Me Itse ry:n Pyhäjärven meikäläiset juhlistivat aurinkoisessa Emolahdessa 20-vuotista taivaltaan ruokaillen, tanssien ja laulaen. Juhlan alkuun paikallisten meikäläisten ryhmä julkisti myös uuden itse keksimänsä nimen: Vilkastus.
Valtakunnallisen kehitysvammaisten ihmisten kansalaisjärjestö Me Itse ry:n alla toimiva Pyhäjärven ryhmä täytti pyöreät kaksikymmentä vuotta. Kaksikymppisiä juhlistettiin kutsuvieraiden kanssa puheiden, onnittelujen, musiikin, tanssin ja yhdessäolon merkeissä. Kutsuvieraita saapui juhlapaikalle Emolahteen Kajaanista, Tampereelta, Oulaisista sekä tietenkin Pyhäjärveltä. Tervetulokomitea odottelikin juhlakansaa saapuvaksi heti ovisuussa, onnitteluja otti vastaan itse puheenjohtaja Heikki Suvilehto yhdessä muiden tapahtuman pääjärjestäjien Sirpa Niskasen, Marianne Saastamoisen sekä Taimi Piipon kanssa.
– Tervetuloa tähän meidän kaksikymppistilaisuuteemme. Kun silloin 20 vuotta sitten aloitettiin ensimmäinen päivä maaliskuuta, meillä on ollut taustatukena kaksi Päiviä: Jääskeläinen ja Roivas, Heikki taustoitti puheessaan.
– Vuosi sitten nämä meidän kaksi naista olivat epäileväisiä, ettei tämä juhla tällaisena onnistukaan, joten me Taimin kanssa suunniteltiin sitten tätä pienipitoisena. Minulle tulikin yllätyksenä, kun taustapäivillä oli tapahtunut jotain outoa ja olivat luopuneet siitä ajatuksesta, ettei tällaisia pirskeitä pidetä – en tiedä sitten minkälaisia puheenvuoroja he ovat siellä Jyväskylässä homeisessa hotellissa pitäneet, Heikki tuumi vitsikkäästi viitaten Sirpaan ja Mariannen ja sai koko kuulijakuntansa herisevään nauruun.
Seuraavaksi Suvilehto halusi tuoda tietoon merkittävää ilmoitusasiaa.
– Pyhäjärven kaupunki kaikessa hämmästyksessäni valitsi minut Pyhäjärven vammaisneuvoston varapuheenjohtajaksi ja viime viikon keskiviikkona vahvistui minun Pohteen vammaisneuvoston jatko.
– Olen muiden vammaisten kanssa todella ollut tekemisissä ja kokenut sen hirveän positiiviseksi asiaksi. Saan vihdoin ja viimein saan olla nyt Merjankin kanssa – kymmenen pitkän vuoden korpivaelluksen jälkeen saan palata Me Itsen johtoryhmään. On hienoa palata vanhaan tuttuun johtoryhmään!
Huumorimiehenä Heikki tuumikin aikaansa järjestöaktiivina.
– Minulla tulee kahden vuoden päästä 30 vuotta kun olen ollut valtakunnallisen puolen kanssa naimisissa. Olen sanonut, että tästä on tullut se vaimo, jota olen tarvinnut.
Puheen päätteeksi Heikki pyysi Henkkaa ja Kirsiä kanssaan juhlaväen eteen paljastamaan Pyhäjärven meikäläisten uuden nimen.
– Vilkastus! Tällainen nimi meille nyt valittiin. Koko Me Itse on sellainen vilkastus – niin tämä ryhmä kuin valtakunnallinenkin.
Nimenjulkaisulle ja parikymppiselle Vilkastukselle nostettiin yhdessä malja, jonka jälkeen Valkoinen ruusu raikasi, kun Katja Tolonen lauloi bravuurinsa Heikin juhlapuheen päätteeksi.
Valtakunnallisesta Me Itsestä pyhäjärvisiä meikäläisiä juhlimaan saapui vammaistyön suunnittelija Merja Hakala. Puheessaan hän halusi muistaa Me Itse -aktiiveja ja yhdistyksen perustajajäseniä Tommi Kivimäkeä ja Olavi Hietaharjua, joita he usein Heikin kanssa yhdessä muistelevat.
– Vahvat persoonat tulevat monesti mieleen. Kun minä olen vuosikymmenien saatossa tuntenut näitä miehiä, niin kyllä minä sanon, että Olavi ja Tomppa ikuisesti ovat minun säilömuistissani, Heikki kertoi.
– He ovat olleet aktiivisesti mukana Me Itse -toiminnassa, vaikuttaneet itsemääräämisoikeuteen liittyvissä asioissa, kaikissa laitoksien lakkauttamisiin liittyvissä asioissa ja ylipäätään siihen, että kehitysvammaiset ihmiset ovat yhdenvertaisia kansalaisia meidän yhteiskunnassamme.
Merja toi puheessaan esiin, kuinka Me Itse -ryhmien toiminnat ovat tärkeitä paikkakunnalla ja alueellisestikin. Ryhmistä saa toinen toisiltaan vertaistukea ja mahdollisuuden vaikuttaa.
– Siksi ryhmät ovat meidän toimintamme timantteja, niin kuin me aina puhumme. Ilman näitä ryhmiä ei ole Me Itseäkään, Merja kiitteli.
Kaislaranta, Pyhäjärven Kehitysvammaisten Tuki ry sekä Kajaanin Kehitysvammaisten Tuki ry muistivat 20-vuotiasta Vilkastusta pienin puhein ja onnitteluin.
– Olkaa ylpeitä tästä Heikistä, kuinka hän on terävä kaveri ja kuinka paljon hän on näiden vuosien aikana oppinut ja opettanut muita. Toivotan onnea Vilkastukselle, Ritva Nevalainen toivotti juhlaan saapuneiden kajaanilaisten puolesta.
”Kyllä on mahalla juhla!”, tuumi Heikki ja juhlaa jatkettiin aterian merkeissä. Päivän ohjelmaan kuului myös Emolahden eläimiin ja leirintäalueeseen tutustuminen sekä karaoketanssit.
- Taimi, Sirpa, Heikki ja Marianne toimivat lauantaisen juhlan pääjärjestäjinä. | Vilkastus 20 vuotta.
- Oulaisten väki muisti paikalle saapuessaan Pyhäjärven meikäläisiä kukin. | Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Kajaanin poppoo saapui paikalle linja-autolla. | Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastuksen puheenjohtaja Heikki Suvilehto toivotti juhlijat tervetulleiksi puheessaan. | Vilkastus 20 vuotta.
- Pyhäjärven meikäläiset julkistivat uuden nimensä: Vilkastus. | Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Heikin puheen ja nimen julkaisun jälkeen nostettiin maljat. | Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Katja Tolonen sai raikuvat aplodit ja kehut laulettuaan Valkoinen ruusu -kappaleen. | Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Valtakunnallisen Me Itsen Merja Hakala muisteli yhdessä Heikin kanssa järjestöaktiiveja. | Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Kaislarannan lahja sai Heikin kiusoittelemaan Niirasen Annea tämän tuomasta hulppeasta herkkukorista. | Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Pyhäjärven Kehitysvammaisten Tuki ry saapui myös muistamaan parikymppistä Vilkastusta onnittelukukkasin. | Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Ritva Nevalainen Kajaanista piti pienen puheen onnitellessaan Vilkastusta. | Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Ruokailun jälkeen päästiin tutustumaan Emolahden eläimiin. | Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Katjan laulaessa uudestaan karaokea oli hyvä pyörähtää parketilla. | Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
- Vilkastus 20 vuotta.
Tämä artikkeli on avattu vapaasti luettavaksi 8.9.–14.9. osana Uutismedian liiton Pureudu paikallisiin -kampanjaa, jonka tavoitteena on tuoda esille paikallislehtiä sekä paikallislehtijournalismia.