiden, jokaisen osuutta arvostaen, iloitaan ja surraankin yhdessä ja löydetään aikaa aidolle yhdessä olemiselle. Kelpaa esimerkiksi kaikessa toiminnassa, kaikilla taidon ja vastuun tasoilla.

Olen vuodesta 1962 saanut kokea Pyhäjärvellä huiman muutoksen rauhaisasta maaseutuelämästä joka kolkkaan yltävään nykymenoon. Suuri osa muutoksesta on tehnyt elämästä mukavampaa ja tuonut ulottuvillemme runsaasti sisimpäämme ruokkivaa kulttuurin ja harrastusten antia. Mutta jotain oleellista on kadonnut – aito yhteistyö ja sen elämänmenoa rikastuttavat seuraukset.

Taitekohta oli, kun oman paikkakunnan hyvää muutkin huomioiden eteenpäin vievät
KUNNALLISPOLIITIKOT – vahvimmin muistan Antti Komun ja Paavo Ahon – vaihtuivat liian usein omaa ja kultapossukerhonsa etua korostetusti, valitettavan usein jopa toisinajattelijoita tölvien, ylivoimalla painaenkin eteneviin POLITIKOIJIIN. Muutos oli nopea ja rikkoi jopa ammattikuntien, kylän tai harrastajayhteisön toimintamalleja. Parissa vuosikymmenessä monia hyviä asioita on kadonnut sen tien.

Nyt Pyhäjärvellä ollaan jälleen taitekohdassa. Osittaisesta etänäkökulmasta ja silti käytännössä
aivan toiminnan ytimessä, lasten ja nuorten keskellä olen viime vuonna kokenut uuden ajattelun saavan
sijaa. Osin uusien toimijain myötä, mutta mitä suurimmassa määrin myös pyhäjärvisten vahvana mielenilmaisuna kaipuusta yhteisölliseen keskivertoelämänmenoon ilman ainaisia lööppejä.

Omalle kohdalleni osui varsinainen supervuosi, jonka kaikki hyvä kuohuu työskentelyedellytysten
luomiseen terästäytyneen mielen yli. Esiin nousevat alkuvuosien onnistuneet ideat. Ehkä juuri nyt on aika tarttua asiaan. On jo jokavuotinen arkea värittävien tapahtumien perusketju: Vuoden vaihtuminen – Vappu – Kihupäivät – Täydenkuun tanssit – Joulun avaus – Itsenäisyysjuhla. Ei tyydytä ulkoa tuotuihin valmispaketteihin. Vuosittain uusia sävyjä etsien ideoidaan yhteisesti ja toteutetaan myös nuoret monet mukaan saaden – järjestäminen, tiedotus, ohjelma, käytännön toimet, huolto jne. Sinettinä kaupungin taholta yhteen sitominen, tuki ja näkyvä edustus.

Yhteisöllisyyden suomalaisin huippuhetki on, kun kokonaisuuden lopuksi Maamme laulu kajahtaa – ei virkatoimena vaan eläytyneenä osallistuen. Siihen pyrki viime Itsenäisyysjuhlamme – yleisö ja esiintyjät todella YHDESSÄ. Siitä on sykähdyttävin esimerkki urheilukilvan menestyksen hetki: Valtava yleisö, kyynelsilmäinen päävastuunkantaja sekä avoimin, onnellisin kasvoin käsikaulaketjuna laulavat Nuoret leijonat. Olen saanut ryhmineni kokea eri puolilla maailmaa pienimuotoisena samaa – tosin laulun sijalla tanssikokemus. Siten on pyhäjärvisen tanssin perusrunko lujitettu. Siten rakennetaan empaattisempaa suomalaista sisintä.

Lopintien talvisadun maisemassa
Marketta Viitala

Kuva Suomen Suurkisoista vuonna 1980