Mielipide: Tauno hylättiin vauvana kaivon kannelle

Pyhäjärven Sanomien Facebook-sivulle tuli viestejä Ruotsissa Karlskogassa asuvalta Tauno Qvickiltä. Tauno on syntynyt Pyhäjärvellä, mutta on muuttanut pois vuonna 1953. Facebookin kautta Tauno otti yhteyttä kotiseudulleen ja kertoo tässä elämäntarinaansa.

Minä olen syntynyt vuonna 1933 Pyhäjärven kunnalliskodissa, ainakin luulen, koska äiti ja isäni olivat töissä molemmat siellä. Isäni oli leski, kun hän ihastui eli melkein rakastui äitiin. He menivät naimisiin vuonna 1932 ja vuotta myöhemmin heille syntyi poika, joka sai nimekseen Tauno Jalmari hätäkasteessa
Kotini oli Vinkkala– niminen yhden huoneen mökki, johon nuoripari muutti asumaan. Äidin rakkaudesta minä sain nauttia vajaan kuukauden, kun äiti kyllästyi meihin molempiin miehiin, minuun ja vanhaan mieheen.
Syys -lokakuun vaihteessa hän pakkasi kamppeensa ja lähti luikkimaan. Minut oli kapaloihin käärinyt kaivon kannelle ja häipyi omille teilleen, oli hän isäni siskolle sanonut mitä oli tehnyt jättäessään minut ulos nälkäisenä ja viluissaan, ehkä märkänäkin.

Kun isä tuli illalla kotiin metsästä, mistä hän hankki leivän ja särpimen perheelleen, niin perhettä ei näkynyt missään, vain lapsen itku kuului jostakin. Mutta mistä, sitä hän ei tietänyt. Hän meni ulos, ja itku kuului selvemmin ja selvemmin, kunnes hän löysi minut kaivon kannelta.
Oliko se minun tuuria vain oliko suojelusenkeli joka piti minut hengissä. Kun isä ei enää päässyt metsään leiväntienuuseen, hän otti minut kainaloon ja painui lähimpään naapuriin kysymään, että jos he voisivat ottaa minut muutamaksi päiväksi hoitoon. Kun he lupasivat ottaa minut, niin minusta tuli Kokkalan Tauno.

Taunon kaikki tunsivat, mutta sukunimeä ei kukaan tiennyt, en edes itse. Miksi minun piti käyttää äidin tyttönimeä, vaikka vanhempani olivat naimisissa. Olin muka syntynyt Lohtajalla. Köyhä ihminen olisi matkustanut toiselle paikkakunnalle synnyttämään lapsen ja sitten palanut lapsen kanssa kotiin Vinkkalaan.
Kun me menimme ensimmäistä päivää kouluun, ja kun tuli minun vuoroni, kuka se tämä poika on, kasvattiäiti esitteli minut että Tauno Luukkonen. Muistan, että minä itkin ääneen. En minä voinut sitä hyväksyä, enkö minä olekaan Kokkalan Tauno. Pakkohan minun oli se hyväksyä, kun kaikki paperit osoittivat, että minä olen Luukkonen.

Rippikoulussa kysyin kirkkoherralta, että saanko minä kysyä omaa sukunimeäni. Menin pappilaan ja siellä oli kirjoitettu Qvick. Äitiäni olisi ehkä voitu syyttää kaksinnaimisesta. Kaikki ne lapset, jotka ovat syntyneet minun jälkeen, siis avioliiton aikana ovat isäni nimelle eli Qvick. Missään ei ole paperia, että he olisivat virallisesti eronneet. Ehkä he olivat eronneet, jos Emma Qvick os. Luukkonen sai mennä vihille Kukkosen kanssa, joka oli minun isäpuoleni. Heille tuli kolme lasta,
Äiti tuli yhtenä kesäpäivänä kysymään, josko minä muuttaisin hänen luokseen asumaan toisten lasten kanssa. Kun minulta Kokkalan isä kysyi haluanko minä muuttaa, niin kysyin onko minun pakko. Ei ole. Sanoin että en lähde mihinkään.
Äitikin sanoi, että minulla on hyvä koti. Niin minulla oli. Isäni kävi minua katsomassa melkein joka toinen päivä. Istuin isän polvella. Muistan aika pienestä, kun isä sanoi, se oli vuosi 1936-7, että nyt minä en enää tule käymään, menen kunnalliskotiin ja sitten 1937 hän kuoli siellä enkä minä ole sen koommin isääni muistellut.
Luulen, että hän kuoli keuhkosyöpään.
Kuvassa Tauno kasvatti-isänsä ja siskonsa kanssa metsänistutuksessa.