Nyt äänestetään lähipalveluista

Tienvarret täyttyvät mainoksista, sosiaalisessa mediassa videoilla ehdokkaat esittelevät itsensä sekä tavoitteensa. Nyt on taas vaalit, mutta mitkä vaalit?

Kulman takana odottavat aluevaalit ovat historiassaan ensimmäiset. Vaalit, joissa sosiaali- ja terveyspalvelut kokevat suuren muutoksen. Tärkeää näissä on se, ettei hädän sattuessa tarvitse odottaa ambulanssia tai paloautoa tunteja, lapset pääsevät ajoissa puheterapiaan sekä hammashoitoon ja nuori saa apua mielenterveyden horjuessa. Ikäihminen saa tarvittavan tuen kotona asumiseen sekä pääsee hoitoon kun sitä tarvitsee. Ovatko palvelut omalla kotipaikkakunnalla vai kenties jossain muualla. Missä sinä haluat saada apua silloin kun sitä tarvitset?

Oletko kenties miettinyt, onko äänestämisellä mitään merkitystä. Nyt jos koskaan äänestämisellä on merkitystä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa rakennetaan kokonaan uutta, tarkoitus ei ole korjata vanhaa. Ensimmäiset aluevaalit ovat tärkeät siksi, että nyt lähdetään rakentamaan uutta pohjaa lähes tyhjältä pöydältä. Tulevilla kausilla on pohjatyötä vaikeaa lähteä enää korjaamaan tai muuttamaan kun talossa on jo seinät pystyssä. On tärkeää, että aluevaltuustossa on ihmisiä, jotka puolustavat sinun lähipalveluitasi, on aktiivinen ja uskaltaa ottaa kantaa.

Tähän pohjaten viestini teille on selkeä: Pidetään huolta muutoksen keskeisimmästä asiasta: ihmisestä. Äänestä aluevaaleissa lähipalveluiden puolesta.

 

Marjut Lehtonen
Pohjois-Pohjanmaan
Keskustan puheenjohtaja

 

Lue myös