Honkavuorella hiihdetään jo tänään

Ensilumenlatu valmistuu Honkavuorella tänään. Lamminahon Ahto on tehnyt latupohjaa säilötystä viime talven lumesta maanantaista lähtien. Tänään Pyhäjärvellä tihuuttaa vettä ja lähipäiviksi on ennustettu lisää nollan tietämissä olevaa säätä. Latupohja on kuitenkin vahva ja kestää.
Latupohjaa on tehty kolmen traktorin ja kaivurin voimin. Latukone viimeistelee noin kilometrin mittaisen hiihtolenkin, joka lähtee Hiisituvan edestä ja käy Honkavuoren päällä.
Ensilumen hiihtäminen on maksullista. Maksulla katetaan ladun rakentamista.