Pyhäjärvisen kuvataiteilija Vieno Salon lapset järjestävät heinäkuussa kirjastolla näyttelyn edesmenneen äitinsä tauluista. Teemana ja näyttelyn nimenä on Mummun Puutarhassa.
Vieno Salo o.s. Uusitalo oli innokas kotipuutarhuri. Rakkaus kukkiin näkyy myös hänen taiteessaan. Vieno olisi täyttänyt toukokuussa 90 vuotta, mutta tämän kesän kukkaloistoa hän ei enää ehtinyt näkemään. Lapset halusivat koota äitinsä muistoksi näyttelyn hänen tauluistaan. Kirjastolle heinäkuun ajaksi pystytettävään näyttelyyn valikoidaan etupäässä kukka-aiheisia akvarelleja.
– Kukkateemalla lähdettäis liikkeelle, Pekka tuumaa.
Kymmenen vuotta sitten Vienon täyttäessä 80 vuotta, hänen pojantyttärensä kokosi mummun puutarhasta otetuista valokuvista valokuvakirjan, jonka nimi on myös Mummun puutarhassa. Kirjan alkulehdille kirjoitettu Arvid Lydeckenin runo luettiin myös Vienon muistotilaisuudessa.
Tuskin missään maailmassa
on kuin meidän mummulassa,
kukat kukkii, päivä paistaa,
herkkuja saa mielin maistaa.
(Arvid Lydecken)
Taide on ollut osa Vienon elämää jo lapsena. Todennäköisesti Pyhäjärven Sanomissa joskus 70-luvun tienoilla Tutkailija -nimimerkillä julkaistussa taidenäyttelyarviossa Vienosta kerrotaan näin: “Aiheensa Vieno Salo kerää kotinsa lähipiiristä sekä luonnossa liikkuessaan. Vieno Salo kertoo perineensä taiteen harrastuksen äidiltään. Äidin kanssa he yhdessä tutustuivat öljyvärien käyttöön Haapavedellä. Vesiväreillä Salo maalasi ahkerasti jo lapsena ja ensimmäinen tilaisuus öljyvärien käyttöön tarjoutui 18-vuotiaana.” Taiteellisuus kulkee siis suvussa.
– Meitä on neljä sisarusta. Pekalla on eniten taiteellista taipumusta, lähinnä piirtämiseen. Iiris ja Tuula ovat innokkaita kotipuutarhureita ja minua kiinnostaa kaikenlaiset kädentaidot, Eeva kertoo.
Vieno oli koonnut talteen lukuisia taidekilpailujen kunniakirjoja ja näyttelyistä kertovia lehtileikkeitä. Eräässä lehtileikkeessä kerrotaan Pyhäjärven terveyskeskukseen tehdystä ikonilahjoituksesta.
– Terveyskeskuksen kappelissa on äidin maalaama ikoni, Iiris kertoo.
Vieno Salon kodin seinillä on runsaasti hänen taidettaan. Tauluja on myös kaikilla lapsilla sekä useilla sukulaisilla.
– Ja onhan niitä toki monessa muussakin kodissa, Eeva lisää.
Vienon tallettaman näyttelyluettelon perusteella tauluja onkin käynyt aikanaan paljon kaupaksi.
– Mulla on haaveena, että rupeaisin valokuvaamaan taulut. Ja tehtäisiin näistä valokuvakirja. Siinäpä onkin hommaa, Pekka toteaa lopuksi.


